tiistai 18. tammikuuta 2022

Terassisynttärit

Meillä oli viikonloppuna synttärit. Isäpuoli täytti 75. Kaivettiin grilli lumikinoksen alta ja mister A teki tulet. Grillattiin perinteisesti makkaraa, kanaa, halloumia, maissia ja leipää. Mutsi toi tarvikkeita, minä tein salaatin ja tytöt täytti kakun. Oli kyllä aika kiva grillata keskellä talvea ja herkutkin maistui erityisen hyviltä ulkona. Kylmä oli, mutta terassin katos ja lämmitin kyllä lämmitti jonkin verran.

Ennen juhlia tuli siivottua terassi, johon olikin ehtinyt taas kerääntyä kaikenlaista turhaa romua. Roskat lähti roskiin ja "vähän" liian kauan tuulettumassa olleet matot lähti etsimään parempaa säilytyspaikkaa. Ulkokuusikin siirtyi varastoon odottamaan ensi joulua. Aina yhtä ihanaa, kun tulee siistimpää.

Seuraavana siivouslistalla on vaatehuone, joka jostain syystä räjähtää aina hyvin nopeasti sen jälkeen, kun se on järjestetty. Kakstoistavee on myös kunnostautunut ja pitänyt omaa huonettaan siistinä jo useamman viikon, mikä on kyllä suoranainen ihme. Selvästi on nyt alkanut kiinnostaa enemmän huoneen viihtyvyys, koska tahtoi omilla rahoillaan ostaa vaaterekin kivoimmille vaatteille ja yhden tyynynkin sängyn päälle.

Seuraavat synttärit meidän perheessä taitaakin sitten olla kakstoistaveellä. Ei oo vielä yhtään puhuttu minkälaista ohjelmaa olis toiveissa. Jos en ihan väärin arvaa, niin heppahommia. Perheen kanssa kaffitellaan varmasti. Saapa nyt nähdä, mikä on koronatilanne silloin...onko taas terassijuhlat luvassa.

Terkkuja!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3