lauantai 4. toukokuuta 2019

Takatalvi

Viikko sitten puuhailtiin kesäjuttuja. Öljyttiin terassi ja siivoiltiin pihaa talven jäljiltä. Käytiin koeistumassa niitä yksiä edullisia, mutta ihan kivan näköisiä ja tukevan tuntuisiakin terassikalusteita. En oo ihan hirveen innoissani odotellut mitään superhelteitä, mutta väkisinkin alkoi hiipiä ajatukset vähän lämpimimpiin säihin. Sellaisiin, jolloin pystyis juoda aamukahvin terassilla. Tytötkin innostui yli kovaa kesän tulosta ja tramppa oli jo kovassa käytössä.

Tämä viikonloppu alkoi myös pihapuuhissa. Vähän erilaisissa sääolosuhteissa.


Viime kesänä meidän grilli tuli tiensä päähän ja nyt oli pakko lähteä grillikaupoille. Testigrillauksen mister A ehti tehdä uudella grillillä, mutta siinä se nyt seisoo lumen alla. Ei hoksattu samaan syssyyn ostaa peitettä. Semmosta sitte seuraavalla kauppareissulla. Ne on vaan mun mielestä ihan hirveän rumia. Ensimmäisessä maailmassa törmää kaikenlaisiin ongelmiin ;D

Tänään, lauantaina 4.5.2019 ulkona näyttää tältä -> 


Saa vissiin A-tiimin viljelykset olla vielä hetken sisällä ja kasvihuonehaaveetkin odottaa hetken. Ollaan täällä käyty keskustelua kasvihuoneen tarpeesta. Mister A meinaa semmosta jotain muovista, mutta kun en mä nyt millään semmosta tahtois. Paitsi, että.. onko jollain ideaa nätistä semmosesta? Pitäis vissiin muutama tomaatti mahtua. Ei siis mikään talon kokoinen tarvi olla. Tai siis -> Ei SAA mikään talon kokoinen olla :)

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

4 kommenttia:

  1. Samanlaista säätä taitaa olla vähän joka puolella. Onneksi nuo vapuksi tulleet lumet ovat sulaneet, mutta kylmää on.
    Lämpimämpiä kelejä odotellessa, hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jo aurinko lämmittelu tosi kivasti eilen. Tänä aamuna on näköjään taas lumi maassa :D
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Meillä on sellainen tee-se-itse sterdeversio kasvihuoneesta - tomaattimökki :D Se on tehty vanhoista ikkunoista ja isimies askarteli puusta pyörien päällä olevan laatikon, mihin mahtuu kaksi kasvusäkkiä. Ikkunoita ja kolmella seinällä ja katossa ja takaseinä on auki, jotta sieltä pääsee tekemään hoitotoimenpiteitä. Se takaseinä on sitten talon seinää vasten. Tämä tehtiin raksa-aikana, kun piti saadaa joku koti tomaateille ja piha oli ihan pelkkää mursketta. No, pihalla on edelleen mursketta ja tomaattimökki palvelee viidettä vuotta terassilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta! Tommosta ikkunaversiota mäkin mietin, kun ei muoviset oikein nappaa. Pitäis vaan alkaa kerätä ikkunoita kasaan.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3