perjantai 22. maaliskuuta 2019

Air


Kyllä se flunssa meille nyt ihan sillain reilummin tuli kylälle. Eilen oli supernihkeä olo. Tänään tuntuu jo vähän paremmalta. Kaihtimia vedin eilen kiinni, vaikka sää oli upea ja aurinko toi mahtavasti valoa. Illalla hyppäsin autoon ja pyysin mister A:ta ajamaan rantaan, että saan vähän hengittää raitista ilmaa. Ulkoilmalla on ihmeellinen vaikutus. Ihmetyttää, miksi kipeänä aina ohjeistetaan pysymään vain sisällä. Tottakai pitää levätä ja olla sohvan läheisyydessä 99 prosenttia ajasta, mutta kun eilen ensin makoilin about kuusi tuntia ja olin ihan vetelä koko muikkeli, piristi pieni hetki ulkona ihan uskomattomasti. Tietenkään ei voi tehdä mitään urheilusuorituksia tai lähteä lenkille, mutta rauhassa kun käveleskelin hetken rannassa ja katselin upeita maisemia, oli olotila sata kertaa parempi, kuin sitä ennen. 

Oon ennenkin sanonut ja sanon taas.. mä kyllä pidän talvesta. Silloin, kun maisemat on kauniit ja ilma on sopivan kirpeää hengittää. Silloin on kaikista parasta. Kevät on vuodenajoista se mistä pidän ehkä kaikista vähiten, koska loska ja märkä. Valo on toki ihanaa. En oo ihan varma odotanko kesää niin innoissani. Lomaa ja kesäpuuhia tottakai, mutta vähän salaa pelkään, että tulee samanlainen hellesetti, kuin viime kesänä. Lähtee järki siihen jatkuvaan hikoiluun.

No joo.. tämä postaus on ajastettu ja kun tämä tulee ilmoille, oon jo duunissa. Eilinen lepo auttoi sen verran, että tänään jaksaa puristaa normihommat. Perjantaisin mulla on aina vähän lyhyempi päivä ja tänä perjantaina iltapäivällä mennään after workeille työkavereiden kanssa. Käyn toki ennen after workeja kotona hengailemassa tyttöjen kanssa muutaman tunnin.. eli onks se sitte niinku after home? :D Saas nähdä jaksaako flunssamuikkeli. Toki, suunnitelmissa on olla ennen tyttöjen nukkumaanmenoaikaa kotona, joten ehkä se jaksaa :)

Mitäs mieltä te ootte tosta ulkoilusta?
Pitääkö kipeänä olla vain sisällä?
Sannis

8 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Uskon kyllä että raitis ilma on hyväksi myös flunssaisena, kunhan huolehtii siitä että on sopiva vaatetus eikä mitään hikilenkkejä ala tehdä.
    Kevät on mulle ihan paras vuodenaika, eikä kesäkään paha ole. Tosin en minäkään viime vuotista hellettä ja kuivuutta toivo. Meillä ei saatu sadetta oikeastaan koko kesänä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, vaatetus kuntoon ja iisisti, niin silloin pärjää kipeänäkin.
      Mä pidän kyllä kaikista vuodenajoista ja nimenomaan siitä, että on ne vuodenajat. Keväästä oon aina tykännyt vähiten, MUTTA viime vuosina oon huomannut, että se nostaa osakkeitaan koko ajan. Ennen valo ja aurinko sai mut nukkumaan niin huonosti ja sitä kautta voimaan huonosti, mutta nykyään ei oo ollenkaan niin paha. Ihanaa, saa nauttia niistä kevään hyvistä puolista!
      Mukavaa viikonloppua sinne myös! Täällä tuulee nyt ihan älyttömän kovaa ja nyt sitä sadetta saadaan :D

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Varsinkin tuo eka ja vika. Kyllä se kun pysähtyy hetkeksi luontoon antaa uutta voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä puhelimella saa vangittua hetken aika hyvin.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Mustakin on niin paljon parempi kipeänä hengittää ulkona kuin sisällä.

    Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep.. jotenkin sitä tulee vain sairaammaksi, kun lojuu koko ajan sisällä.
      Ja kiitos <3

      Poista
  4. Tosi ihana kuva toi viimenen. Aivan ehottomasti ulos vaikka edes hetkeksi vaik olis kipeänä. Ite oon tehny myös niin vaik ollu kuumees, menny kuistille täkkiin kietoutuneena ja hetken hengittelen ulkoilmaa, ai että ku tuntuu hyvältä.
    Mä en sit yhtään oo talvi ihminen (tiesitkin jo) kärsin niin talvesta mut ku huhtikuu taittuu nii Wau johan o mahtavaa.
    Ihanaa viikonloppu sulle Sannis ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku taika siinä raittiissa ilmassa on. Antaa niin paljon virtaa!
      Viikonloppuja sinne myös! Toivottavasti törmätään pian <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3