maanantai 3. syyskuuta 2018

#kaikenkuvaaja


Viikonloppu lusittu. Meni nopeasti. Oon ollut viime aikoina tosi väsynyt ja jotenkin uuvuksissa. Perjantain kevyt puolen tunnin kävelylenkkikin nosti sykkeitä ihan liikaa ja pisti taas miettimään levon merkitystä. Sosiaalinen krapula vaivaa selkeästi, kun rauhallisempaa kotiaikaa ei oo ollut oikeastaan ollenkaan vaan ollaan lennetty juhlista seuraaviin ja happeningista toiseen.

Nyt kuitenkin, vaikka vapaapäiviä kertyi viime viikolle vain yksi, tuntuu jo vähän kevyemmältä. Perjantai-ilta otettiin iisisti. Lauantaina olin duunissa ja sieltä tullessani olin i-h-a-n kaput. Hengasin koko illan sohvalla tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nukuin piiitkän yöunet ja aamulla tuntui, että on oikeasti levännyt. Viime aikoina oon nukkunut huonosti ja nähnyt unia kaiken aikaa. Silloin ei oikein ne yötkään oo lepoa jos kaiken aikaa on meno päällä. Nyt unet pysyi poissa ja sain nukuttua. 

Sunnuntaina tehtiin mutsin ja pikkusiskon poikien kanssa täsmäisku Burger Kingiin, niin ei tarvinnut keitellä dinneriä. Pojat on muuttaneet tänne Vaasaan isänsä luokse ja on tosi kivaa, kun voidaan nähdä nyt helpommin ja vaikka extempore. Pojista se, joka on yksitoistavee, aina kiusaa mua valokuvaamisesta. "Pitääks aina laittaa kaikki Instagramiin? Hashtag mothersday.. hashtag strawberrycake..hashtag kaikenkuvaaja." Ja aina se on mun mielestä yhtä hauskaa kun se keksii mulle hashtagit valmiiksi. Kaikenkuvaaja on tähän mennessä paras :D :D

Jos ykstoistavee miettii valokuvaushommia, niin mun oma ysiveeni miettii erilaisia duuneja. Juteltiin typyn kanssa ja se halusi tietää mitä officeduuneissa tehdään. Että mitä se mutsi tekee, kun sillä on "toimistoduunia" ja pokkana se multa kysyi: "No mitä siellä toimistossa sitte tehdään? Tuijotetaan tietokonetta? Saadaan päänsärkyä?" Niin.. suurinpiirtein noin joo :D

Tällä viikolla EasyFit Vaasassa on avoimet ovet. Tällä viikolla alkaa meidän ryhmäliikunnan syysaikataulu ja mulla on alkajaisiksi tänään kolme uutta jumppaa. Että se on kuulkaa nyt laitettava jumppahousut jalkaan ja musat korville, että tietää sitten illalla mitä on tekemässä. Kiireinen, hauska viikko taas tiedossa. Oon odottanut tätä viikkoa jo hetken... että saadaan syksyn jumpat rullaamaan. Should be fun! Tulkaahan käymään!

Mukavaa viikkoa!
Sannis

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit <3