Rauhallisempi

Torstai. Retriitti rauhoitti selvästi ja viikon olotilat on tähän mennessä olleet aika rauhalliset. Väsy on tosi kova enkä tiedä johtuuko se siitä, että oon monta viikkoa ollut niin kierroksilla vai johtuuko se viime viikon kipuilusta. Tietysti varmaan vähän molemmista. Yritän antaa itselleni armoa ja ymmärtää, että ehkäpä se nyt on ihan normaalia, että väsyttää raskaan kauden jälkeen. 

Oon nyt tietoisesti koittanut hidastaa vähän kaikkea. Oon pitänyt kiinni nukkumaanmenoajasta ja oon jättänyt äänikirjan pois työmatkoilta niin, että ajatukset on pyöräillessä saaneet kulkea just siellä mihin ne on itsekseen eksyneet. Oon koittanut vähentää työwhatsappien jatkuvaa selaamista (kirjoittajalla on erittäin huono tapa selata niitä myös vapaalla) ja oon jättänyt iltaisin puhelimen selaamista vähemmälle. Mini on jostain syystä tällä viikolla ihan omasta aloitteestaan päättänyt, että puhelin pitää laittaa pois seiskalta illalla, joten siinä on ollut helpompi laittaa omaakin luuria sivummalle. 

Oon saanut omat aamuhetkeni takaisin, kun mister A palasi duuniin ja oon koittanut pitää aamut rauhallisena. Teen sen minkä ehdin ja yritän olla panikoimatta, että joka paikka pitää olla siistinä, kun lähden. Oon koittanut olla enemmän läsnä hetkessä.. tehdä sitä mitä oon tekemässä, enkä sekoilla sataa asiaa yhtä aikaa. Vitsi, että se onkin nykyään haastavaa ja aina hommat meinaa luisua siihen, että yhtäkkiä sitä sekoittaakin kymmentä soppaa yhtäaikaa. Oon huomannut, että jopa somea selatessa on kiire koko ajan. Kirjoittaja katsoo paljon lauluvideoita.. musaohjelmien koe-esiintymisiä ja muita vastaavia. Kun vastaan tulee jonkun upean laulajan video, liikutun ja oon fiiliksissä, mutta kuitenkin pyyhkäisen nopeasti seuraavaan. Nyt oon koittanut tehdä tätäkin tietoisesti.. jos vastaan tulee jotain, mikä sykähdyttää, katson videon loppuun ja pysähdyn hetkeksi sen äärelle.

Nyt just, kesken tätä kirjoittamista, olin taas jo painamassa WhatsApp-kuvaketta koneen näytön alareunassa. Mitä hittoa? Ihminen on kyllä ihan pöljä! Itse laittaa itsensä aivan sekaisin. Nykyään mahdollisuudet ja ärsyke- + tietotulva on niin järjetöntä ettei me kai vaan meinata osata suhtautua kaikkeen siihen. Vitsi, että pitää olla tarkkana ihan koko ajan ettei ylikuormitusta pääse syntymään. Kirjoittaja on niin herkkä kaikelle, että tämä tasapainoilu on aivan jatkuvaa.

Summa summarum: Olo on väsynyt, mutta rauhallisempi. Koitan pysytellä nyt samalla tiellä.

Miten te muut? Kuormitutteko helposti vai meneekö hommat ihan lonkalta ja helposti?

Sannis

Syksyn taika

Hengissä ollaan. Koitan tässä vähitellen palautella itseäni maan pinnalle kaiken viime viikolla tapahtuneen jälkeen. Ei ihan heti tuukaan mieleen, koska olisin viimeksi mennyt yhden viikon aikana läpi noin suuren tunnelmien kavalkadin. Kirjoitin edellisen postauksen keskiviikkona. Torstaina olo oli heikko, mutta halusin vähän maiseman vaihdosta ja menin muutamaksi tunniksi töihin. Perjantaina sama homma.

Perjantaina töissä ja sieltä kotiin tultaessa alkoi vähän (eli paljon) paniikki iskeä. Jouduin hengitellä todella syvään ja silti en meinannut saada rinnassa lepattavaa ahdistusta nujerrettua. Pakarassa ja selässä juili heti enemmän, kun olin pyöräillyt ja olo oli muutenkin heikko ja väsynyt. Pelotti ihan oikeasti, miten selviän retriitistä ja kuinka kipeäksi mahdollisesti tulen. Yritin luottaa siihen, että olo paranee, kun saan muuta ajateltavaa. Kun niin kävi, olin kuitenkin ihmeissäni, että niin totta tosiaan kävi. Kun molemmat tytöt tulivat koulusta ja ystävä saapui melkein samaan syssyyn pelipaikalle, alkoi kirjoittajalla inkkarit kavuta takaisin kanoottiin ja muumit järjestyä parijonoon laaksossa.

Syksyn Taika-retriitti järjestettiin Step-koulutuksessa Lapualla. Ajeltiin pelipaikalle vähän ennen viittä iltapäivällä, heitettiin kamppeet kämpille (eli koulun asuntolaan) ja hipsuteltiin opiston Tammisali-nimiseen tilaan, jossa retriitti suurimmaksi osaksi pidettiin. Tapahtuman alkaessa oli meidän lisäksi paikalla ohjaaja-Merja ja parisenkymmentä osallistujaa.

Käytiin ensin läpi vähän kuulumisia. Jokainen osallistuja tuntui olevan pienen pysähdyksen tarpeessa. Osa halusi taukoa arjen kiireistä, osalla oli takana vaikeampi jakso ja osa vain tiesi, että vaikka kaikki on aivan mallillaan, on järkevää ottaa välillä vähän aikaa itselle. Kun kirjoittajan vuoro tuli, ääni aivan tärisi, kun kerroin, että takana olleet päivät on olleet tosi vaikeita ja jännitän kovasti. Olin miettinyt etukäteen, että joudun hyöriä ja pyöriä asentoa vaihtaen kaikki rentoutukset ja helpotti jotenkin, kun sain sanottua ääneen, miksi niin on.

Loppuviimein kävi niin, että en joutunut hyöriä enkä pyöriä. Ensimmäinen ohjelmanumero oli meditaatiomatka ja humpsahdin hyvin nopeasti aivan täysin johonkin välitilaan. En mielestäni nukkunut, mutta olin jossain unen ja valveen välimaastossa ja aivot tyhjeni kokonaan. Samoin kävi retriitin jokaisessa rentoutuksessa ja äänimatkassa, joita taisi olla yhteensä neljä kahdelle päivälle. Jonkinlainen tuntuma oli pakarassa, selässä ja/tai kyljessä, mutta varsinaista kipua en juurikaan tuntenut.

Rentoutuksien lisäksi retriitin ohjelmassa oli kaksi hyvin rauhallista yin joogaa. Yksi perjantaina ja yksi lauantaina. Niin lempeää kuin yin onkin, oli osa liikkeistä vähän liikaa. Oma keho tuntui olevan täysin vielä jossain traumamoodissa ja jätinkin suosista tekemättä kaiken sen mikä ei tuntunut hyvältä. Lauantaina tehtiin hengitysharjoituksia, jotka jätin kokonaan väliin. Syvät, tosi voimakkaat hengitykset tuntui epämiellyttäviltä ja sen sijaan annoin hengityksen kulkea siihen tahtiin, mikä itselle oli sopivinta siinä kohdassa. Yhtään ei tuntunut siltä, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän, vaan olin täysin varma siitä, että saan olla juurikin niin kuin itselle parhaiten sopii. Tuntui, että olisin voinut vain levätä siinä hitsin Tammisalissa vaikka viikon putkeen.

Aika meni nopeasti ja yhtäkkiä oltiinkin jo kotimatkalla lauantaina alkuillasta. En osaa edes sanoin kuvata, mikä merkitys tuolla yhdellä vuorokaudella oli. Oon edelleen ihan äimän käkenä, miten hyvin pystyin rentoutua ja miten paljon se omaan vointiin vaikutti. Opetan joka viikko omilla tunneillani asiakkaille, että rentoutuminen ei onnistu aina ja se on ihan ok. Olin ihan varma, että tällä kertaa ei vain onnistu omalla kohdalla, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kirjoittajalla harvoin loppuu sanat, mutta nyt tuntuu, että mitkään sanat ei kuvaa ajatuksia tällä hetkellä. You definitely had to be there! 

Ja hei, you can! Seuraava retriitti, Talven voima on tammikuussa ja ilmoittautuminen on avoinna. Turha varmaan sanoa, että olen ilmoittautunut. Saapa nähdä onko toinen kerta yhtä voimallinen, kuin ensimmäinen.

Sannis