Joulukuun sankarit

Viime viikon sankareita oli mini ja Saimi. Toinen täytti 13 ja toinen viisi. Tällä kertaa juhlittiin kahteen otteeseen. Mini itse leipoi lähes kaikki tarjottavat molemmille kekkereille ja mutsia tarvittiin lähinnä apumieheksi. Hän on edelleen erittäin toimelias ja työteliäs ja jotenkin aivan omanlaisensa tyyppi. Kaiken kaikkiaan ihan mahtava pikkumuija. Lempparihommia on leipomisen lisäksi salitreenit. Treenaamaan pitää päästä joka viikko kolme kertaa ja rautaa nouseekin jo aikamoisia määriä. Mutsia meinaa vähän hirvittää välillä, kun pitää koittaa tahkota samoilla sarjapainoilla :D Viime aikoina mini on myös puuhastellut huikean hienoja leikkuulautoja ja kynttilänjalkoja puusta. Laitan joku päivä tänne blogiinkin kuvia. Puuhommien lisäksi ovat mister A:n kanssa värkänneet viime päivinä mönkijään puskulevyn lumitöitä varten. Saa nähdä onkohan sille tarvetta tänä talvena ollenkaan.

Saimi on viisivuotiaana samanlainen hassuhessu, kuin aiemminkin. Maailman ihanin koiratyttö. Kiltti, kuin mikä ja aivan oman tiensä kulkija. Rauhallinen silloin, kun ollaan rauhassa ja aina valmis kuitenkin leikkimään, kun löytyy joku leikittäjäksi. Kävelylle hän ei ole ollenkaan aina innokas, mutta silloin kun tietää, että luvassa on metsälenkki ja/tai vapaanaoloa, ei yleensä tarvitse kahta kertaa kysellä. Viisivuotiaana Saimi ei enää paljoa muista koirista piittaa. Ei oo piitannut enää hetkeen. Ei oo vihainen muille, mutta ei myöskään juurikaan kiinnostunut. Yleensä vain seuraavassa korttelissa asuva kaniinimäyräkoira Teo saattaa saada vähän pidemmästi Saimin huomiota. Toivoisin, että aika voisi pysähtyä nyt tähän. Yhtäkkiä tuntuu, että koiran vuodet kuluu aivan liian nopsasti.

Ensimmäiset synttärijuhlat pidettiin Retro Clubilla, jossa pelattiin bilistä, ilmakiekkoa, lautapelejä ja Nintendoa. Heitettin vähän Dartsia, herkuteltiin ja höpöteltiin. Oli tosi kiva, että tilaan sai myös Saimi tulla mukaan. Toiset juhlat vietettiin oman perheen ja kahden vieraan kanssa kotosalla. Saimikin sai oman pakettinsa ja pikkulikka innostui niin paljon, että meinasi samaan syssyyn avata myös pari kuusen alla joulua odottavaa pakettia :D 

Joulukuun sankarit on nyt melkein kaikki juhlittu. Mister A on vielä jäljellä. Meidän perheen viidestä kolme on syntynyt joulukuussa. Aika jouluhenkistä jengiä hei :)

Sannis

Booklover: JHT - Missio vai mielenrauha

En oo koskaan pitänyt Cheekistä. En tokikaan oo tuntenut tai nähnyt hänestä, kuin pintaa, mutta se mitä oon nähnyt, siitä en pidä. Kirjan lukemisen jälkeen mieleni ei muuttunut. Cheek ON vain pintaa enkä edelleenkään pidä hänestä. Ällöttää hänen tyylinsä kutsua naisia ämmiksi ja ällöttää hänen diiva olemuksensa.

Kirjan luettuani sain mielipiteen Jaresta. Sellaista blogin kirjoittajalla ei vielä koskaan aiemmin ollutkaan. Jaressa on niin paljon enemmän, kuin Cheekissä ja hän on juurikin niin monimutkainen ja monisyinen, kuin me kaikki muutkin ihmiset. Huomaan kirjaa lukiessa, että välillä hän ärsyttää ja välillä oon ihan samaa mieltä kuin hän. Välillä mietin, että onpa fiksu tyyppi toi Jare sitten kuitenkin. Hän on epävarma, kuten me kaikki muutkin ja hän etsii mielenrauhaa, kuten varmasti ainakin melkein kaikki meistä muistakin. Hän ei ole Cheek. Cheek on hänen esittämänsä hahmo. Heissä on jotain samaa ja hyvin paljon eroavaisuuksia.

Missio vai mielenrauha kertoo siitä kuinka Jaren elämässä näitä kahta asiaa ei voinut olla yhtäaikaa ja kuinka missio oli ensin laitettava etusijalle, että sen jälkeen pystyi lopettaa kaiken Cheek-touhun ja keskittyä mielenrauhaan. Cheek oli kuopattava, että Jare pystyi jatkaa elämäänsä. Tätä kirjoittaessa Cheek on tainnut jo tehdä paluun. Kun Cheek aikanaan teki viimeisen keikkansa Lahden mäkimontussa, arvelin, että toi tyyppi on niin riippuvainen feimistä, että hän ei tuu poistuun täältä koskaan Huomaatteko sanaleikin? Oon kyllä taitava hei :D Kun luin kirjan, ajattelin olevani väärässä. Ajattelin, että lopettaminen oli niin tarkkaan suunniteltua ja niin tarpeellista, että ei Cheek enää palaa.

Oikein vähän harmitti, että ensimmäinen arvaus osui oikeaan. Olisin mielelläni nähnyt ja kuullut enemmän Jarea ja jättänyt Cheekin hautaansa. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että ehkä Cheek uppoaa suureen yleisöön Jarea paremmin. Nyt kun tätä kirjoitan alan miettiä, onko tämä comebackikin osa alkuperäistä suunnitelmaa. Jarella oli niin tarkka plääni siitä, kuinka Cheek lähtee, etten ihmettelisi vaikka sama suunnitelma sisältäisi kaikkivoivan Cheekin kuolleista nousemisen. Olisin kuitenkin toivonut, että Jare olisi tosiaan saavuttanut sen tavoittelemansa mielenrauhan siinä määrin ettei olisi tarvinnut enää Cheekiä.

Kirja on yllättävän kuunneltava ja se herättää monenlaisia ajatuksia. Se kertoo Jaresta ja Cheekistä paljon, mutta se saa myös miettimään omaa elämää. Omaa missiota ja omaa mielenrauhaa. Kirjassa on toistoa ja monia juttuja jankataan vähän tuhan monta kertaa, mutta sen pystyy antaa anteeksi, kun aihe on muuten ihan mielenkiintoinen. Jare itse kirjan lukijana on erittäin hyvä valinta. Se kuinka hän lukiessaan naurahtelee tietyissä kohdissa, tuo esille hänen kykyään itseironiaan ja saa hänet tuntumaan jotenkin inhimillisemmältä. Toki, en ihan kokonaan poissulje sitä, että naurahduksien paikat on laskelmoitu ja sovitettu juuri oikeaan paikkaan lukijan sympatiaa varten. 

Blogin kirjoittaja on aina ollut kirjoitetun sanan suuri fani. Joku yksittäinen lause tai lausahdus tuntuu aina silloin tällöin niin nerokkaalta, niin voimakkaalta ja uppoaa niin syvälle, etten oikein tiedä mitä sillä tekisin. Löysin tämän kirjan alusta, noin puolen minuutin kohdalta yhden sellaisen -> 

”Ne eivät ole universaaleja totuuksia tai välttämättä juuri sinulle soveltuvia. Ne ovat minun totuuksiani ja on hyvä pitää mielessä, että saatan olla väärässä.”

Nämä lauseet soi mun päässäni monta päivää sen jälkeen, kun olin ne lukenut. Varsinkin "on hyvä pitää mielessä, että saatan olla väärässä". Onkin tosiaan erittäin hyvä pitää mielessä, että suurin osa siitä mitä me luetaan, on jonkun oma totuus. Ja onkin tosiaan ihan saakelin hyvä pitää mielessä, että se joku saattaa myös olla väärässä. Jonkun muun totuus on erilainen, kuin jonkun toisen ja that's it. Jotenkin helppoa ja helpottavaa, vai mitä?

Sannis

P.S. Viimeinen dinosaurus on ostanut vihdoin langattomat kuulokkeet. Kehitys kehittyy kuulkaa. Black friday ja johdon tarttuminen pyörän eri osiin about seitsemän miljoonaa kertaa made me do it!