Syyskuun vimppa

Kuudes migreenipäivä viikon sisään. Huhhuh! Eilen oli välipäivä ja toivo jo heräsi. Pahimpia onkin just nämä päivät, kun huomaa, että toivo olikin turha. On tämä kuulkaa raskas laji. Illalla pitäisi jumpata ja tottakai päivän aikana hoitaa kaikki muutkin hommelit. Lopetin heinäkuussa päivittäisen lääkkeen, koska siinä oli sivuvaikutuksia, joista en pitänyt, mutta kyllä tämä nyt pahasti näyttää siltä, että ilman sitä on elämä aikamoisen mahdotonta. Voihan se tietysti olla vain sattumaakin, että nyt on ollut migreenipäiviä enemmän, mutta vähän pahoin pelkään, että ei ole.

Yritän avata jonkinlaisen hoitosuhteen hyvinvointialueen palveluihin migreenin osalta. Työterveyden kautta oon aiemmin asioinut neurologin kanssa, mutta neurologit on kiven alla ainakin täällä Vaasassa. Toivoisin tietysti, että voisin asioida aina saman lääkärin kanssa. En toki tiedä onko se edes mahdollista, mutta on niin älyttömän raskasta selittää aina jokaiselle koko historia ja se, että joo, on hei kokeiltu jo semmosta ja semmosta ja myös vähän tämmöstä.

Jatkuva estolääkitys on varmastikin nyt ainut vaihtoehto, josta voin saada apua. Oon pyristellyt sitä vastaan jo vuosia, koska en haluaisi syödä lääkkeitä joka päivä, mutta viimeisen parin vuoden ajalta migreenipäiviä on kertynyt niin paljon vähemmän jatkuvan lääkityksen ollessa käynnissä, että pakkohan se on taipua jos aikoo selvitä arjesta. Oon jo valmiiksi ihan loppu ajatuksesta, että pitää kokeilla ehkä useampaa vaihtoehtoa ennen kuin löytyy toimiva. Jos löytyy. Oon sanonut ennenkin ja sanon taas kerran, että migreeni on kyllä sellainen paskiainen, että ei mitään rajaa!!

Tänään mietin, pitäisikö lopettaa jumppien ohjaaminen ettei aina tarvitsisi panikoida näiden olojen kanssa. Mietin, josko pitäisin vaan rauhalliset lajit. Se olisi migreenin suhteen niin paljon helpompaa. Kuvio on jo sen verran tuttu, että tiedän jo etukäteen mitä sitten tapahtuu, kun olotila tästä paranee; Mietin, olinko tulossa hulluksi.. missä ihmeen universumissa lopettaisin jumppaohjaukset.

Upeita syyssäitä on saatu viime päiville. Kuvat on jo parin viikon takaa, mutta eilen olisi auringonlasku näyttänyt varmasti ihan samalta tuolla rannassa. Eilen tein Saimin kanssa rauhallisen lenkin, kun aurinko oli vielä korkeammalla. Lähimetsät oli niin upeat, että mietin josko pitäisi ottaa seuraavat perhevalokuvat siellä, omilla hoodeilla. Niissä paikoissa, joissa hengaillaan muutenkin kaiken aikaa.

Eilen töihin ja sieltä kotiin pyöräillessä sää tuntui ihanan raikkaalta. Aamulla oli jo kylmä niin, että hanskat olisi saaneet olla astetta paksummat. Tänään mittari näytti vajaa kolme astetta lämmintä, kun mini astui ovesta ulos ennen kahdeksaa. Nyt kello on kohta yhdeksän eikä lämpölukemat oo oikein paljoa siitä nousseet. Lukiolainen lähti hetki sitten ja seuraavaksi on kirjoittajan ja Saimin vuoro. Lähdetään pikkulikan kanssa keräämään auringon säteet talteen ja kokeilemaan josko raitis ilma tekisi taikojaan myös migreenin suhteen. Mister A:lla on poikkeuksellisesti iltavuoro ja nukkuu vielä. Nukkukoot kun kerran väsyttää.

Kivaa päivää ja syyskuun vimppaa! Huomenna on lokakuu ja sehän onkin allekirjoittaneen kuukausi.

Sannis

 

Nachodippi

Tehtiin viikonloppuna mister A:n kanssa kaksistaan vaunureissu Seinäjoelle. Ollaan oltu ainoastaan yhden kerran aiemmin kaksistaan vaunulla matkassa, vuonna 2022 ja sekin oli Seinäjoella. Silloin oltiin matkaparkissa ja mentiin Vauhtiajoille. Nyt oltiin Seinäjoki Campingissa eikä ollut mitään erityistä ohjelmaa. Päädyttiin käymään lounaalla ja kävelyllä sekä hoitamaan vähän vaunun sisustushommeleita. Käytiin kaupoilla ja kirjoittaja sai pienen pakkomielteen verhoista, joka on nyt laantunut, kun sain ne about sille mallille, että niitä viitsii katsella :D

Olipa meillä kiva viikonloppu! Ihanan rauhallista ja rentoa. Kirjoittajaa vähän migreeni vaivasi, koska miksipä hitto ei? Lauantaina jouduin ottaa pienen välikuoleman aamupäivästä (samoin kuin jo parina aiempanakin päivänä samalla viikolla), mutta sen jälkeen meni loppupäivä ihan hyvin. Juotiin rauhassa kahvia ja katseltiin sekä perjantaina, että lauantaina leffa. Tarkoitus oli lähteä elokuviin, mutta tuntuikin kivemmalta olla vaunulla nyt, kun siihen oli kaksistaan mahdollisuus.

Viimeisillä reissuilla meillä on muodostunut perinteeksi tehdä ekana iltana tortillat ja seuraavana päivänä grillailla. Kirjoittaja alkoi vähän kyllästyä tuohon samaan menuun, vaikka oonkin toki sanonut, että tacoihin ja tortilloihin en kyllästy ikinä. No, tällä kertaa kuitenkin teki mieli laittaa jotain muuta ja halusin testata Tiiu Piretin nachodippiä. Oon sitä syönyt ystävän laittamana, mutta en oo koskaan tehnyt itse. On se kyllä hyvää. Jos siis pitää korianterista. Tässä resepti, jos sinäkin haluat testata:

NACHODIPPI

200 g Philadelphia tuorejuustoa

1/4 valkosipulinkynsi

Reilu ruokalusikallinen creme fraichea tai luonnonjogurttia

Suolaa myllystä

Limen mehua tuoreesta hedelmästä

Salsaa tai tacokastiketta

Korianteria

Silputtua sipulia

Notkista ja sekoita kulhossa Philadelphia ja ranskankerma/jogurtti - mausta valkosipulilla, muutamalla kierroksella suolaa myllystä ja tilkalla limen mehua. Kaavi kreemi vadille tai matalalle lautaselle tasaiseksi, noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Levitä salsa tasaisesti kreemin päälle. Silppua päälle tuore korianteri ja sipulit.

Alkuperäinen resepti löytyy osoitteesta tiiupiret.com. Siellä tähän laitetaan vielä jalapenoja, mutta koska en itse pidä niistä, jätin ne omasta reseptiversiostani pois. Me tehtiin lisäksi airfryerissä lihapullia ja laitettiin tomaatit kippoon erikseen. Tomaatithan passaisi hyvin myös dipin joukkoon. Ihan tuli vatsa täyteen, niin että meni dinneristä tämä setti. Laitan dipin reseptin myös reseptimuistioon, niin löytyy helposti sieltä myöhemminkin jos tarve on.

Kiva viikonloppu siis takana. Seinäjoelle on Vaasasta niin lyhyt matka, että se ei tunnu missään. Kahdestaan lähtö oli rennompi pakkauksenkin suhteen, kun tarvi huolehtia vain omat kamat. Tytöt tottakai pakkaa omansa kun lähtevät mukaan, mutta pitäähän siinä mutsin olla muistuttelemassa ja varmistelemassa sata kertaa, että kaikki tarvittava on joukossa.  Tällä kertaa ei pakattu oikeastaan mitään jääkaappiruokaa kotoa mukaan, vaan käytiin pe-iltana kaupassa hakemassa tarvittavat. Ruokien pakkaaminen onkin aina se ärsyttävin osuus. Vaikka meillä on kuivatarvikkeita aina vaunussa valmiina, on jääkaappikamoissa aina miettimistä ja roudaamista.

Nyt on oltu kahtena peräkkäisenä viikonloppuna vaunulla. Se on harvinaista. Yleensä ei oo mahista lähteä niin usein. Nyt tietysti uusi vaunukin houkuttaa testireissuille ja ollaan järjestetty aikaa. Tämän viikon loppuna saa Hobby levätä laakereillaan. Perjantaina on myöhemmin iltapäivällä minin parturi ja sen jälkeen käydään pankissa tyttöjen tilihommeleita hoitelemassa. Illemmalla lupasin keittää vielä ystävälle synttärikaffit. Lauantaina ollaan molemmat mister A:n kanssa duunissa. Kirjoittajalla on luvassa sisäpyöräilymaraton ja mister A:llakin on joku erikoispäivä. Sunnuntaina perhekuvaus. Kaiken näkööstä siis kuulkaa! Hoidellaan kuitenkin ensin nämä muut arkipäivät alta pois 

Kivaa viikkoa!

Sannis

Paljon melua Hobbysta

Hei, tässäpäs vähän paljon höpinää asuntovaunusta ja kuvia vaunun tämänhetkisestä tilasta, kun suurimmat fiksaukset on tehty ja sisustushommat vielä odottaa tekijäänsä.

Tehtiin alkukesästä päätös ostaa isompi vaunu. Kriteereinä oli edellistä vaunua suurempi leveys, pöytäryhmä myös keskellä vaunua ja enemmän kaappitilaa. Hobby on merkkinä sellainen, joka useimmiten tuntuu miellyttävän eniten. Käytiin katsomassa muutamaa vanhempaa vaunua ja sitten päätettiin kuitenkin laittaa hitusen enemmän rahaa projektiin, koska tarkoitus oli saada vaunu moneksi vuodeksi eteenpäin ja lähes kaikki viime vuosituhannen vaunut on jo aikamoisen nuhjuisessa kunnossa. Vaikka ikä ei haittaa, olisi suht siisti ulkonäkö kuitenkin suotavaa. Moni juttu on korjattavissa, mutta esim. ulkomaalausta ei haluttu alkaa tekemään.

Toivotussa hintaluokassa pyörivät vaunut oli useimmiten 2000-luvun alusta ja sen ikäisiä löytyy jo suht siistejä. Liikaa ei oo vaihtomarkkinoilla niitä, joissa on pöytäryhmä myös keskellä, mutta Hobbylla(kin) löytyy jonkin verran vaihtoehtoja. Vaikka kerrossänkymalli ei ollut kirjoittajan mielestä hyvä idea, käytiin sellaistakin katsomassa ihan siitä syystä, että nähdään vielä vähän lisää erilaisia pohjaratkaisuja. Kerrossänkymallissa ei olisi tarvinnut sänkyjä pedata ollenkaan pöydiksi, mutta ison pöytäryhmän ollessa vaunun keskellä, kävi keskikäytävä niin ahtaaksi, että se oli jopa reilusti kapeampi, kuin kummassakaan meidän vanhemmassa vaunussa ja se oli meille kyllä ratkaiseva tekijä. Eräät meillä asuvat on "vähän" hätäisiä ja se, että vaunussa pitää malttaa odottaa, kun joku muu tekee jotain, on aiheuttanut vähän sanomista. Haluttiin siis tilava keskikäytävä, jossa toisen voi ohittaa halutessaan, joka mahdollistaa sen, että joku voi tehdä esim. ruokaa ja hätäisemmät pääsee kuitenkin kulkemaan.

Uusi vaunu löytyi Närpiöstä yksityiseltä myyjältä ja on vuosimallin 2005 Hobby 650UMFe. Hinta oli hitusen vajaa 8000€. Ehkä vähän edullisempi, kuin muissa vastaavissa. Loppukesästä ja alkusyksystä alkaa selkeästi olla enemmän vaihtoehtoja kaupan ja hinnatkin tulee vähän alaspäin, kun porukka haluaa päästä vaunuista eroon kauden päätyttyä ja ennen talven mahdollisia säilytysprobleemia. Meidän vaunun entisellä omistajalla ei ollut Hobbylle käyttöä ja halusi myydä sen pois ettei jää taivasalle talveksi. Kauppojen jälkeen meillä jäi sen verran budjetista rahaa, että saatiin ostettua puuttuvat talvirenkaat ja laitettua vähän jemmaan tulevaa ilmastointilaiteostoa varten.

Tiesin vaunun olevan meidän heti, kun astuin sisään. Aiemmin oltiinkin puhuttu mister A:n kanssa siitä, että se tunne pitää tulla ja niinhän se tuli. Tsekkasin sisäosan samalla, kun mister A tarkisti ulkopuolen ja kun kuiskasin mister A:lle: "Tää on meidän!", sain vastaukseksi nyökkäyksen "Jepp!". Tutkittiin vielä pitkä tovi, tehtiin kaupat samantien ja ajeltiin vaunu perässä kotiin. Vähän jännitti, koska valmiiksi oli tiedossa pari fiksauskohtaa ja mietin, saadaanko ne varmasti korjattua ilman yli suurta rahanmenoa. Pääasiassa olin kuitenkin kyllä tosi innoissani. Ja vähän kauhuissani vaunun koosta.

Toisaalta oon puolivitsillä kauhistellut isoa kokoa, mutta toisaalta oon ihan tosissani tuntenut olevani vähän, kuin jonkinlaisen selityksen jollekulle velkaa, miksi meille ei riittänytkään pienempi vaunu. Onkohan tää joku kasarilla syntyneiden valuvika? Aina pitäisi olla niin hillittyä eikä yhtään mitään suurta, saatika sitten vähänkään överiä. Vai onko tää vain kirjoittajan valuvika? Piti siis aluksi oikein useampaan kertaan muistuttaa (pian neljäkymmentäviisivuotiasta!!) itseäni, että ei kirjoittajankaan tarvitse aina yrittää pienentää itseään joka hitsin tilanteessa. Vaunu on asia, joka on meille tosi tärkeä, vietetään siellä paljon aikaa ja se pitää olla just meille sopiva. Mini meinasi seota, kun päästiin vaunun kanssa kotiin. Hoki vaan: "Tää on niin hieno!" ja oli aivan ihmeissään niin paljon väljemmistä tiloista.

Vähän on ahdasta meidän pienellä etupihalla kuvata, mutta saapa noista nyt jotain käsitystä. Vaunun asuinosan pituus on 6,5m ja leveys 2,5m. Tilan tuntu on aikamoinen verrattuna kaikkiin muihin vaunuihin missä oon käynyt ja se tuntuu vieläkin tosi luksukselta. Monille keskikäytävän leveys saattaisi olla turhaa tilaa, mutta meillehän se sopii täydellisesti, kuten tuossa aiemmin jo höpisin.

Vaunun ulkokuori on ihan siisti. Vähän on aurinko haalistanut ja jotain muuta pientä sanomista löytyy, mutta kaiken kaikkiaan, kelpaa oikein hyvin. Yllä olevassa kuvassa näkyvä luukku on tosi tervetullut lisä. Aiemmissa vaunuissa on ulkopöytä, -tuolit ja grilli pitänyt nostaa vaunuun sisälle ajon ajaksi. Nyt kaikenlaista rojua saa lykätä tuosta luukusta vaunuun sisälle sängyn alle ja ajomatkoilla pysähtyessä on paljon helpompi puikkia vaunuun sisälle, kun lattiat on tyhjänä.

Vaunun etupäässä oli ollut kosteusvaurio, joka oli ostettaessa korjattu. Ensimmäisellä sateella, kun vesi tuli sisään, selvisi aika nopsasti, että korjauksessa olisi ollut "vähän" toivomisen varaa. Päätyikkunan edessä oli pitkä verho, jonka otin ensimmäisenä pois ja sen tilalle ei taida enää uutta tulla. Mister A ja faija eli pappa irroittivat ikkunan, ikkunan alla sängyn päädyssä olevan levytason sekä levyt, jotka on tason päädyissä pystyssä. Kaikki levyt oli saaneet kosteutta. Sängyn päädyssä oleva levy ja pystylevyt oli kaikki aivan märkiä. Päätyseinä onneksi vain alanurkistaan. Pääty- ja pystylevyillä heitettiin vesilintua ja ne tehtiin kokonaan uudet. Päätyseinä kuivattiin ja sen jälkeen maalattiin. Koko etupää ja myös katto tiivistettiin uudelleen.

Etupäässä on makuuhuone ja vessa. Sängyn jalkopäädystä saa halutessaan kevyen liukuoven kiinni niin, että "makkarissa" voi nukkua rauhassa. Sänky on kirjoittajalle vähän turhan pehmeä. Vielä on mietinnässä mitäköhän asialle voisi tehdä. Sänky on etureunasta viistetty, joten jämäkämmän petauspatjan ostaminen ei oo ehkä vaihtoehto, koska se ei istuisi kunnolla. Pitää vähän miettiä. Päiväpeitto ainakin pitää hommata. Kuvassa sängyssä on Saimin ja minin pehmokamujen lisäksi neljän hengen petivaatteet, joten fyllinkiä on :D Hamam, jolla sänky on nyt väliaikaisesti peitetty on turhan ohut eikä pysy paikoillaan + on vaikea pedata ahtaaseen paikkaan.

Kirjoittaja ei oo se tyyppi, joka ostaa sisustusesineita vaunuun pieniin tiloihin, mutta ikkunan viereen, sängyn päätylevylle ajattelin yhden viherkasvin tällätä. Nyt kun verhot puuttuu, näyttää vähän alastomalta. Ehkä pieni vihreys pelastaa tilanteen. Ikkunan ympärille olis kai aika helluset myös jonkinlaiset valot, mutta se voi olla jo vähän liikaa pyydetty kirjoittajan vaunusisusteluun :D

Vaunussa on kaksi kattoluukkua ja yllä olevassa kuvassa näkyy se pienempi. Oon todellakin yskinyt vaunujen viilennyslaitteiden korkeita hintoja, mutta mister A on nyt vakaasti päättänyt, että sellainen tuohon pienempään kattoluukkuun ilmaantuu ennen ensi kesää. On varmaan kyllästynyt kuuntelemaan kirjoittajan hikoilutarinoita. Oon kauhuissani, koska hinta ja ja oon onnellinen, koska ensi kesänä ei ehkä tarvitse panikoida helteiden vuoksi. En toki tiedä kuinka hyvin laitteet viilentää, mutta uskon ja toivon, että melkein kahden tonnin masiinalla saisi jonkin verran viileää ilmaa.

Vessa on sängyn vieressä ja peili + käsienpesuallas on sen ulkopuolella "makkarissa". Vessa on tosi siisti ja valkoinen väritys on ihan mukavaa vaihtelua aiempien vaunujen oranssiin ja ruskeaan. Vessassa on myös suihku, mutta en oikein suurta mahdollisuutta näe sen käyttämiseen ilman, että on seuraava kosteusvaurio käsillä. Me ei harrasteta puskaparkkeja ja ollaan totuttu siihen, että suihkua käytetään leirintäalueiden yhteisissä tiloissa, joten not a problem. 

Vessassa ja käsienpesualtaan luona säilytystilaa on tosi hyvin. Vessassa säilytetään vessapaperit, vessan kemikaalit ja suihkukamat. Pyyhkeille laitoin vessan seinään tarralla kiinnitettävän naulakon. Yllättävän hyvin on pysynyt paikoillaan. Kirjoittaja kammoksuu yleensä kaikkia noita tarrajuttuja, mutta vaunussa on osa seinistä niin heppoisia, ettei ruuvikiinnitys oo mahdollista. Altaan ympäristössä olevissa kaapeissa on kosmetiikkahommelit, hammasharjat, puhtaita käsipyyhkeitä ja kaikenlaista siivouskamaa.

Vaunun keskellä on pienempi pöytäryhmä. Ei maailman mukavin istua, mutta ajaa asiansa silloin, kun iso pöytäryhmä on tehty sängyksi. Vielä ei oo tehty reissua, jossa kuustoistavee ei olisi mukana. Silloin on minin tarkoitus nukkua tässä vaunun keskellä. Sängyn eteen saa kevyen haitarioven jos on tarvetta. 

Avohyllyillä oon nyt ainakin ensimmäisillä reissuilla säilyttänyt koreissa hedelmiä ja vihanneksia. Meillä on niitä aina niin paljon ettei puhettakaan, että mahtuisivat vaunun jääkaappiin. Kaikki hyllyillä olevat tavarat pitää toki nostaa matkojen ajaksi sängylle tai lattialle. Aivan, kuin tämä vaunu heiluisi matkan aikana vähän enemmän, kuin aiemmat.

Pöytäryhmän päällä olevissa kaapeissa on kertakäyttöastioita ja keittiön kuivatavaraa; leivät, pastat, nuudelit, tonnikalat, pähkinät, myslipatukat, Saimin ruuat ja herkut, myslit ja mitä nyt milloinkin mukaan siunaantuu. Kaapit tuntuu pysyvän hyvin kiinni, vaikka matkanteko olisi vähän töyssyistäkin.

Makkarin ja keittiön välissä on kaksi korkeaa kaappia, jossa säilytetään vaatteita ja boksit likaiselle pyykille sekä tyhjille pulloille. Korkeiden kaappien alla matalempien ovien takana on airfryer, vohvelirauta, vedenkeitin ja leivänpaahdin. Tyhjääkin tilaa on jos vielä joku laite on aaaaivan pakko saada. 

Keittiön yläkaapeissa on kahvitarvikkeet, lääkkeet ja astiat. Mikron yläpuolella on haarukat, veitset ja kaikki muut kiffelit ja kaffelit. Mikron alla on kori likaisille tiskeille. Jääkaappi on yllättävän tilava, vaikka onkin pieni ulkonäöltään. "Tiskipöydässä" on toisen lasilevyn alla kaasuliesi ja toisen alla tiskiallas. Hanoille mister A:n täytyy vielä jotain tehdä. Sekä keittiössä, että käsienpesualtaassa hanat on suunnattu jotenkin kummasti niin, että räiskivät joka paikan märäksi.

Mikron vieressä näkyy "eteisen" hylly. Siinä olevissa koreissa säilytetään Samin pannat, remmit ja pallo, vatupassi ja jotain muuta pikkusälää, jota tarvitaan joka vaunureissulla. Korien alla on kaappi, jossa tällä hetkellä on jauhesammutin. Mister A vähän kyseli josko siihen olisi kätsyä tehdä kenkäkaappi. 

Vaunun takapäässä on iso pöytäryhmä, josta tehdään sänky silloin, kun ollaan koko perheellä reissussa. Sohvien pehmusteiden väri ei oo ihan kaikista suurin suosikki, mutta luulen, että mennään sillä kuitenkin, koska kankaat on kuitenkin ehjät ja siistit. Pehmusteita saisi helposti päällystettyä tuubiresorilla, mutta sitä en oo löytänyt sellaista, joka miellyttäisi riittävästi. Me tarvitaan vähän kirjavaa, koska ollaan niin kovia sotkijoita ja tähän mennessä oon löytänyt vain turhan yksivärisiä kankaita. Epäilen myös sen istuvuutta käytössä.. että pysyykö niin siististi sitten kuitenkaan paikoillaan. Jos oikein alkaa sininen joskus ärsyttää ja rahaa on liikaa, vien sitten päällystettäväksi. Vaasassa on tosi taitava Willa Wasa, joka tekisi homman suit sait sukkelaan.

Iso ruokapöydän alla oleva matto on vaunun omaa mattosarjaa, jonka mister A olisi halunnut ottaa käyttöön, mutta kirjoittaja ei. Sarjaan kuuluu muotoon leikatut matot koko vaunun lattian mitalta, mutta omaan silmään ne näyttää niin kauhean tukkuisilta. Testattiin paria sarjan mattoa, mutta kyllä tuo pöydän alla oleva on saanut jo lähdöt ja tilalla on nyt samanlainen, kuin käytävällä. Omaa silmää miellyttää, kun on vähän ilmaa ympärillä. Vielä kun löytyisi matto, jonka päällä ruokapöytä liukuu helposti. Sitä kun pitää aina vähän siirtää, kun nousee pöydästä. Mister A kyllä meinasi, että ehkäpäs auttaa jos pöydän jalkoihin lisää vähän tassuja.

Ruokapöydän yläpuolella oleva lamppu saa lähtöpassit. En oo enää nykyään niin tarkka eikä monetkaan pikkujutut häiritse ollenkaan, mutta tuo ysärilamppu ottaa kyllä suoraan johonkin hermorataan. Verhot lähtee samaa matkaa. Niiden pituus on outo eikä ne sitä myötä istu kunnolla paikallensa. Materiaali on myös liian keinotekoinen ja väri aavemaisen valkoinen.

Kaappitilaa on vaunussa paljon. Ensimmäisillä reissuilla osa yläkaapeista on ollut jopa tyhjänä, vaikka likat on pakanneet yläkaappeihin omat juttunsa. Osassa on talouspaperit, kynttilät, hyttyssavut, sytkärit, pyykkinarut, kameralaukku, pelejä, petivaatteita ja sen sellaista. Melkein kaikkien yläkaappien alla on tuo avolokerikko ja ensin mietin, että onpa turha, mutta se on kyllä osoittautunut ihan kätsäksi laskutilaksi tietokoneille, kirjoille, aurinkolaseille ym. Alimmassa kuvassa oikealla on telkkarin paikka ja sen alla on lämmitin. Kuustoistavee oli iloinen noista nurkkahyllyistä. Niihin saa rakentaa kirjoistaan ja muista mukana olevista jutuista oman asetelmansa.

Semmosta. Tsiisus, mikä postaus! Oon kirjoittanut tätä joku kolme päivää ja tekstiä on niinku raamatussa. Tuskin edes huomaa, että tää on vähän tärkeä juttu :D

Sannis

Viikonloppu Vieresniemessä

Viime vuoden syyskuussa ajeltiin ekaa kertaa Vimpelin Vieresniemeen ja koska paikka oli niin kiva, päätettiin menneenä perjantaina ottaa suunnaksi sama osoite. Taas osui kyllä täysin kohdilleen. Pieni, mutta niin ihana alue. Rauhallinen fiilis. Aitiopaikka vaunulle auringonlaskun äärellä. Hyvät sauna ja uintipaikka. Mini moitti vähän, kun ei oo niin paljoa tekemistä, mutta eipä sitä lyhyellä reissulla niin paljoa ehdikään.

Kun päästiin paikalle, oli auringonlasku upea. Hauska sattuma oli, että isäntänä viikonlopulle toimikin sama mies, jonka vaunua käytiin kesällä katsomassa. Se vaunu jäi ostamatta koska päätettiin kuitenkin sitten hommata vähän uudempi. Viihdyttiin silloin katselmusreissulla aika pitkään, koska juttua riitti myyjien kanssa. Mister A kaipaa aina juttuseuraa, joten tosi kiva, että oli taas sopivaa jengiä lähellä. 

Perjantaina olin jo peiton alla, kun tajusin, että en oo ladannut kahvinkeitintä. Samalla tajusin, etten oo nähnyt koko kahvinkeitintä koko iltana. Oh no! Meillä oli se mukana, kun käytiin mökillä muutama viikko sitten ja siltä reissulta se ei ollutkaan löytänyt enää tietänsä vaunuun. Katastrofi!! No, onneksi ei ihan kuitenkaan. Alueen keittiössä oli keitin ja meillä vaunussa termari, joten mister A kävi keittämässä kaffet etänä ja kuskasi ne sitten vaunulle. Fiuh!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi ja vaunussa oli aikamoinen meteli. Sää onneksi selkeni lauantain aikana ja saatiin saunoa sekä uida täydessä auringonpaisteessa päivällä. Mini laski, että käytiin järvessä kuusi (6!) kertaa. Kylmää oli, mutta vielä meni suht helposti. Grillaukset ja vohvelien paistot hoidettiin upeassa ilta-auringossa omassa pihassa. Tosi kiva oli, että tämän kertaisessa paikassa oli puinen terassi, joten edes mattoa ei tarvinnut purkaa tuolien alle.

Porukkaa oli vähän paikalla ja meidän residenssi oli niin sopivassa paikassa, että Saimi sai kulkea iltakierroksen vapaana. Sunnuntaina ennen meidän lähtöä oli koko paikka jo tyhjentynyt muista karavaanareista. Ainoastaan isäntäpariskunta oli meidän lisäksi paikalla, joten Saimi sai hakea palloa koko nurmikentän leveydeltä. Hellu toinen, kun hoksasi itse, että pallo pitää pakata kotiinlähtöönkin mukaan. Se oli unohtunut nurtsille meidän "pihan" reunalle enkä tiedä olisiko sitä kukaan sieltä hoksanut napata kyytiin. Saimi hyppäsi vaunusta ulos, kävi etsimässä pallon nurmikolta ja kuskasi sen takaisin vaunuun talteen.

Vieresniemi, palaamme jälleen!

Sannis

Rauhallisempi

Torstai. Retriitti rauhoitti selvästi ja viikon olotilat on tähän mennessä olleet aika rauhalliset. Väsy on tosi kova enkä tiedä johtuuko se siitä, että oon monta viikkoa ollut niin kierroksilla vai johtuuko se viime viikon kipuilusta. Tietysti varmaan vähän molemmista. Yritän antaa itselleni armoa ja ymmärtää, että ehkäpä se nyt on ihan normaalia, että väsyttää raskaan kauden jälkeen. 

Oon nyt tietoisesti koittanut hidastaa vähän kaikkea. Oon pitänyt kiinni nukkumaanmenoajasta ja oon jättänyt äänikirjan pois työmatkoilta niin, että ajatukset on pyöräillessä saaneet kulkea just siellä mihin ne on itsekseen eksyneet. Oon koittanut vähentää työwhatsappien jatkuvaa selaamista (kirjoittajalla on erittäin huono tapa selata niitä myös vapaalla) ja oon jättänyt iltaisin puhelimen tsiigailua vähemmälle. Mini on jostain syystä tällä viikolla ihan omasta aloitteestaan päättänyt, että puhelin pitää laittaa pois seiskalta illalla, joten siinä on ollut helpompi laittaa omaakin luuria sivummalle. 

Oon saanut omat aamuhetkeni takaisin, kun mister A palasi duuniin ja oon koittanut pitää aamut rauhallisena. Teen sen minkä ehdin ja yritän olla panikoimatta, että joka paikka pitää olla siistinä, kun lähden. Oon koittanut olla enemmän läsnä hetkessä.. tehdä sitä mitä oon tekemässä, enkä sekoilla sataa asiaa yhtä aikaa. Vitsi, että se onkin nykyään haastavaa ja aina hommat meinaa luisua siihen, että yhtäkkiä sitä sekoittaakin kymmentä soppaa yhtäaikaa. Oon huomannut, että jopa somea selatessa on kiire koko ajan. Kirjoittaja katsoo paljon lauluvideoita.. musaohjelmien koe-esiintymisiä ja muita vastaavia. Kun vastaan tulee jonkun upean laulajan video, liikutun ja oon fiiliksissä, mutta kuitenkin pyyhkäisen nopeasti seuraavaan. Nyt oon koittanut tehdä tätäkin tietoisesti.. jos vastaan tulee jotain, mikä sykähdyttää, katson videon loppuun ja pysähdyn hetkeksi sen äärelle.

Nyt just, kesken tätä kirjoittamista, olin taas jo painamassa WhatsApp-kuvaketta koneen näytön alareunassa. Mitä hittoa? Ihminen on kyllä ihan pöljä! Itse laittaa itsensä aivan sekaisin. Nykyään mahdollisuudet ja ärsyke- + tietotulva on niin järjetöntä ettei me kai vaan meinata osata suhtautua kaikkeen siihen. Vitsi, että pitää olla tarkkana ihan koko ajan ettei ylikuormitusta pääse syntymään. Kirjoittaja on niin herkkä kaikelle, että tämä tasapainoilu on aivan jatkuvaa.

Summa summarum: Olo on väsynyt, mutta rauhallisempi. Koitan pysytellä nyt samalla tiellä.

Miten te muut? Kuormitutteko helposti vai meneekö hommat ihan lonkalta ja iisisti?

Sannis

Syksyn taika

Hengissä ollaan. Koitan tässä vähitellen palautella itseäni maan pinnalle kaiken viime viikolla tapahtuneen jälkeen. Ei ihan heti tuukaan mieleen, koska olisin viimeksi mennyt yhden viikon aikana läpi noin suuren tunnelmien kavalkadin. Kirjoitin edellisen postauksen keskiviikkona. Torstaina olo oli heikko, mutta halusin vähän maiseman vaihdosta ja menin muutamaksi tunniksi töihin. Perjantaina sama homma.

Perjantaina töissä ja sieltä kotiin tultaessa alkoi vähän (eli paljon) paniikki iskeä. Jouduin hengitellä todella syvään ja silti en meinannut saada rinnassa lepattavaa ahdistusta nujerrettua. Pakarassa ja selässä juili heti enemmän, kun olin pyöräillyt ja olo oli muutenkin heikko ja väsynyt. Pelotti ihan oikeasti, miten selviän retriitistä ja kuinka kipeäksi mahdollisesti tulen. Yritin luottaa siihen, että olo paranee, kun saan muuta ajateltavaa. Kun niin kävi, olin kuitenkin ihmeissäni, että niin totta tosiaan kävi. Kun molemmat tytöt tulivat koulusta ja ystävä saapui melkein samaan syssyyn pelipaikalle, alkoi kirjoittajalla inkkarit kavuta takaisin kanoottiin ja muumit järjestyä parijonoon laaksossa.

Syksyn Taika-retriitti järjestettiin Step-koulutuksessa Lapualla. Ajeltiin pelipaikalle vähän ennen viittä iltapäivällä, heitettiin kamppeet kämpille (eli koulun asuntolaan) ja hipsuteltiin opiston Tammisali-nimiseen tilaan, jossa retriitti suurimmaksi osaksi pidettiin. Tapahtuman alkaessa oli meidän lisäksi paikalla ohjaaja-Merja ja parisenkymmentä osallistujaa.

Käytiin ensin läpi vähän kuulumisia. Jokainen osallistuja tuntui olevan pienen pysähdyksen tarpeessa. Osa halusi taukoa arjen kiireistä, osalla oli takana vaikeampi jakso ja osa vain tiesi, että vaikka kaikki on aivan mallillaan, on järkevää ottaa välillä vähän aikaa itselle. Kun kirjoittajan vuoro tuli, ääni aivan tärisi, kun kerroin, että takana olleet päivät on olleet tosi vaikeita ja jännitän kovasti. Olin miettinyt etukäteen, että joudun hyöriä ja pyöriä asentoa vaihtaen kaikki rentoutukset ja helpotti jotenkin, kun sain sanottua ääneen, miksi niin on.

Loppuviimein kävi niin, että en joutunut hyöriä enkä pyöriä. Ensimmäinen ohjelmanumero oli meditaatiomatka ja humpsahdin hyvin nopeasti aivan täysin johonkin välitilaan. En mielestäni nukkunut, mutta olin jossain unen ja valveen välimaastossa ja aivot tyhjeni kokonaan. Samoin kävi retriitin jokaisessa rentoutuksessa ja äänimatkassa, joita taisi olla yhteensä neljä kahdelle päivälle. Jonkinlainen tuntuma oli pakarassa, selässä ja/tai kyljessä, mutta varsinaista kipua en juurikaan tuntenut.

Rentoutuksien lisäksi retriitin ohjelmassa oli kaksi hyvin rauhallista yin joogaa. Yksi perjantaina ja yksi lauantaina. Niin lempeää kuin yin onkin, oli osa liikkeistä vähän liikaa. Oma keho tuntui olevan täysin vielä jossain traumamoodissa ja jätinkin suosista tekemättä kaiken sen mikä ei tuntunut hyvältä. Lauantaina tehtiin hengitysharjoituksia, jotka jätin kokonaan väliin. Syvät, tosi voimakkaat hengitykset tuntui epämiellyttäviltä ja sen sijaan annoin hengityksen kulkea siihen tahtiin, mikä itselle oli sopivinta siinä kohdassa. Yhtään ei tuntunut siltä, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän, vaan olin täysin varma siitä, että saan olla juurikin niin kuin itselle parhaiten sopii. Tuntui, että olisin voinut vain levätä siinä hitsin Tammisalissa vaikka viikon putkeen.

Aika meni nopeasti ja yhtäkkiä oltiinkin jo kotimatkalla lauantaina alkuillasta. En osaa edes sanoin kuvata, mikä merkitys tuolla yhdellä vuorokaudella oli. Oon edelleen ihan äimän käkenä, miten hyvin pystyin rentoutua ja miten paljon se omaan vointiin vaikutti. Opetan joka viikko omilla tunneillani asiakkaille, että rentoutuminen ei onnistu aina ja se on ihan ok. Olin ihan varma, että tällä kertaa ei vain onnistu omalla kohdalla, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kirjoittajalla harvoin loppuu sanat, mutta nyt tuntuu, että mitkään sanat ei kuvaa ajatuksia tällä hetkellä. You definitely had to be there! 

Ja hei, you can! Seuraava retriitti, Talven voima on tammikuussa ja ilmoittautuminen on avoinna. Turha varmaan sanoa, että olen ilmoittautunut. Saapa nähdä onko toinen kerta yhtä voimallinen, kuin ensimmäinen.

Sannis

Hullua

Kyllä ne kuulkaa aika hulluksi meni nämä mun alkuviikon hommani. Selkäkipu äityi maanantaina niin kovaksi etten enää pärjännyt kotona, vaan lähdin päivystykseen. Silloin on kyllä tosi kyseessä jos kirjoittaja lähtee sinne suunnalle ja nyt tosiaan oli. Särkylääkkeet ja lihasrelaksantit ei auttaneet yhtään mitään ja sairaanhoidon neuvonnassa käskettiin lähteä heti näytille.

Kuusi tuntia, puoli kahteen asti yöllä kärvistelin odotushuoneessa. Sain kipupiikin ja piikin jotain lihasrelaksanttia, mutta kumpikaan ei auttanut mitään. Lääkäri rajasi pois sisäelimiin liittyvät vammat ja tuli siihen tulokseen, että joku lihas on tulehtunut ja ehkä siitä johtuen hermo pinteessä tms. Loppuviimein lähdin samoissa kivuissa kotiin, missä sinne meninkin. Himaan lähtiessä sain vielä pillerin ja siinä kohdassa olin jo niin out, etten edes muista mitä se oli. En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä hajalla, kuin siinä keskellä yötä poratessa sairaalan parkkipaikalla mister A:ta odottaessa. Olin aivan paskana kaikesta kivusta ja siitä pettymyksestä, etten saanutkaan apua koko sen odottamisen jälkeen. Viimeinen pilleri auttoi kuitenkin ilmeisesti jonkin verran, koska sain nukuttua muutaman tunnin.

Tiistaina hain lääkkeet, joihin sain reseptin päivystyksestä ja vaikka kolmen lääkkeen pillericombo, jonka lääkäri käski ottaa, kuulosti omaan korvaan ihan järkyltä, tein työtä käskettyä. Kirjoittaja ei mielellään syö lääkkeitä, koska as you know, oon hyvin taipuvainen pahoinvointiin ja monen lääkkeen nappailu yhtäaikaa tuntuu lähes varmalta yrjösetiltä. Ihmetys olikin suuri, kun pahoinvointia ei ilmaantunut tiistain aikana ja selkäkipu alkoi hellittää iltaa kohti. Mietin, voisinkohan mennä jo keskiviikkona töihin, mutta ajattelin, että ehkä on parempi huilata vielä yksi päivä kotona, koska kipu oli ollut niin järkky.

Tiistain aikana molemmat tytöt kävi vuorotellen istumassa sohvalla mutsin kainalossa. Kyselin josko olivat olleet äitistä huolissaan ja molemmat vastasivat myöntävästi. Ainakin mini-raasulle oli ilmeisesti ollut vähän kova paikka, vaikka olin kyllä koittanut kertoa, että ei oo mitään hätää. Eivät oo tainneet koskaan nähdä äidin itkevän kivusta tai kiirehtivän sairaalaan, niin oli kai se vähän kummallista.

No, jos tiistaina yllätyin pahoinvoinnin poissaolosta, niin keskiviikkona eli tänä aamuna yllätyin vielä enemmän sen alkamisesta. Nousin seiskalta ja yrjötys alkoi samantien. En ollut ollenkaan odottanut, että se enää tässä vaiheessa tulisi. Oksentelin aikani ja yritin mahdollisuuksien mukaan nukkua. Ensin ajattelin, että huono olo johtuu lääkkeistä, vaikka se tulikin vähän jälkijunassa, mutta kun pää- ja silmäkipu saapui, ymmärsin että kyse onkin migreenistä. Uskomatonta!! Kyllähän tohon nyt yhden migreenikohtauksenkin heleposti ottaa. Hetken mietin uskallanko lisätä mitään lääkettä enää combooni, mutta en ollut vielä aamulla ottanut mitään ja tulin siihen tulokseen, että pahemmaksi ei voi enää mennä, joten nappasin migreenilääkkeet huiviin. Iltapäivällä pääkipu oli loppunut ja pahoinvointi typistynyt lyhyiksi hikoilu/heikotus/tärinä/etomiskohtauksiksi, joiden jälkeen sain aina vaihtaa vaatteet, koska ne oli hiestä märät.

Nyt kello on n. kahdeksan keskiviikkoiltana ja istun tässä sohvalla miettimässä, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu. Viime päivien vaiheet on olleet niin moninaisia, että voisi kuvitella tämän sairastelun kestäneen ainakin kuukauden, kun todellisuudessa se on kestänyt kolme päivää. Vähän jännittää mitä huomenna on luvassa. Toivoisin, että pääsisin töihin. Ajattelin tehdä lyhyemmän päivän enkä tietenkään voi jumpata, mutta vähän konehommia ja äänimaljarentoutuksen haluaisin voida pitää. Perjantaina oon lähdössä ystävän kanssa yhden yön joogaretriittiin enkä missään tapauksessa suostuisi jättämään sitä väliin.

Semmosta hommelia. Koitan kehittää seuraavaan postaukseen jotain muuta, kuin sairaskertomuksia.

No promises though :D

Sannis

Be careful what you wish for

Mukavaa maanantaita! Postauksen kuvat ei liity nyt otsikkoon ollenkaan, mutta olivat luonnoksena, kivoja ja sopivat kivasti vallitsevaan vuodenaikaan. Niillä mennään siis.

Kirjoittaja sai mitä toivoi; pienen hetken omaa aikaa. Ei tokikaan ollenkaan sellaista omaa aikaa, mitä olisin ollut vailla. Lauantaina alkoi kummallinen tuntuma oikeassa jalassa. Aivan kuin olisi tullut sähköiskuja nilkan sisäsyrjälle ja jalka ei meinannut kestää astumista. Sama jatkui muutaman kerran lauantain edetessä ja samoin sunnuntaiaamuna. Aika nopeasti alkoi myös kipeä tuntuma oikeassa kyljessä ja alaselässä, joka voimistui sunnuntai-iltaan mennessä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin ajatellut olevan mitään suurempaa ongelmaa esim. lähteä töihin tänä aamuna.

Väärässä olin. Heräsin yöllä kahden aikoihin enkä pystynyt enää maata tai istua. Kipu kyljen ja alaselän välimaastossa oli niin kova ja oikein veemäinen. Seistessä se hellitti edes hitusen, joten pari tuntia siinä vaelsin ympäri ämpäri aina välillä yrittäen torkkua sohvalla istuen. Kipu oli niin voimakas, että pahoinvointikin alkoi vaivata ja hiki oli tottakai läsnä. Jossain vaiheessa nukahdin vihdoin hetkeksi ja sain pari tuntia unta. Sängystä noustessa ajattelin, että pääsen kyllä töihin.

Aika nopeasti selvisi, että en oo lähdössä mihinkään. Toki, en tiedä miten olla kotonakaan, kun ei mikään asento tunnu olevan kivuton. Istuminen ja makaaminen on pahimmat, mutta seisoakaan ei jaksa, kun on niin väsy. Diagnosoin itselleni Googlen avulla kylkivälin tulehduksen ja siihen kuuluu voimakas pistävä kipu. Se todellakin on voimakas. Syvään hengittäminen on vaikeaa ja kipu pistää aivan itkettämään. Kirjoittaja on tottunut kaikenlaisiin vaivoihin migreenin takia, mutta voi apua, että tämä on paha. Tulee ihan mieleen lonkan limapussin tulehdus, joka vaivasi muutama vuosi sitten.

Että täällä sitä nyt ollaan. Saimin kanssa kahdestaan kotona, ihan omassa rauhassa sitä kuuluisaa omaa aikaa viettämässä ja olisin melkein missä tahansa muualla jos saisin nyt valita. Ja sattuneesta syystä tuntuu, että tästä ei oikein lepoaikaa voi laskea. Odotan, että särkylääke vaikuttaisi edes vähän, niin voisin oikolukea tämän tekstin ennen julkaisua. Kipu on niin kova ettei aivot meinaa toimia kunnolla. Lueskelin netistä, että lihasrelaksantti kannattaa ottaa särkylääkkeen kaveriksi tähän vaivaa ja sellaisia meiltä onneksi löytyy.

Huhhuh, aikamoinen syksyn alku. Elokuusta puolet meni migreeneissä ja syyskuu alkaa tällä. Viime viikolla sain ei-niin-toivottuja tietoja olkapään magneettikuvasta, mutta ehkäpä se on oma epikriisinsä sitten. Uskomatonta hommaa kyllä! Viime viikolla jumppailin muidenkin tunteja aivan suvereenisti ja nyt ei pysty edes hengittää kunnolla. Kun nyt pysyisi pää kasassa niin eiköhän näiden fyysisien kremppojen kanssa jotenkin selviä. 

Mukavaa viikkoa! Koittakaa kestää mahdolliset kirjoitusvirheet.

Sannis

Alavire

Syyskuun 7. päivä. Kirjoittaja on ollut alavireinen jo muutaman viikon ja se on ärsyttävää. Elokuu oli niin raskas migreenin suhteen ja alkanut syksy on tuonut paljon muutoksia ja kiireitä.. ehkäpä siinä ainakin osa syistä siihen, miksi stressaa. Ihaniakin juttuja on ollut paljon, mutta huomaan, että oon pinna kireällä ja aivot solmussa nyt kaiken aikaa. 

Mister A sai lomautusilmoituksen töistä heinäkuun loppupuolella. Meillä oli kyllä tiedossa, että lomautus saattaa olla edessä eikä oo oikein tietoa, onko yrityksellä mahdollisuutta ottaa työntekijöitään enää takaisin. Kirjoittaja oli tyytyväinen, että mister A saa hengähtää hetken.. On ollut viimeiset viisi vuotta melkein enemmän töissä tai matkalla sinne, kuin kotona ja nyt tuli sopiva pakkorako huilille. Viisi viikkoa on nyt mennyt lomalla. Ensimmäinen viikko kesälomalla, neljä seuraavaa lomautuksella ja kirjoittajaa kiristää. Jep.. oon just se tyyppi, joka ensin toivoo että mies olisi enemmän kotona ja sitten toivoo, että menisi jo töihin :D

No joo.. mister A:han on sillain kätevä tyyppi, että hän ei kauaa laakereillaan lepää. Hän hoiti hommelit sille mallille, että aloittaa uudessa paikassa duunit huomenna. Työmatka noin neljäkymmmentä kilometriä vähemmän (yhteen suuntaan), kuin vuosiin. Tiesin jo etukäteen, että hän löytää kyllä duunin. Mukavaa on myös se, että about jokainen meidän tutuista, jolle oon kertonut mister A:n aloittavan uudessa paikassa, on kommentoinut, että arvasihan tuon, että noin hyvä tyyppi ei kauaa joudu kotona hengailla.

Ehkä kirjoittajaa helpottaa nyt tällä saralla. En oikein tiedä mikä hommassa on aiheuttanut kiristystä. Ehkä vain yleisesti se, että mies on koko ajan paikalla, kun on monen vuoden ajan tottunut siihen, että ei ole. Toivon, että ukkeli ehti nyt vähän levätä lomansa aikana. Toki, en oo ollenkaan varma, koska on puuhannut ihan hitosti kaikkea. Hänen valtakuntaansa on ulkojutut.. autot, vaunut, ruohonleikkurit ja sen sellaiset. On tehnyt ihan hulluna duunia vaunun kanssa, huoltanut ties kuinka monta autoa, tehnyt puuhommia ja ties mitä muuta. Ite olisin toivonut, että olisi lomautuksen aikana tehnyt enemmän myös kirjoittajan valtakunnan hommia.. tiskejä, pyykkejä ja imurointia. Hän ei tee, koska ei näe sotkua, tiskejä tai pyykkejä. Tai näkee tietysti, mutta ne ei häiritse häntä millään tavalla eikä jotenkin ymmärrä, että kotityöt pitää rullata koko ajan. Olisi varmasti tehnyt jos olisin pyytänyt, mutta kun en tietenkään voinut. Tosi paljon parempi systeemi kihistä vain itekseen. Pitää kai erikseen vielä mainita, että kirjoittaja ei koskaan tee mitään mister A:n työlistan hommista. Kihiseeköhän se usein itekseen? :D 

No joo.. se, mitä nyt tarvitsen, taitaa olla oma aika. Normaalisti lähden aamuisin kotoa viimeisenä. Oon pienen hetken kotona ainoastaan Saimin kanssa. Teen valmiiksi eväät ja siistin kodin. Käydään Saimin kanssa lenkillä ja sitten lähden töihin. Nyt tuo pieni oma hetki on puuttunut monta viikkoa ja huomaan himassa ajattelevani tosi usein, että saisinpa olla hetken hiljaisuudessa. Kuustoistavee hengailee omassa huoneessaan koko iltapäivän ja alkuillan ja sitten joskus kymmenen paikkeilla ilmaantuu sieltä miljoonien asioidensa kanssa. Siinä vaiheessa oon ite aivan valmis jo päivän hommiin enkä jaksaisi enää yhtään kuunnella. Pyysinkin aiemmin tällä viikolla, josko mitenkään voitaisiin hoitaa kuulumiset ja muut vähän aiemmin illalla, että jokainen saisi pienen palan rauhaa ennen nukkumaan menoa. Se loukkasi kuustoistaveetä selvästi, vaikka yritin selittää mahdollisimman vähällä paatoksella, mutta selventävästi mitä tarkoitan. Koitin vielä muistuttaa, että toivon myös hänen juttelevan ja kertovan jos on joku asia, jota voidaan arjessa muuttaa tukemaan paremmin hänen hyvinvointiaan. Oli varmaan itekseen vaan, että: "Haista mutsi paska!" :D 

Eilen kirjoittaja oli duunissa aamusta muutaman tunnin ja sen jälkeen ajeltiin mökille. Mutsi eli mummu ja pappa ei olleet paikalla, joten omalla porukalla lämmiteltiin sauna ja grillattiin. Kävin minin kanssa jo iltapäivästä monta kertaa uimassa ja vesi oli ihanaa; kylmää ja virkistävää. Kirjoittaja ei oo mikään kova saunoja, mutta nyt löylytkin tuntui ihanalta. Heiteltiin Saimille palloa, pelattiin lautapelejä pari matsia ja otin pienet päikkärit sillä välin, kun mister A ja tytöt laittelivat ruuan.

Sen jälkeen heiteltiin tikkaa, otettiin valokuvia ja vaan hengailtiin ulkona. Välillä mini kyseli, että mitäs nyt tehdään ja ehdotin, että ei tehdä mitään.. että jos ollaan vaan ja jutustellaan, vaikka olisi vähän tylsääkin. Kummasti siinä tytötkin sitten keksi jotain pientä säätämistä, vaikka mitään varsinaista tekemistä ei ollutkaan. Lopuksi istuskeltiin vielä sisällä hetki, jokainen omalla ruudullaan ja kirjoittaja nautti hiljaisuudesta. Tälläsin itseni istumaan paikkaan, josta näin avoimesta ovesta suoraan merelle. Sää oli erikoinen syyskuulle. Illalla kahdeksalta kotiin lähtiessä lämpömittari näytti vielä 20 astetta. Mökillä kävi mukava pieni tuuli, joka vilvoitti.

Kotiin päästyä alkoi heti vähän hermostuttaa ympäriinsä lojuvat tavarat, tiskit ja systeemit. Miksi niistä pitää nyt niin ressata? Mielialan muutos oli tosi selkeä ja suuri, kun tultiin mökiltä kotiin. Ehkä, kun arki muuttuu taas sellaiseksi, että saan sen oman pienen hetkeni myös kotona ja jos migreeni pysyy hetken poissa, palaa systeemit normaaliin? Toivon sitä kyllä erittäin paljon. Ottaa niin aivoon tämä hermostunut olotila. Unohtelen ja sekoilen kaikenlaista ja pinna, joka on normaalisti pitkä ja venyvä, on nyt ihan kunnolla paukkuva.

Niin, että nyt ei olla kuulkaa ihan parhaassa vireessä. Odotan innolla ensi viikonloppua, kun lähdetään ystävän kanssa pieneen joogatapahtumaan. Se ei kestä kuin yhden illan ja yhden aamupäivän, mutta uskon, että sillä on iso merkitys nyt tässä kohdassa. 

Kuinka muiden syksy sujuu?

Sannis