keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Summergram

Kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi aivan kivoissa merkeissä. Nyt ei niin remontit ja sotkutkaan ressaa ja koitan vaan otella iisisti. Sain vielä vimpalle päivälle leikattua nurmikon ja siivottua takapihaa, niin kummasti helpottaa olotilaa. Kävin kahtena päivänä peräkkäin työkamujen kanssa lounaalla ja pyörittiin vähän kakstoistaveen kanssa kaupungillakin tällä viikolla. Iltauinnilla meri oli viileä, mutta ihana ja jätskit maistui herkulliselta venesatamassa. 

Uima-allas meinattiin jättää tänä vuonna laittamatta, mutta onneksi muutettiin mielemme. Minillä on ollut niin ihanaa uida polskia ja tänä vuonna on kiva, kun allas on ihan terassin vieressä. Vähän pienemmälle altaalle saatiin tasattua paikka niin lähelle. Viime vuonna piti uida pihan perällä, kun jättialtaalle löytyi ainut vähän tasaisempi paikka sieltä. Nyt laitettiin lämpöeristelevyt vielä alle ettei lämpö karkaisi maahan. Saa nähdä päästäänkö vähän vähemmällä lämmittämisellä. 

Tänään oli vähän viileämpi sää, niin jaksoi noihin pihahommiin. Huomiselle luvataan taas hellelukemia ja mini toivoo uimarantareissua. Ehkä me voidaan hetkeksi jättää Saimi kylppäriremppaajien häiriköksi ja käydä vähän pulahtamassa. Kakstoistavee viihtyy jo paljon omissa puuhissaan, joten saa nähdä lähteekö se meidän joukkoon. 

Toivottavasti kesäkuu oli sullekin kiva!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3