lauantai 1. joulukuuta 2018

Eka


Tätä päivää on odotettu. Joulukalenteriin sai kurkistaa ensimmäisen kerran. Jostain syystä molemmat tytöt heräsi jo seiskalta :) Meillä ei siis avata luukkuja vaan kurkistetaan pussukkaan. Ostin nuo kangaskartiot aikanaan Tampereen Tallipihasta ja joka vuosi tytöt toivoo, että ne olis taas meidän joulukalenteri. Kuvatkin on vuodelta 2014, joten kyllä niistä on muutamat karkit jo ongittu :) Tänä vuonna mini moneen otteeseen meinasi, että tahtoo Ryhmä Hau -kalenterin. Tai Kinder - kalenterin. Tai Lego-kalenterin. Aina kuitenkin hetken mietittyään päätyi vanhaan tuttuun vaihtoehtoon. 

Tänä vuonna kalenterista löytyy Dumleja, Omareita ja miniTwixejä. Minille pikkulegoja ja ysiveelle Petsejä. Petsit on naapurista ostettuja, mutta epäilen, ettei haittaa ollenkaan vaikka on second handia. Kun ny muistais taas vain joka ilta olla asialla. Ihan aina ei oo muistettu. Ja joskus oon jäänyt rysän päältä kiinni tontunpuuhissa. Silti ysiveekin jaksaa uskotella itselleen, että äiti se vain vähän auttaa tonttua, koska maailmassahan on niin hitsisti lapsia, että aina tontut ja pukki ei ehdi joka paikkaan. Mun mielestä jotenkin ihanaa... että on jo riittävän vanha tietääkseen totuuden, mutta silti haluaa vielä hetken uskoa. I say, go for it lapseni! Usko joulun taikaan mahdollisimman kauan.

Tunnelmallista joulukuuta!
Sannis

4 kommenttia:

  1. Ihanat pussukat ja varmaan tosi jännää lapsille tuo kurkistaminen aamulla. Luulisin että itselleni tuottaisi vaikeuksia keksiä joka aamuksi jotain noihin laitettavaa.
    Mukavaa joulukuun ensimmäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep..aina joutuu vähän harmaita aivonystyröitä hieroa, että mitä ihmettä sinne pussukkaan keksii. Suurin osa on kuitenkin perinteistä.. eli joku karkki, joten muutamaan tarvii vain miettiä jotain muuta.

      Poista
  2. Kiva joulukalenteri ja upeat kuvat.
    Tunnelmallista joulukuuta koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa sinne! Ihan mukavissa fiiliksissä alkaa joulukuu.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3