maanantai 5. huhtikuuta 2021

Rentoa


Pääsiäinen jatkuu vielä yhden päivän verran. Eilen ja toissapäivänä käytiin mökillä. Mini jäi sinne toiseksikin yöksi serkkupojista pienemmän kanssa, mutta isompi serkkupari lähti jo eilen meidän mukana kotiin. Aikamoisen määrän polttopuita oli lapset saaneet aikaiseksi ja vielä oli kuulemma hommat jatkuneet. Mini on niin tärinässä kaikesta tollasesta puuhasta. Se rakastaa sitä, kun saa tehdä käsillään jotain ja kun on joku, jonka kanssa puuhastella.

Lauantaina oli aurinkoista, mutta aikamoisen kylmä. Kuten ennustin, oli pääsiäispupuhommelit kaikkien mieleen ja kivaa näytti serkuksilla olevan, kun suorittivat pupun tekemiä tehtäviä. Palkkakin löytyi ja tuntui sekin olevan kaikille mieluinen. Herkkujen lisäksi ohjelmassa oli kokko ja siitä lapset on aina ihan innoissaan. Parasta, kun saa polttaa keppejä ja kaisloja. Tällä kertaa myös vanhoja suksia :)

Kivaa ja rentoa aikaa ollaan siis saatu vietellä tämänkin vuoden pääsiäisenä. Ollaan herkuteltu anopin eli mumman ja mutsin eli mummun ruokapöydissä ja ollaan saatu katsella lasten hömpötyksiä. Saimin puuhia on myös ollut aika hauska seurailla. Mumman luona se varasteli takan edestä kaiken mahdollisen poltettavan roskan ja mökillä se hyppi mustikanvarpujen seassa niinkuin kenguru.

Tänään meillä on ohjelmassa pentutreffit, joissa ollaan käyty nyt joka viikko. Saimin pentueesta kolme muutakin pentua on tässä aika lähellä ja tosi kiva, että pääsevät leikkimään yhdessä. Iltapäivällä saadaan vielä ystävät kylään dinnerille ja pitääkin alkaa miettiä, mitä sitä laittaisi ruuaksi.

Kivaa päivää!

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3