tiistai 7. tammikuuta 2020

Decade part 2

2015

Kuusveeuhma oli talossa. Kaksveelläkin oli välillä jotain tyytymättömyyttä meneillään. Mister A oli väsynyt ja minä olin edelleen omasta mielestäni riittämätön. Ihanaa oli se, että huomasin kevätauringon tuovan virtaa. Olin aina ollut se, ketä inhoaa kevättä ja sitä liikaa valoa. Ensimmäistä kertaa huomasin, että valo ei ahdista vaan tuo parempaa fiilistä.

Migreeni vaivasi keväällä. Nuorempana muutamia kertoja vaivannut sairaus palasi siis aivan yhtäkkiä. Putki venyi hemmetin pitkäksi. Kesällä minin iho tulehtui aivan järkyttävään kuntoon. Kädet ja jalat oli reikiä ja haavoja täynnä. Iho oli punaisen  musta ja sormet paisui muodottomiksi. Pikavauhtia sairaalaan, hoitona lääkekylvetyksiä ja antibioottia. Kädet ja jalat piti paketoida sinkkisukkaan ja sideharsoon. Streptokokki aiheutti mulle angiinan ja minillä se toimi, kuin lihansyöjäbakteeri. Osa kesälomasta meni sairastaessa. Setti oli minillä sen verran kammottava, etten oo vielä vastaavaan törmännyt.

Jo muutaman vuoden jatkunut tavarankarsimisoperaatio jatkui ja poistettiin keittiöstä kaikki yläkaapit. Tehtiin kesälomareissu Poriin ja Jyväskylään. Vietin yhden koko vuosikymmenen hauskimmista illoista ystäväni Pian kanssa Wasa Open Air - festareilla. Matkustettiin mister A:n kanssa kahdestaan Varsovaan viikonlopuksi.

Hoin itselleni, että olen onnellinen. Koska tytöt on ihania, mister A hyvä mies, viihdyn meidän kodissa ja tykkään jumpata, mietin, että pakkohan se on olla. Enää en tuntenut olevani umpikujassa, mutta tahmeaa silti oli. Aivan, kuin olisin kulkenut suossa koko ajan. Välillä oli tosi kivoja päiviä ja hetkiä. Arjessa pääsin eteenpäin ja pystyin suoriutua just ja just. Tein duunit ja puuhailin perheen kanssa, mutta hemmetin raskasta kaikki oli, taistelua päivästä toiseen ja iltaisin olin aivan liian loppu. Aloin totuttaa itseäni siihen ajatukseen, että mulle vain kaikki on vähän vaikeampaa ja koko loppuelämä tulee olemaan taistelua. Toisaalta mietin, voiko se oikeasti olla niin yksiselitteistä ja toisaalta mietin, että ehkä oon vaan liian heikko kestämään tätä elämää.


2016

Kävi ilmi, että olin väärässä. En ollut liian heikko, vaan olin edelleen liian piipussa enkä ollut palautunut loppuun palamisesta niin nopeasti, kuin toivoin. Vuonna 2016 aloin laittaa enemmän huomiota henkiseen sekä fyysiseen kuormitukseen ja muuttaa tilannetta niiden osalta. Järjestin jumppia uudelleen, opettelin laittamaan itseäni tietyissä asioissa etusijalle ja sanomaan välillä ei. Sain muutettua unirytmiäni niin, että yöunen laatu vihdoin vuosien jälkeen parani.

Vuonna 2016 illat tuli paljon helpommin. Ne tuli ilman sitä murskaavaa uupumusta ja itsesyytöksiä. Vihdoin ajatukset hiljeni aina hetkeksi antaen mulle rauhan. Monta asiaa tuli jollain lailla päätökseensä ja jotenkin koko vuosi oli iso virstanpylväs, jolloin vanhoja ovia suljettiin ja uusia avattiin. Minin ihon tilanne muuttui parempaan ja se oli iso helpotus meille kaikille. Päätin blogiyhteistyöt, tosi kivatkin sellaiset, koska halusin karsia kaiken ylimääräisen. Suljin vanhan blogin, koska mua inhotti, että olin altistanut tytöt ja omat heikkouteni sellaisillekin lukijoille, jotka ei lukeneet hyvissä aikein. Tuntui myös, että en oo enää se sama ihminen, joka sen blogin aloitti. Olin tyytyväinen, että olin kirjoittanut ja olin tyytyväinen, että sain kirjoitukset piilotettua vain mulle itselleni ja mister A:lle. Oli uuden aika. Uusi blogi sai alkunsa aika nopeasti. Enää en uskaltanut tai halunnut kirjoittaa ihan yhtä paljoa.

Vuonna 2016 palasi hyvän olon tunteet. Tottakai oli aina ollut kivoja hetkiä ja mukavia fiiliksiä, mutta en ollut edes ymmärtänyt, että kivatkin tunteet oli olleet jotenkin vaimennettuja, aivan kuin niissä olisi ollut verho edessä. Yhtäkkiä kaunista talvimaisemaa katsoessa tuntui niin hyvältä, että tuntui että pakahdun. Yhtäkkiä tyttöjen jutut ja hömpöttäminen yhdessä tuntui siltä, että aivan sydän pyörähtää ympäri onnesta. Tuntui yhtäaikaa ihanalta ja kamalalta. Kuinka monta vuotta ja kuinka pitkän aikaa olin elänyt ilman noita tunteita. Ja miten olin koskaan antanut niiden mennä hukkaan sitä edes tiedostamatta? Olin välillä niin onnellinen, etten tiennyt kuinka päin olisin ollut.

Annukka aloitti koulun. Sain ihanan uuden duunikamun kokopäiväiseksi mun kanssa töihin. Matkustettiin harvinaisen paljon ulkomaille. Helmikuussa reissattiin Kanarialle, kesäkuussa tein pikapyrähdyksen Riminille duunin merkeissä ja Joulukuussa lennettiin koko konkkaronkka Floridaan. Floridan reissu oli ensimmäinen Amerikan matka meidän perheelle ja se oli kyllä siistiä. Vietettiin aikainen joulu itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona hengailtiin biitsillä ameriikoissa. Kotimaassa reissattiin ainaskin Kalajoelle, Rovaniemelle ja Helsinkiin.


2017

Vuodelta 2017 odotin tietysti samaa, kuin edelliseltä. Toivoin, että se olisi samalla tavalla voimaantumisen ja oivalluksien vuosi, kuin 2016, mutta vuodethan ei todellakaan ole veljeksiä. Heti tammikuusta lähtien meidän lähipiirissä alkoi sattua ja tapahtua. Meillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, mutta läheisten ongelmat ja vaikeudet vaikutti tietysti paljon myös meidän olotilaan. Oli parisuhde-ongelmia, oli sairaalareissuja ja oli kuolemantapauksia. Itekin aloitettiin vuosi päivystysreissulla, kun käytiin liimauttamassa minin silmäkulma. Siitä alkoi minin äiti-ikävä-vaihe, jolloin päiväkotiin jääminen oli supervaikeaa eikä äiti olis saanut mennä oikein mihinkään. Onneksi se ei kestänyt kauan.

Maaliskuussa heitettiin lenkki Tallinnaan perheen kesken. Vuoden aikana reissailtiin ainakin myös Kaskisissa, Turussa, Pietarsaaressa ja Tampereella. Juhannuksena oltiin Uumajassa koko perhe mummun ja Kanadan siskon kanssa. Syksyllä matkattiin pikareissulle Rokualle ja joulukuussa tehtiin huippukiva aikuisten reissu ystävien kanssa Tallinnaan.

Keväällä oli migreeniputki ja ihmeellinen vatsatauti. Vatsatauti kesti mulla kauan ja minin se vei sairaalaan saakka. Syksyllä sairastettiin kaikki vuorotellen flunssa. Mulla se vaan kesti ja kesti viikosta toiseen. Minillä aaltoili kummallisesti. Ihan outo vuosi.. olin kipeänä jäätävän pitkät pätkät ja tuntuu etten paljon muuta ehtinytkään (vaikka oikeastihan ehdin vaikka mitä). Kotona hajosi kaikki, mikä vain voi hajota; silmälasit, autot, ipadit, tietokoneet, hiiret, puhelimet, laturit. Huuuh!

Kesällä poimittiin marjoja ihan hitosti. Vadelmia oli ihan älyttömästi tässä meidän lähiympäristössä ja lähdettiin harva se päivä pikkuämpäreiden kanssa kävelylle. Aloin jo alkukesästä opetella enemmän ulkona oloa ja ulkona liikkumista. Vihdoin siitä tulikin mulle mieluinen juttu. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni mäkitreenejä. Annukka täytti kahdeksan, Aamu viisi. 


2018

Siirrettiin yhden seinän paikkaa kotona ja saatiin yhdestä pienestä makkarista isompi. Juhlittiin ysiveesynttärit. Tehtiin hiihtolomareissu Tampereelle tyttöjen, mummun ja siskon poikien kanssa. Maalattiin seiniä ja ikkunanpokia. Yrjötauti kävi kylässä. Talvi oli UPEA. Kaffiteltiin kamujen kanssa. Tehtiin retkiä. Treenattiin. Haisteltiin ilmaa Nuuksiossa. Fiilisteltiin toukokuun hellettä. Saatiin etupihalle vihdoin sorakuorma. Mister A menetti yhden parhaimmista ystävistään. Reissattiin Kanadaan vuosien odotuksen jälkeen ja se oli ehdottomasti vuoden kohokohta. 

Kesällä 2018 oli järkky helleputki. Oltiin kummitytön rippijuhlissa Tampereella. Tehtiin aivan hullu määrä omppuhilloa. Vietettiin mister A:n kanssa hauska ilta festareilla. Aamu aloitti eskarin, Annukka kolmosluokan. Työsyksyn viime tipan aikataulumuutokset toi stressiä. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin upeista syksyn väreistä. Pidin minisyysloman tyttöjen kanssa ja käytiin Karmeassa Karnevaalissa Tampereella. Järkättiin perinteiset Halloween-juhlat. Migreeni venyi taas putkeksi ja koko syksy oli vähän niin ja näin jaksamisen kanssa. Joulukin stressasi etukäteen jostain syystä. Vietettiin minin kuusvee synttärit lähimpien kesken merirosvoteemalla. Loppuviimein joulun pyhät poisti kaiken stressin ja ahdistuksen, jonka olin saanut kehiteltyä syksyn aikana.


2019


Viime vuodesta kirjoittelinkin koosteen jo muutama päivä sitten. Vuosihan alkoi ihan superisti. Syksyn migreeniputkesta ei ollut tietoakaan ja olin ihan vedossa. Jumpat kulki ja hommat rullasi. Puuhailtiin kaikenlaista.. hiihdeltiin ja nautittiin talvesta, tehtiin kävelylenkkejä, reissailtiin kotimaassa ja maailmalla, fiksattiin pihaa ja kotia. Blogi hiljeni jonkin verran ja kesällä tulin jotenkin umpikujaan koko sosiaalisen median suhteen. Halusin pitää taukoa ja suljin blogin vain kutsutuille lukijoille, sen jälkeen pian kokonaan. 

Kesäloman jälkeen tuntui, että oon hyvin levännyt ja valmis syksyyn. Aloitin työt virtaa täynnä. Blogin avasin uudelleen, koska ilmeisesti mulla on kuitenkin sanottavaa :) Molemmat tytöt meni kouluun eikä meidän perheessä ollut enää päiväkotilaisia. Syksyn paha migreeniputki vei syviin vesiin ja väsyt ja olot oli sen verran kovia, että aloin olla oikeasti itsestäni huolissani. Selkeästi hommat on keikahtaneet niin päin, että nykyään kevät on mun aikaa, ei syksy niinkuin aina ennen. Vuoden loppu sujui niin raskaissa merkeissä, ettei jotenkin ihan hirveästi tunnu jääneen käteen. Onneksi on kuvat ja blogi, mistä näkee kuinka ihania juttuja on tehty. Ja tytöt. Ne on kyllä mahtavia. Annukka aloitti ratsastuksen ja on ihan heppahullu. Aamu vain rakentais ja nikkarois aamusta iltaan.


Semmosta. Vähänkö hankalaa saada vuosikymmen mahdollisimman lyhyeen pakettiin. Aikamoista vuoristorataa on ollut oman jaksamisen kanssa Tommin syntymän jälkeen. On menty helevetin kovaa päin seinää ja täysillä alas pohjaan. Onneksi välillä myös ylös. Oon ylpeä siitä, että kaiken sen oman taistelun keskellä oon silti sitä mieltä, että oon onnistunut olemaan hyvä äiti tytöille. En koe, että silloinkaan, kun on ollut kaikista raskainta, tytöt olisi jääneet mistään paitsi. Ollaan aina tehty asioita yhdessä, oon aina ottanut syliin, aina halannut ja pussannut. Oon karsinut jostain muusta silloin, kun on ollut tarve, mutta en äitiydestä. Tytöt on saaneet molempien vanhempien huomion ja oon superylpeä siitä, että ollaan onnistuttu pitämään järki päässä ja kasvattamaan niin fiksut lapset.

Saas nähdä mitä seuraava vuosikymmen tuo. Ainakin teinivuodet. Ja ehkä enemmän yhteistä aikaa mulle ja mister A:lle. Muutoksia tietysti, kun tytöt kasvaa ja elämä vie. Kivoja juttuja ja haasteita töissä, kiirettäkin. Mielenkiinnolla odotan, mikä on loppukaneetti vuonna 2029 :D 

Sannis

4 kommenttia:

  1. Aika huikeeta kun on tallella tällaisia muistoja, mitä on minäkin vuonna tapahtunu. Parempaa vuosikymmentä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! Ei kyllä muistais mitään, jos ei olis jotain mistä tarkistaa :)
      Kivaa tätä vuosikymmentä sinne kans!

      Poista
    2. Kiitos :) mäki yritin lapsille pitää muka jotain vihkoja, mut en oo kirjoittanut niihin moneen vuoteen... Nimimerkillä ahdistaa sekin 😁

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3