maanantai 15. tammikuuta 2018

Changes


Kotona tapahtui kummia viikonloppuna. Väliseinä, joka rakennettiin nelisen vuotta sitten minin huonetta varten, purettiin nyt pois. Se oli alunperinkin tarkoitus olla vain väliaikainen ja rakennettu niin, että purkaminen oli aika helppoa. Minin huone oli tosiaankin mini ja nyt tuli se hetki, kun se jäi auttamatta liian pieneksi. Nyt mini asustelee meidän huoneessa ja me mister A:n kanssa bunkataan Aamun vanhassa residenssissä. Kolme seinää makkariin ei tokikaan oo ihan riittävästi, vaikka aika kivan avaraa onkin nyt kun on suora näköyhteys olkkariin. Tarttis siis tehdä vissiin jotain. Vaikka yksi seinä näin alkajaisiksi.

Niin, että miksi sitä seinää ei rakennettu suoraan niin, että olis tilaa? No...Minin huone tehtiin vanhaan takkahuoneeseen ja takkaahan ei typyn huoneeseen voinut laittaa ja siksi siis minille tehtiin mini huone niin, että takka jäi ulkopuolelle. Uudesta master bedroomista tulee nyt siis sängyn lisäksi löytymään takka. Kuinka monta kertaa voi sanoa takka kahdessa lauseessa? Jep. Mitään muuta sinne ei sitten mahdukaan. Ei kai kukaan mitään vaatekaappeja tarvi? Vähän jännittää, kuinka kuuma tulee ja kuinka sotkuista tulee. Pari yötä on nyt nukuttu eikä vielä oo ollut hiki. Voi olla eri homma, kun seinä on paikoillaan. No, ilmeisesti ilmanvaihtoon panostetaan sitten vähän reilummalla kädellä. Liukuovet on muuten kans hommattu. Vähän jännittää, onko edes sinne päin, koska kirjoittaja kävi ne itse tilaamassa. Ikeasta.

Siinä kun sänkyä koitettiin sovitella uuteen tilaan, totesin, että ei se nyt auta, muutettava on ja isompaan tietysti. Tytöillä meni pasmat ihan sekasin. Tokaluokkalainen alkoi hätäilemään, ettei voida muuttaa, koska ei näe sitten enää Peppiä, Lottaa ja Kristinaa. Minillä tuli suru puseroon, ettei se uusi koti oo kuitenkaan yhtä hieno, kuin tämä. Hellu <3 Vaikka on mutsin mielestä tyhmät tapetit, vähän nuhjuista ja välillä liian vähän tilaa, niin silti tämä on sille se maailman hienoin koti. Eikä se mutsikaan nyt oikeesti niin kovin tyytymätön ole.

Huh, ei mikään maailman rentouttavin viikonloppu takana, mutta ainahan on mukavaa, kun hommat etenee! Ei ookaan piiiitkään aikaan väsätty mitään kotiprojektia, joten ihan kiva vähän duunailla. Lähti muuten jo pari kassillista turhaa mister A:n vaatekaapista veke ja yksi kassillinen mun. Se aina puhdistaa jotenkin. Uuteen viikkoon nyt vaan kuulkaa! Have a good one!

Sannis
P.S. Check out -> VIDA -Vaasa inspiration.

2 kommenttia:

  1. Kivaa!

    Mutta voi noita tyttöjen kommentteja. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin taitaa kumminkin olla molempien ihan eka koti?

    Tuli vaan mieleen ne ajat, kun pojat oli varmaan aika saman ikäisiä ja itse aloin katsella meille uutta kotia, mutta pojat puuttui peliin. Sanoivat, että "jos et kohta lopeta, niin me poltetaan kaikki noi sun lehdet" (joista siis niitä myytäviä kohteita etsin). Ja kun kysyin, että "jos saisitte valita kaikista maailman paikoista, missä haluaisitte asua, niin missä se olis?", johon sain vastauksen, että "Miksi ees kyselet noin tyhmiä. Kotona tietenkin :)". Että ei me sitten koskaan muutettu mihinkään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka on asunut parissa paikassa ennen tätä. Silloin, kun Annukka syntyi, asuttiin Laihialla ja sitten hetken väliaikaisesti vuokrakolmiossa, kun etsittiin taloa. Mutta eihän se niitä muista.

      En usko, että mekään koskaan muutetaan mihinkään. Tää on täydellinen paikka. Ei uskalla riskeerata, että vaihtais huonompaan sen takia, että mutsi haluaa lankkulattian :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3