Lukioon

Kuustoistavee pokkasi itselleen molemmat hakemansa koulupaikat. Lukio oli ykköstoiveena, joten sen otti luonnollisestikin vastaan. Koulu jatkuu siis syksyllä Vaasan keskustassa samassa opinahjossa, josta kirjoittajakin yo-lakkinsa aikanaan sai.

Silloin 90-luvun lopussa Vaasassa oli kaksi suomenkielistä lukiota. Kirjoittajan ystävät meni kaikki silloiseen Yhteislukioon. Kirjoittaja itse halusi Lyskaan, jossa keskiarvoraja oli korkeampi. Koulun alku jännitti, koska kukaan kavereista ei tosiaan ollut tulossa samaan kouluun ja omassa luokassa oli nimilistan mukaan itselle aikamoisen vierasta porukkaa. Aika nopsasti kavereita kuitenkin löytyi ja pidempään blogia lukeneet tietääkin, että lukioystäväni Paulan kanssa tavataan edelleen säännöllisesti.

Nyt on suomenkielisiä lukioita Vaasassa enää yksi. Ilmeisesti tiloja on koululla kuitenkin enemmän, joten ehkä kouluun otetaan saman verran porukkaa, kuin ennen kahteen yhteensä? Toivon, että kuustoistaveelle käy samoin kuin mutsillensa ja kaverit sekä oma paikka löytyy koulusta nopeasti. Vielä ei tiedetä, kuka omassa luokassa on tai onko siellä tuttuja ollenkaan. Lukion alkua on kuitenkin odotettu, kuin kuuta nousevaa. Oletus on, että siellä meno on rauhallisempaa kuin yläkoulussa ja pahin möykkä ja sekoilu on poissa. Kuustoistavee kävi tutustumassa lukioon ja osallistui tunneille aiemmin keväällä. Ainakin sen perusteella oletus tuntuu oikealta.

Kirjoittaja oli vuosituhannen viimeinen abi, vuosimallia 1999. Tuleekohan kuustoistavee olemaan abi vuosimallia 2028? Jännää <3

Sannis

Terapiapolku

Muutama sana taas terapiasta. Lähinnä siitä, kuinka sinne hakeuduin ja muista käytännön asioista. Jos meinaan sattuu, että jollain muullakin siellä ruudun toisella puolella olisi terapiatarpeita. Tämä on ollut kirjoittajalle jo nyt niin tärkeä ja tarpeellinen juttu, että tosi mielelläni vastaan kysymyksiin jos sellaisia on. Oikeasta sivupalkista löytyy sähköpostiosoite jos et halua laittaa kysymystä kommenttikenttään.

Kirjoittajan terapia on kestänyt nyt 10 kuukautta. Koko terapiapolku on kestänyt kuitenkin paljon kauemmin. Ennen kuin voi hakea Kelan tukemaa psykoterapiaa, on käytävä tietty määrä kertoja psykologilla (tai vastaavalla?) ja saatava lähete.

Kelan sivuilla sanotaan näin:

Voit saada Kelan korvaamaa psykoterapiaa, jos olet 16–67-vuotias ja

• työ- tai opiskelukykysi on uhattuna mielenterveyden häiriön vuoksi
• olet saanut mielenterveyden häiriön toteamisen jälkeen vähintään 3 kk asianmukaista hoitoa
• psykiatrin lausunnon perusteella voidaan arvioida, että kuntoutuspsykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukykysi tukemiseksi tai parantamiseksi. 

Itse hakeuduin työterveyspsykologin vastaanotolle keväällä 2023. Olin kypsytellyt ajatusta mielessäni jo muutaman vuoden ja kun töissä alettiin kysyä onko kaikki ok, päätin että on aika. Olin ajatellut, että ehkä masennus ei näy ulospäin, mutta kyllähän se läheisille näkyi. Kerroin heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä, että tavoite on päästä Kelan tukemaan psykoterapiaan pitkään kestäneen alavireen vuoksi. Silloin vasta olin vihdoin suostunut myöntämään, että se "alavire", mitä olin jo vuosia kutsunut kausittaiseksi uupumukseksi, oli kuin olikin masennusta enkä selvästikään tulisi selviämään siitä ilman apua.

Olin etukäteen suurinpiirtein tietoinen mistä terapiassa on kyse ja tätä psykoterapiaa oli kirjoittajalle suositeltu jo vuonna 2020, mutta en ollut silloin riittävissä voimissa sitä aloittaakseni. Vaikka olinkin työ- ja toimintakykyinen, masentuneena ja liian väsyneenä ajatus viikoittaisista terapiatuokioista tuntui aivan liian raskaalta. En osannut silloin nähdä riittävää painoarvoa terapialle, vaan ajattelin, että se saattaa kuormittaa liikaa.

Tuon ensimmäisen suosittelun jälkeen kypsyttelin ajatusta pitkään. Oma vointi meni vähän ylemmäs ja alemmas vuorotellen ja kun loppuviimein päätin että nyt on aika, helpotti jo pelkkä päätöksen teko. Otin yhteyttä Mehiläiseen ja psykologi kertoi, että tiedossa on ensin kolme käyntiä hänen luonaan ja sen jälkeen kolme työterveyspsykiatrilla. En tiedä onko tämä joku Mehiläisen oma homma vai yleinen käytäntö. Kesälomien ja muiden aikatauluhaasteiden vuoksi kesti noin vuoden verran, että sain nuo kuusi käyntiä kasaan. Kiire ei kuitenkaan ollut. Tiesin, että tämä on se tie, jonka haluan nyt kulkea ja ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Tuntui, että hötkyily ja kiirehtiminen ei auta yhtään mitään.

Kuuden käynnin jälkeen psykiatri kirjoitti tarvittavat paperit Kelaan ja sen jälkeen homma jäi kirjoittajan omiin käsiin. Tein vaadittavat hakemukset ja tutustuin terapeuttilistaan Kelan sivuilla. Etukäteen tiesin, että terapeutit on hyvinkin bookattuja, mutta tähdet oli kohdillaan ja ensimmäinen neljän lähetetyn sähköpostin sarja poiki yhden testikäynnin. Päätin, että käyn ensin testikäynnillä ja vasta sen jälkeen lähetän lisää viestejä jos on tarve. Ei ollut. Ensimmäinen ja ainut testikäynti vei mut Tiinan luokse, joka on rento, välitön, helposti lähestyttävä, ystävällinen ja about saman ikäinen, kuin kirjoittaja. Tiina oli kirjoittajalle ulkonäöltä tuttu, koska asuttiin samalla alueella lapsena ja käytiin samoja kouluja. Tuli heti tunne, että siinä on ihminen, jota varten ei tarvitse esittää mitään. En oo katunut kertaakaan, että valitsin aloittaa hommat juuri Tiinan kanssa.

Ilmoitin Kelaan, että terapeutti on löytynyt ja aloitusaika on lyöty lukkoon. Tiina teki terapeutilta vaaditut ilmoitukset. Ensimmäinen tapaaminen oli syyskuussa 2024 eli reilu vuosi sen jälkeen, kun olin laittanut koko homman liikkeelle. Olin etukäteen miettinyt, että olen terapiassa ensin yhden vuoden ja mietin sitten jatkoa. Ensimmäisten tapaamiskertojen jälkeen oli sanomattakin selvää, että kaikki kolme vuotta mennään, jotka Kelan tukea on mahdollista saada. Nyt tosiaan, kun ensimmäinen vuosi on kohta jo loppusuoralla, tuntuu että tässähän on vasta päästy alkuun.

Terapeuttien taksat vaihtelee varmastikin hieman. Kelan enimmäiskorvausmäärä yhdeltä istunnolta on 57,60€. Kirjoittaja maksaa laskun aina, kun neljä istuntoa on täynnä ja laskun summa on hitusen vajaa 110€. Yhdestä istunnosta tulee siis itselle maksettavaksi vajaa 28€. Yli satanen kuukaudessa tuntui aluksi isolta kynnykseltä edes hakea terapiaan. Järjestelin kuitenkin vähän muita menojani ja loppujen lopuksi tuo summa verrattuna siihen mitä sillä saa, tuntuukin aika pieneltä. Kela myöntää tukea kuntoutuspsykoterapiaan vuoden kerrallaan, joten ilmeisesti toisen hakemuksen tekeminen on pian ajankohtaista. 

Semmosia hommia terapiasta tällä kertaa. Oikeasta sivupalkista (mobiilissa sivun alareunassa) löytyy Terapiaa-tagi, jota klikkaamalla löydät aiemmat postaukset aiheesta. Niitä ei vielä kovin montaa ole, mutta muutama löytyy ja niissä on enemmän tietoa siitä, mitä yksittäisellä terapiakerralla tehdään ja minkälaisesta terapiasta on kyse. 

Sannis

Top Camping Kalajoki

Tää on kuulkaa nyt yhtä campinkia vaan, mutta laitetaanpa vielä tämä viimeinen, niin saadaan reissupostaukset kaikki samaan syssyyn. Kalajoki on paikka, josta kirjoittaja pitää aina. Harmillista siellä on toki se, että uimismahikset on surkeat. Tällä kertaa ei toki niin uimaan hinguttukaan, koska tuuli oli purevan kylmä. Kahlaaminen kävelylenkin lomassa riitti jopa minille.

Ei olla koskaan aikaisemmin leiriydytty Kalajoen Top Campingissa. Kirjoittaja pitää yleensä paljon pienemmistä alueista, mutta nyt kun porukkaa oli liikkeellä vielä vähän, viihdyttiin oikein hyvin myös vähän isommissa ympyröissä. Voisin kuvitella, että heinäkuussa olisi aivan toinen juttu. Alue oli siisti ja kiva. Vessoissa ja suihkuissa oli vähän toivomisen varaa, mutta noin isossa paikassa taitaa olla mahdotonta pitää hommat samalla tasolla, kuin pikkumestoissa.

Napattiin oma paikka ihan alueen laidalta viimeisen huoltorakennuksen vierestä ja kivaa olikin se, että vessat, suihkut, roskiskatos ja vesipiste oli aivan vieressä. Matkan viimeiselle etapille sopi oikein hyvin, että homma oli helppoa. Kirjoittaja kaipasi selkeästi vähän lepoa ja rauhaa nyt kun porukka pieneni ja otettiinkin hyvin iisisti pari päivää.

Mini vei iskäänsä minigofaamaan pariin otteeseen ja kävivät myös yhden kerran hakemassa ruuat vaunulle leirinäalueen baarista. Käveleskeltiin ja hengailtiin vaunulla. Mini skoottaili pitkin aluetta ja olikin sitä mieltä, että paikka oli reissun paras, koska asfalttibaanaa oli paljon. Kyselikin jo josko voidaan mennä uudelleen ja ottaa kaveri mukaan. Eiköhän me jossain kohdassa voida.

Loman eka puolikas alkaa olla ohi. Tosi vauhdilla on mennyt. Reissussa kirjoittajaa vähän huolettikin jossain kohdassa, että menee turhan nopsasti nyt kun oli niin paljon jengiä ja vauhtia. Toisaalta, oon tosi onnellinen, että tämä reissu tuli tehtyä. Etukäteen vähän mietiskelin, kuinka homma sujuu ja minkälaisia tunteita matkalla herää, koska faija eli pappa ei oo meidän kanssa reissannut kirjoittajan lapsuuden jälkeen kertaakaan. Kaikki sujui kyllä kuitenkin yllättävän mutkattomasti.

Lomamoodiin päästiin kyllä siltä(kin) osin, että ei mister A:n kanssa tiedetty ollenkaan mikä päivä on milloinkin. Yhtenä aamuna puhelin soi ja terapeutti se siellä soitteli, että nyt olis aika sovittuna. Oh my!! Olin ihan nolona! Miten olin voinut unohtaa? Ei muuta kuin muu porukka kävelylle ja kirjoittaja vaunuun tietokoneen äärelle, niin tuli istunto hoidettua. Arvatkaa kaksi kertaa jännittääkö, että unohdan seuraavankin, vaikka on muistutukset joka paikassa :D

Loma jatkuu tänään. Ohjelmassa on pikkusiskon pojan konfirmaatio ja illemmalla luultavasti treffit kamun kanssa. Ensi viikon pläänit on vielä aika avoinna.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Manamansalo Camping

Kirjoittaja olisi viettänyt mielellään vielä jonkin aikaa Kemijärvellä, mutta osalla porukasta jo menojalkaa vipatteli, joten matka jatkui kohti seuraavaa etappia. Pikkusisko ajeli kotiin päin ja me muut jatkettiin kohti Oulujärveä. Manamansaloon oli pitkä matka. Loppumatkalla ei ollut tien varrella pitkään aikaan mitään ja hitusen aina ahdistaa paikat, jotka on noin kaukana kaikesta muusta. Oltiin kuitenkin varauduttu ja käyty kaupassa valmiiksi, joten mitään probleemaa ei kaiken järjen mukaan pitänyt olla. Paitsi tietysti se pikku juttu, että faijalla eli papalla oli auton tankki vähän turhan tyhjä :D

Alku oli Manamansalossa vähän nihkeä. Huoltorakennukset oli turhan kaukana, joku rakennus ei ollut ollenkaan käytössä, vesipisteistä ei saanut vettä ja suihkut oli nuhjuisia. Kun saatiin vaunut paikoilleen ja vähän ruokaa kaikille vatsaan, alkoi homma tuntua mukavammalta. Maisemat oli hienot ja kävelyreittejä oli vaikka muille jakaa. Uintipaikkakin näytti löytyvän ja pyörällä pääsi vähän kauemmaskin veskiin jos ei jaksanut kävellä. Alueella oli yhtä rauhallista, kuin aiemmissakin paikoissa.

Manamansalossa faija eli pappa keitteli aamuisin koko porukalle puurot, kuten kaikissa muissakin paikoissa ja grilli lämpeni taas joka päivä. Viimeisenä päivänä miniä alkoi jo grillaaminen rasittaa ja mister A otti pihdit haltuunsa. Kalamiehet ja -naiset kalasteli, käytiin lenkillä ja saunottiin yksityisellä saunavuorolla. Uitiinkin tottakai. Mini ja siskonen kävivät leirintäalueen uimarannalla kokeilemassa onko vesi kylmää myös Oulujärvessä. Saimikin pääsi uimaan omasta rannastaan. Kirjoittaja odotti, kunnes päästiin saunaan ja laiturilta Teerilampeen kastautumaan. Tekemiset oli siis about samoja, mitä kaikissa muissakin paikoissa ja just se on ihanaa vaunuillessa. Ei mitään niin ihmeellistä, vaan rentoa olemista ja silti on aina vähän jotain uutta, kun paikka vaihtuu.

Kuustoistavee laski jo päiviä, koska pääsee kotiin. Manamansalosta lähtikin ensimmäisenä mutsi eli mummu, siskonen ja kuustoistavee. Trio suuntasi kohti kotia. Mini ei tahtonut vielä kotiin ja mietittiin josko oltaisiin vielä pari yötä reissussa. Siskonen lupasi mennä kuustoistaveen luo meille yökylään ja homma oli sillä selvä. Lähdettiin Manamansalosta faijan eli papan kanssa perätysten. Tehtiin pieni lossimatka ja ajeltiin sen jälkeen vielä jonkin matkaa yhdessä, kunnes faijan tie vei Kokkolan kautta Vaasaan ja meidän auton nokka kääntyi Kalajoelle. 

Sannis

Camping Kemijärvi

Camping Kemijärvi oli ehdottomasti kirjoittajan mieleinen paikka. Pieni ja rauhallinen, veden äärellä ja kauppa lähellä. Kaikilta vaunupaikoilta pääsi helposti Saimia ulkoiluttamaan, uintimahikset oli erittäin hyvät ja huoltotilat oli riittävät. Paikka ei todellakaan ollut uusinta uutta ja suihkut + vessat olisi kaivanneet jo vähän remppaa, mutta se ei haitannut nyt ollenkaan, kun kaikki muut jutut meni niin nappiin.

Mister A ja mini kalastelivat paljon. Leirintäalue oli Pöyliöjärven rannalla ja vaunulta oli kalapaikoille lyhyt matka. Samassa järvessä uitiin niin monta kertaa, että sekosin jo laskuissa. Varattiin tilaussauna kahdelle illalle ja ravattiin saunan ja järven väliä varmaan sata kertaa. Vesi oli jääkylmää, mutta siskonen ja mutsi eli mummu on tottuneita tavlviuimareita, mini ui melkein missä lämpötilassa tahansa ja kirjoittaja koitti siinä pysyä vauhdissa mukana :D Kuustoistavee ja miehet jäivät suosista rannalle.

Minillä on yleensä pyörä reissuilla mukana. Tällä kertaa meillä oli ensimmäistä kertaa joukossa yksi aikuisten pyörä (mummismallinen, jolla voi ajaa kuka tahansa meistä), joka olikin tosi kiva juttu. Sillä ajeltiin vuorotellen kuka mihinkin ja kirjoittajakin ajeli sillä yhtenä iltana kierroksen Kemijärven keskustan (?) ympäri mini jopparilla hihkuen. Kirjoittaja on aina ollut se mutsi, joka on tarkkana kypärän käytöstä ja oon aina vierastanut ajatusta, että kuskaisin lapsia pyörän jopparilla. Näköjään kun lapset kasvaa ja kesäloma vieraalla maalla koittaa, alkaa mutsin säännöt löystyä. Minikin, joka on aina käyttänyt kypärää tunnollisesti, on alkanut "unohtaa" sen kotiin. Niin vain mentiin tukat hulmuten molemmat samalla fillarilla kivenheiton päässä olevan kylän ympäri :D

Kuustoistaveetä itse asiassa oikein kannustin jo ensimmäisessä paikassa Haukiputaalla hyppäämään minin kyytiin, kun sanoi ettei oo koskaan kyytsännyt ketään tai ollut kenenkään pyörän kyydissä. Sanoinkin ääneen, että onpa ankeaa ettet oo koskaan pölläillyt kavereiden fillarin jopparilla. Siihen kuustoistavee tuumasi vain: "Hei, älä ny.. I don't have a lot of friends." Mutsin sydän kyllä vähän keikahti, mutta nyt on kuustoistaveekin saanut kyytsätä ja olla kyydissä. Tärkeä elämänkokemus hallussa siis :D Naurettiin ihan vääränä, kun mister A viiletti pyörällä, lesta ihan liian matalalla, sinne sun tänne; kalapaikalle, veskiin ja ties mihin.

Lenkkeiltiin läheisellä luontopolulla mutsin eli mummun, siskosen ja Saimin kanssa. Saimi pääsi samalla kastelemaan vähän tassujaan. Lenkin päätteeksi veivattiin vielä treeni ulkokuntosalilla. Mister A ja mini kävivät testaamassa skeittipuiston. Käveleskeltiin tietysti myös leirintäalueen ympäristössä ja Saimi kokeili voiko leirintäalueen koirien uimapaikalla uida. Hyvin onnistui. Mini on meidän uusi grillimaisteri ja grilli kuumenikin jokaisena päivänä niin, että kenellekään ei tosiaan jäänyt nälkä. Koko porukalla pelattiin lautapelejä ja höpistiin. Kirjoittaja teki sanaristikoita ja keitteli kaffia aina sopivissa kohdissa.

Kemijärvellä sää oli samankaltainen, kuin alkureissulla. Hyvin vaihteleva. Välillä sai hetken olla t-paidalla auringossa ja aika usein vedin toppaliiviä niskaan. Hyvin vähällä sateella kuitenkin selvittiin. Alunperin oli tarkoitus olla Camping Kemijärvessä kaksi yötä, mutta loppuviimein kahdesta yöstä tuli kolme, koska paikka oli niin mukava. 

Sannis

Arctic Camping

Meidän kesälomareissu on nyt kotimatkaa vaille valmis. Puolitoista viikkoa ollaan oltu matkassa ja aivan hyvin on hermo kestänyt vaunuilua, sukulaisia ja perhettä :D Ensimmäinen etappi oli Rantasarka Haukiputaalla, mutta sieltä jäi kaikki kuvat ottamatta. Sää oli sateinen ja vaikka paikka oli siisti ja suihkut + vessat oli hyvät, ei siellä ollut oikeastaan mitään miksi Rantasarkaan tulisi lähdettyä uudelleen.

Pari ensimmäistä yötä vietettiin sekä oman perheen, että faijan eli papan kanssa ja meno oli aika rauhallista. Kahden yön jälkeen jatkettiin matkaa Juoksengin kylään Pelloon ja laitettiin leiri pystyyn Arctic Campingiin. Matkaseurue kasvoi mutsilla eli mummulla ja Kanadan siskolla, jotka ajelivat meidän seuraksi Lofoottien reissultaan sekä pikkusiskolla, joka oli huristellut nollan pysähdyksen taktiikalla suoraan Vaasasta Juoksenkiin. Kaksi vaunua ja yksi mökki riitti majoittamaan koko meidän klaanin.

Arctic Camping oli uuden oloinen, siisti ja hieno paikka Tornionjoen rannalla. Porukkaa oli ihanan vähän ja fiilis oli rauhallinen. Vessoja ja suihkuja oli vähän eikä suihkuissa ollut minkäänlaista pukeutumistilaa, mutta sauna ja palju, joka vuokrattiin vain meidän porukalle oli tosi hienot. Yhtään blogikuvaa ei saunatiloista tullut napattua, vaan kaikissa kuvissa on porukkaa uikkareissa, joten jäävät nyt julkaisematta. Uintipaikka oli harmillisesti aika surkea, mutta käytiin siitä huolimatta useamman kerran kylmädippaamassa Tornionjokeen.

Vietettiin Arctic Campingissa kaksi yötä. Noustiin jyrkkään ja korkealle läheisessä metsässä ja nähtiin Everstin piilo-niminen luola. Tehtiin kiertoharjoittelutreeni melkein koko porukan voimin ennen saunaa ja paljua. Grillattiin ja syötiin hyvin. Vaihdettiin kuulumiset ja höpöteltiin niitä näitä. Mister A ja mini kalastivat useampaankin otteeseen. Vielä ei ollut aika lohenpyyntiin, mutta muuta kalaa olisi saanut nostaa jos olisi syönyt.

Sää oli vaihteleva. Enimmäkseen viileä, välillä aurinkoinen ja välillä sateinen. Everstin Piilolle kiipesin trikoissa ja t-paidassa ja treeninkin tein sillä vaatetuksella. Yhtenä aamuna sain hetken olla kesämekossa, mutta muuten keli vaati pitkähihaista ja aika usein myös toppaliiviä.

Arctic Campingista aiottiin jatkaa Ylläkselle. Vielä lähtöä edeltävänä iltana mietittiin kuka lähtee sinne suuntaan ja kuka haluaa jo kotiin. Loppuviimein päätettiin, että kaikki jatkavat Ylläkselle. Aamulla ennen lähtöä selvitin, että alue, johon haluttiin, avautuu vasta juhannuksen jälkeen. Morjensta vain :D Pidettiin sateen ropistessa pikapalaveri meidän vaunussa ja nopean googletuksen jälkeen kaikkien autojen nokat kääntyivät kohti Kemijärveä.

Sannis

Valmistuneet 2025

Mini pääsi kutoselta ihan törkeän hyvällä todistuksella. Keskiarvo 9,1. Kirjoittaja taisi ite päästä kouluaikoina parhaimmillaan tasan ysiin, joten pojasta eli tytöstä on vähän polvi parantunut. Mini pokkasi alakoulusta mukaansa myös stipendeistä kaikista tärkeimmän, kun luokkakaverit äänestivät neidin Reilu kaveri-arvonimen saajaksi. Sanoinkin muutama päivä sitten mister A:lle, että olis ihanaa jos tämä osuisi kohdalle. Opettaja on muistanut jokaisessa arviointikeskustelussa mainita, kuinka kiva ja reilu kaveri mini on kaikille eikä selkeästi oo puhunut omiaan.

Minin koulutaival on vaikuttanut aika kivuttomalta. Typy on tehnyt hommat itse ja tunnollisesti hoitanut kaiken maaliin. Meidän vanhempien apua ei ole tarvittu kovin paljoa oikeastaan missään. Läksyt on valmistuneet suurimmaksi osaksi omin voimin eikä meidän oo kovin usein tarvinnut patistella lukemaan kokeisiin. Merkintöjä ahkerasta työskentelystä ja aktiivisesta osallistumisesta tunnilla on Vilma tiputellut harva se päivä. Myös oppilaskunnan hallituksen hommissa mini on ollut mukana.

Hankalimpia on olleet koulu-uinnit. Itse uinti on minille mieluisaa puuhaa ja on vedessä kotonaan kuin kala, mutta pukuhuonehommat on hankalia. Hammasta purren typy on kuitenkin vetänyt uikkarit päällensä ja oikaissut kaikki "Voi, ootko sä tullut väärään pukuhuoneeseen? Poikien pukkari on tuo toinen."-kommentit. Huooooh! Nyt ei tarvi onneksi noistakaan hommista murehtia pariin kuukauteen, vaan saa viettää erittäin ansaittua kesälomaa.

Kavereiden kanssa on sujunut aivan hyvin koko ajan. Mini on kamujen kanssa aika mutkaton ja tykkää, kun ystävyyssuhteet on selkeitä ja reiluja. Kirjoittajan tietoon ei oo tullut mitään kummempia kiusaamishommia tai sen suurempia riitoja. Jos kaverit alkaa sekoilla tai käyttäytyä huonosti, tuntuu että mini vetäytyy vähän kauemmas ja etsii muuta seuraa. Mini viihtyy sekä yhden kaverin kanssa, että porukassa. Talvisin viihtyy paljon kotona, mutta aina kevään tullen alkaa viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa ja ovat lähes yksinomaan ulkona skeitaten, skootaten ja pelaillen futista ym.

Alakoulun luokasta useampi tyttö jatkaa yläkoulussa samalla luokalla, joten tuttuja löytyy syksylläkin koulussa. Pojista vain yksi tulee samaan porukkaan. Luokkakaveriksi mini saa toisesta alakoulusta myös pikkuserkkunsa Viivin ja päiväkotikaveri Vilman, jonka kanssa on säännöllisesti tässä vuosien varrella viettänyt aikaa esim. leffareissuilla ja yökyläillen. 

Uskon ja toivon, että kouluelämä jatkuu yhtä smoothisti, kuin tähänkin saakka. Alaluokkien opettaja Miia, jolle meidän tytöt on antaneet vaatimattoman arvonimen "Maailman paras ope" kuvaili Aamua luotettavaksi ja liikunnalliseksi ja ne ominaisuuden soisin hänellä pysyvän. Toivon, että maalaisjärki, jota tuntuu minille jostain siunaantuneen keskimääräistä enemmän, pysyy läsnä myös teini-iän melskeessä. Toivon minille enkeleitä koulutielle myös yläkouluun.

Kuustoistavee on odottanut yläkoulun päättymistä kauan ja hartaasti, mutta helpotuksen lisäksi päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ollut myös haikeus. Yläkoulu ei ollut kuustoistaveelle helppo. En toki tiedä onko se kenellekään. Kirjoittaja ei ainakaan muistele omaansa erityisellä lämmöllä. Kuustoistaveelle vaikeaa oli rauhaton ilmapiiri, kova meteli, jengin sekoilu ja varsinkin poikien huutelemat typerät kommentit. Herkkään kaikki edellä mainittu uppoaa vielä niin paljon voimakkaammin ja niin paljon syvemmälle. Itse koulunkäynti ja kouluaineet on olleet paljon vallitsevaa ympäristöä helpompi nakki.

Kuustoistavee on hoitanut hommansa yhtä oma-aloitteisesti kuin minikin jo ihan koulun alusta lähtien. Onneksi, koska yläkoulussa en enää edes osaisi auttaa läheskään kaikissa aineissa (eli matikassa ja fysiikassa). Myös yläkoululaiselle Vilma kilkahtelee positiivista palautetta,  joskus jopa useamman kerran päivässä. Vahvimmat aineet ja isoimmat mielenkiinnon kohteet kuustoistaveellä on varmaankin englanti, kuvis, psyka ja historia silloin, kun käsitellään antiikin ajan juttuja. Liikunta ei oo koskaan ollut kuustoistaveen lemppariaineita, mutta yläkoulun ajan Vilma on senkin osalta täyttynyt aktiivisen osallistumisen merkinnöistä, mikä lämmittää kirjoittajaa erityisesti… että osallistuu ja on aktiivinen, vaikka ei ookaan juttu, jossa itse olisi tosi lahjakas.

Tänä vuonna lukioon on ollut paljon hakijoita ja keskiarvoraja tulee nousemaan. Kuustoistaveellä on aivan hyvä kasin todistus, mutta vielä ei oo ihan satavarmaa riittääkö se. Monina vuosina hakijoita on ollut vähemmän ja raja on ollut pitkästi alle kahdeksan, mutta kuten sanottu, tänä vuonna tilanne on vähän eri. Vaasassa on vain yksi suomenkielinen peruslukio ja jos sinne ei ovet aukene, oli toisena hakuna media-alan tutkinto. Se olisi kirjoittajan mielestä huippuhyvä juttu, mutta hakija itse tulee olemaan kyllä tyytymätön jos selviää, että tie vie syksyllä sinne. 

Kuustoistaveellä on ollut koulussa pari ystävää, mutta on vapaa-ajalla lähes aina kotona ja aina välillä kyselen, josko se on varmasti niin omasta valinnasta. On kuulemma. On toki tosi tosi tosi helpottavaa ettei tarvi murehtia, missä teini pyörii ja onko varmasti turvassa. Kaverisuhteet kuustoistaveellä on olleet selkeästi mutkikkaampia, kuin minillä ja ne on herättäneet suuria tunteita. Ihan kuin kirjoittajallakin yläasteen aikoina. Toivon, että kun ikää tulee enemmän, alkaa noihinkin hommiin tulla enemmän perspektiiviä.

Kuustoistavee on edelleen tosi fiksu likka ja tuntee maailman erittäin vahvasti. Hän kommunikoi arjessa lähinnä englanniksi. Välillä muistuttelen, että olisi ihan hyvä jos suomen kielen taitokin pysyisi hallussa :) Kuustoistaveelle toivon, että hänen herkkyytensä ei missään nimessä katoaisi, mutta että sen päällä oleva nahka kovettuisi pikkuriikkisen. Myös hänen kohdallaan tiedän ja toivon, kuten mininkin, että vaikka tie vie syksyllä mihin, kaikki tulee menemään hyvin. Kun on sydän kohdallaan ja fiksu pää harteilla, niin kyllähän sitä pärjää.

Toinen päätti alakoulun, toinen koko peruskoulun. Molemmista olen niin ylpeä, että melkein halkean.

Sannis