Aamukaste

Tänä viikonloppuna mini sai kasteen. Me ei olla minin kohdalla kastehommia hoideltu vauvana, koska ei siinä kohdassa kuuluttu mister A:n kanssa kumpikaan enää kirkkoon. Haluttiin, että mini kastettaisiin, kuten viistoistaveekin aikanaan, mutta jomman kumman meistä vanhemmista olisi pitänyt liittyä kirkkoon ja sitä ei haluttu silloin tehdä. En toki olisi sitä vieläkään halunnut. Kirjoittajaa ottaa päähän kirkon jäykkyys ja se, että mikään ei tunnu koskaan muuttuvan yhtään "käyttäjäystävällisemmäksi" tai nykyaikaisemmaksi.

Jotenkin aivan hermostun niinä harvoina kertoina, kun kirkonmenoihin osallistun. Esimerkiksi virsiä voisin ihan mielelläni laulaa mukana. Kirjoittaja on ihan hyvä laulaja ja harvoin tulee tilaisuuksia laulamiseen. Monet kanttorit kuitenkin veisaa niin älyttömän korkealta, että ei ole mitään mahdollisuuksia laulamiseen. Samoin jumalanpalvelusten kaava on ihan hemmetin raskas ja toistoa toiston perään. Joka ikinen kerta rippijuhlissa tai vastaavissa mietin, että eikö näitä hommia voisi jotenkin muuttaa vähän iloisemmiksi.

No joo.. minin kasteasia tuli siis ajankohtaiseksi, kun viistoistavee pääsi ripille. Mini päätti, että haluaa myös riparille ja konfirmaatioon ja kastaminen alkoi mietityttää. Serkkuni mainitsi Vaasassa järjestettävistä kastetapahtumapäivistä. Googletin homman ja aika hauska sattuma oli, että seuraava tapahtuma oli tulossa aika pian ja tapahtuman nimi oli Aamukaste. Tuntui niin sopivalta sattumukselta, että päätettiin ilmoittautua mukaan. Tapahtuman kuvauksessa luvattiin kaste ja sen päälle vielä kakkukahvit kirkon tiloissa. Koko hommaan oli varattu aikaa tunti. Kuulosti oikein hyvältä.

Mini tahtoi tapahtumaan mukaan vain äidin. Juteltiin kuitenkin, että eiköhän se iskäkin tahdo nähdä kasteen ja tottakai otetaan mukaan myös viistoistavee. Minillä on kolme kummia, jotka on pyydetty kummeiksi jo silloin, kun mini vauvana sai nimensä, vaikkei kastetta silloin tehtykään. Ei kuitenkaan hätyytelty kummeja paikalle, koska mini ei tahtonut tehdä tästä numeroa. Missään tapahtuman sivuilla ei kerrottu, että paikalla pitää olla vähintään yksi kummi ja/tai todistajia. Eihän me tommosia tiedetty, kun ei kirkon hommista mitään ymmärretä. Muutenkin happeningistä oli tosi vähän infoa seurakunnan verkkosivuilla. Se kuitenkin kerrottiin, että kasteelle voi osallistua omissa vaatteissa.

Pari viikkoa ennen tapahtumaa soitettiin kirkkoherranvirastosta ja varmistettiin päivämäärä + aika. Kerrottiin kuka on pappina ja luvattiin, että pappi soittaa ja kertoo hommasta enemmän. Pappi soitti muutaman päivän kuluttua ja ilmoitti, että olisi tultava kastekeskusteluun. Jaahas.. ei tää ihan niin helpolla siis mennytkään, kuin ajattelin. Sovittiin aika kastekeskusteluun ja mentiin minin kanssa paikalle meille osoitettuun aikaan.

Pappi oli aivan mukava nuori mies, joka oli silmin nähden häkeltynyt, kun odotti paikalle Aamua ja paikalle tuli meidän Aamu. Jokaisessa odotustilassa meille käy samalla tavalla. Kutsuja tulee paikalle, skannaa huoneen ja kääntyy takaisin hoksatessaan, että ei täällä taida tyttöä olla. Nyt, kuten joka kerta huikkasin kutsujan perään ennen kuin ehtii perääntyä takaisin sinne mistä tuli. "Olisko sulle tulossa kastekeskusteluun Aamu?". Pappi nyökytteli ja meni hämilleen, kun noustiin Aamun kanssa ylös.

Keskustelu meni jotenkin erikoisesti. Pappiparka oli vähän pulassa, kun joutui meitä varten selvitellä kaikenlaisia asioita. Kysyi, onko toivevirttä ja minä kysyin, onko pakko ottaa virttä ollenkaan. Ei ollut. Kysyi vaatekokoa albaa varten ja minä sanoin, että luin verkkosivuilta omien vaatteiden käyvän. Pappi oli tosiaan nuori ja varmaan uusi seurakunnassa. Halusi varmasti sen takia varmistua, että kaikki menee sääntöjen mukaan ja lupasi selvittää josko se kuitenkaan on sallittua jättää albaa pois.

Seuraavaksi pappi kysyi kummeista. Meillä oli kummien tiedot paperilla, mutta kun selvisi, että eivät oo tulossa paikalle, valahti papin ilme. Se olisi kuulemma ongelma. Kerroin, että ei olla edes kummeja pyydetty mukaan, koska mini halusi hoitaa homman mahdollisimman "huomaamattomasti" pienellä porukalla eikä kummien pakollista läsnäoloa ollut tätä ennen missään mainittu. Kerroin myös, että yksi kummeista on duunissa eikä pääse vapautumaan ja kaksi asuu kauempana. Kysyin josko pappi voisi selvittää onko kummien paikalta puuttuminen este kasteelle ja jos on, niin kyllä me yksi kummi jostakin keksitään paikalle. Vähän kirjoittajaa hävetti, kun pappi oli selkeästi sen näköinen, että mietti mitä hittoa me edes tehtiin koko kastehommassa :D

Lähdettiin kotiin ja pian sain tekstiviestin, että omat vaatteet käy ja todistajia on oltava paikalla kaksi. Selevä. Pyydettiin hyvin lyhyellä varoajalla mukaan mutsi eli mummu ja anoppi eli mumma. Kysyin josko kahveja varten merkitty viiden osallistujan määrä voidaan tässä tapauksessa muuttaa kuuteen, kun kerta kirkon puolesta pitää lisätä porukkaa. Todistajat oli ok, mutta kahvittelijoiden määrää ei voinut enää kuulemma lisätä. Vähän olin kyllä, että voi hohhelihoijaa! Keskustelu käytiin keskiviikkona ja tapahtuma oli lauantaina. Aika monta päivää vielä aikaa kuitenkin. No, tokihan oli mahdollista, että tarjolla on esim. leivokset, jotka on laskettu just eikä melkein vierasmäärän mukaan.. ja laskija on jo lomalla..tai jotain. :D

Itse tapahtuma sujui oikein hyvin ja rennosti. Huutoniemen kirkko Vaasassa on jännä, ei niin perinteinen ja sopi tähän passelisti. Jutusteltiin papin ja vahtimestarin kanssa hetki ja sen jälkeen hoidettiin kaste. Koska meitä oli pieni porukka, seistiin kaikki alttarilla kastemaljan ympärillä ja kaste itsessään kesti n. vartin. Pappi oli hommassaan täydellinen; selkeä, rauhallinen ja miellyttävä kuunnella. Kaava oli perinteinen; oli uskontunnustukset ja sata rukousta ja isä meidän ja mitä näitä nyt on. 

Kahville mentäessä tarjolla oli kahvia iso termarillinen, mehua kannullinen ja kokonainen täytekakku. Kakkulautasia oli katettu viisi kappaletta. Kakkua otti kuusi henkeä ja sitä vielä jäikin. Paikalla oli ihminen hoitamassa keittiöhommeleita ja kysyi jos halutaan ottaa loput kakusta mukaan kotiin. Miksipä ei? Kakku pakattiin laatikkoon, jossa oli etiketti päällä "6hlö". Vähän kirjoittajaa nauratti. Että viidelle hengelle tuli joka tapauksessa kuuden hengen kakku, mutta vierasmäärää ei voinut nostaa kuuteen, koska yhden lautasen lisääminen pinoon oli kynnyskysymys :D No joo.. kirjoittajalla on ehkä "vähän" valmiiksi angsteja kirkon kankeuteen liittyen.

Lopputulema: Vaikka matkassa oli muutama mutka, oli tämä tosi kätevä tapa hoitaa kaste. Jos nyt olisi vauvan kaste ajankohtainen, suosittelisin osallistumaan tähän. Kahvit ja kakut valmiina. Ei tarvi siivota kotona eikä leipoa. Tästä ei tarvinnut erikseen maksaa mitään. Ja siinä mielessähän toki ymmärrän, että hommat on hoidettava heidän tavallaan, kun he kerta tarjoavat tällaisen palvelun. Toki me oltais pärjätty hyvin ilman kahvejakin, mutta perinteisemmässä, vauvan kasteessahan ne kyllä yleensä kuuluu asiaan.

Me mentiin kirkosta vielä kaupungille syömään. Ei niin perinteinen kastejuhlan jälkeinen pizzapäivällinen :D Oltiin kaikki sitä mieltä, että loppuviimein homma sujui aika kivuttomasti ja onpahan nyt konfirmaatiolupa hallussa eikä tarvi sitä enää miettiä. 

Sannis

Leffakriitikko: Lapua 1976

Käytiin katsomassa tämä leffa elokuvateatterissa ennen kuin aloitin Leffakriitikko-sarjan postaukset. Viime viikonloppuna katottiin Lapua uudelleen kotona. Fiilis on aina tottakai kotona katsellessa eri, kuin teatterissa ja nyt meillä oli mutsi eli mummu ja siskonenkin leffaseurana, joten jonkun verran juteltiin elokuvan aikana tavallista enemmän. Mister A juoksutti Saimia pallon perässä ainakin puolet leffan ajasta, joten ihan rauhallisinta ei tällä kertaa ollut. Sain kuitenkin mieleen vähän niitä fiiliksiä, joita koin ensimmäisen katselukerran jälkeen.

Pidin tästä leffasta ehdottomasti. Alun tulipalokohtaus oli tosi ahdistava. Eläydyin ihan täysillä siihen, miltä tuntuisi olla siinä tilanteessa ja vähän hämmennyinkin, kuinka suuria tunteita elokuva herätti heti alussa. Kun tehtaalla räjähti, tuntui se jo luissa ja ytimissä asti. Jotenkin se, että tiesi räjähdyksen tapahtuneen oikeasti ja niin lähellä meitä, sai herkistymään vielä enemmän. Elokuvan murre on mister A:n omaa ja se sai koko homman tulemaan jotenkin vielä paljon lähemmäs omaa kotia. Yllättävän hyvin murre taipuikin opeteltuna näyttelijöiden suuhun. Aina ei niin oo.

Tykkäsin siitä, että elokuva oli rakennettu Matin ja Kaisan rakkaustarinan ympärille eikä koskenut vain räjähdystä. Koska oon minä, olisin tottakai tahtonut, että rakkaustarina olisi päättynyt onnellisesti. Räjähdyksessä itsessään ja sen muissa kuolonuhreissa olisi ollut riittävästi surtavaa. Vähän hommaa toki pelasti se, että Marialle ja papalle näytti kuitenkin muodostuvan suhde, vaikka jossain vaiheessa Kaisan isä oli sitä mieltä, että ei ole Marian isoisä. Tykkäsin myös ihan lopusta, siitä, että loppuviimein tarinan kertojana oli Matti itse. 

Tehtaan arki oli kirjoittajan mielestä tosi kivasti kuvattu ja oli ihana kuunnella, kun työntekijät heittelivät toisilleen juttuja niin leviästi. Tykkäsin myös niistä kohdista, joissa ei kuvattu ihmisiä, vaan pelkästään tehdasta ja sen toimintoja. 70-luvun vaatetus, kodit ja kampaukset oli jotenkin sopevia.

Hannu-Pekka Björkman oli täydellinen roolissaan. Vähän toki nauratti viisikymmentävuotissyntymäpäivät, kun olisin arvioinut iäksi ennemmin 20 vuotta lisää, mutta ennenhän toki oltiin jotenkin "vanhempia". Oikeastaan jokainen tehtaan työntekijäkin oli jotenkin passeli rooliinsa. Suurin osa räjähdyksessä kuolleistahan oli tosiaan naisia ja se tuntui nyt jotenkin erityisesti pahalta. Ehkä yleisempi asetelma on, että mies kuolee, esim. sodassa ja nainen jää suremaan ja tottakai se on aivan yhtä kamalaa, mutta jotenkin nyt henki meinasi aivan salpaantua kuolleista naisista ja surevista miehistä.

Matti ja Kaisa oli sopiva pari. Vähän ehkä ärsytti Kaisan "Kukaan ei oo kysynyt multa mitä mä haluan"-marttyyriys. Olis tehnyt mieli vähän huomauttaa, että saahan sitä itekin avata suunsa, vaikkei kukaan kysyisikään, mutta toisaalta.. isä oli hallitseva ja aika oli erilainen. Kotona katsoessa en mitään suuria tunteita onnistunut Matista herättämään, mutta muistaisin, että elokuvissa kesti hetken aikaa, että sain kiinni, kuka Matti on miehiään. Kohtaus, jossa Matti ja Juhani istuvat käytävällä vastakkaisilla puolilla suremassa Kaisaa meni erityisesti tunteisiin.

Lapua 1976 on kyllä hyvä suomalainen elokuva ja onpa jotenkin hienoa, että se tehtiin. Hautajaisten arkkurivi laittoi kyllä jokaisen katsojan sekä elokuvissa, että meillä kotona hiljaiseksi ja vieläkin itkettää tässä kirjoittaessa. Kirjoittaja ei mielellään surullisia leffoja katsele oikein montaa kertaa, mutta tässä oli jotenkin kuitenkin onnistuttu tuomaan vähän toivoa loppuun niin, että saatan katsoa tämän vielä joskus kolmannenkin kerran.

Sannis

Syysloma

Viikko on mennyt taas hujauksessa. En tiedä tuliko tällä viikolla otettua ainuttakaan kuvaa yhtään mistään.  Postauksen kuvat on viistoistaveen rippijuhlista ja odotelleet luonnoksissa ilman tekstiaihetta, joten laitetaanpa tähän nyt sitten tekstiä siitä, kuinka meidän syyslomaviikko on sujunut.

Meillä tytöt on olleet lomalla, mutta me mister A:n kanssa ihan normaalisti töissä. Mummu, siskonen ja mumma on hengailleet tyttöjen kanssa meidän ollessa duunissa ja kivoja puuhia on likoilla ollutkin. Jonain päivänä kävivät kaupungilla lounaalla ja parina päivänä salilla. Kuntoportaita kiipesivät joku päivä ja mökillä on sauna lämmennyt. Mini pääsi skeittihalliin yhtenä päivänä ja vielä perjantaina hyppäsi pää edellä laiturilta jääkylmään veteen saunan jälkeen. Huuuh! Vesi taisi olla sen seitsemän astetta. Viistoistavee hoiti Saimin kurssihommat ja kirjoittajan mummun luoksekin ehtivät likat yhtenä päivänä. Lehdet on jaettu normaalisti syyslomasta huolimatta. 

Ite kävin torstaina töiden jälkeen siskosen ja ystäviensä kanssa kaupungilla. Polkaisin kotiin hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoaikaa, kun muut naiset jatkoi vielä yöhön. Perjantaina sain duunin jälkeen ystävän kahville ja sen jälkeen pidettiin leffailta omalla porukalla + siskonen ja mutsi eli mummu. Katseltavaksi valikoitui Lapua 1976 ennen kuin siskonen lähtee takaisin kotiin. Kanadassa kun ei Netflix taida Lapuaa näyttää. Bonuksena otettiin lopuksi yksi jakso Kumman kaa-sarjaa vähän tunnelmaa keventämään.

Lauantaina tytöt lähti mister A:n siskolle eli tädilleen yökylään ja meillä pidettiin jo perinteeksi muodostunut serkkutapaaminen. Meillä on kaikki kolme serkkua, joten mistään supersuuresta happeningistä ei ole kyse :D Oli taas tosi kiva ilta. Jokainen toi mukanaan vähän tarjottavia ja istuttiin höpöttelemässä hyvä tovi. Olin kutsunut porukan meille jo neljän maissa ettei mene aamuun asti ja suunnitelma osoittautui erittäin hyväksi.

Tänään on sunnuntai. Siskonen lähtee jatkamaan matkaa ja kirjoittaja tarvii nyt huilipäivän. On ollut aikamoista menoa ja meininkiä viime viikot. Oli tarkoitus mennä treenille tänään, mutta viikko sitten kolauksen ottanut selkä ei ole osoittanut paranemisen merkkejä ja koko viikon huonosti nukutut yöt painaa kyllä. Taitaa olla aika aloittaa tulehduskipulääkekuuri. Olisi tottakai pitänyt aloittaa jo monta päivää sitten, mutta kun jos ei tarvisi syödä lääkkeitä hei…Aina yhtä hölömö!

Tähän mennessä tänään ollaan nyt heräilty ja juotu aamukahvit mister A:n kanssa. Seuraavaksi lähdetään Saimin kanssa ulos. Saa nähdä minkälaisen kierroksen selkä kestää. Aion pestä pyykkiä ja tehdä ensi viikoksi vähän ruokapreppausta. Tytöt haetaan jossain vaiheessa kotiin ja muuten otetaan tänään hyvin, hyvin rauhallisesti.

Kivaa päivää!

Sannis

Leffakriitikko: Perhoset

Okei, tästä elokuva tuntuu vähän hassulta edes täällä kirjoittaa, koska en tiedä onko tästä oikein mitään sanottavaa, mutta leffakriitikko on päättänyt kirjoittaa vähintään jokaisesta, joka leffateatterissa on käyty tsiigaamassa, joten tässäpä tulee.

Niin, että Perhoset.. Traileri oli kirjoittajan mielestä tosi hyvä. Odotin sen perusteella, että leffa olis ollut hyvä. Semmonen hauska ja näpäkkä suomiraita, mutta vähän tylsäksi jäi. Ja nimenomaan tylsäksi, koska jotenkin tuntui, että oikein mitään ei tapahtunut. En oikein tiedä mitä olisi pitänyt tapahtua, mutta vähän oli semmonen hooohhelihoijaa-fiilis. Oltiin leffassa mister A:n ja ystäväpäriskunnan kanssa ja ilmeisesti kaikilla oli vähän sama boogie.

Elokuvan hahmot oli jotenkin vähän vajavaisia. Pääosassa oli isä ja tytär ja heidän keskinäinen suhteensa. Isä oli entinen tangoprinssi ja vähän epäonninen tyyppi. Ymmärsin, että ei oo oikein koskaan mitään saanut elämässään aikaiseksi, mutta kuitenkin jossain vaiheessa puhuttiin, että fanit olivat käyneet hänen laulukeikallaan 400 kertaa. 400 keikkaa ei kyllä kuulosta siltä, että ei mitään olisi saanut aikaiseksi. Kirjoittajaa aina häiritsee tällaiset ristiriitaisuudet.. kun ei oikein voi olla varma, että mitä fiilistä tässä nyt on haettu.

Tytär oli niin hermostunut suurimman osan ajasta, että kirjoittajaakin alkoi välillä hermostuttaa. Suhde isään oli vähän mysteeri. Toisaalta välillä olivat tosi etäisiä, mutta sitten taas toisaalta välillä vaikuttivat paljon läheisemmiltä. Ehkä tämä leffa ei nyt ollutkaan sellainen, että olisi tarvetta kaikkea analysoida niin tarkkaan, mutta jotenkin tässä oli vähän ärsyttävää epäsäännöllisyyttä.

Juoni oli vähän heppoinen ja varsinkin isän ja faniensa kuvio todella outo. Leffassa oli muutama aivan turha hahmo; ainakin automyyjä, liittymämyyjä ja tapahtumajärjestäjä. Ymmärrän, että näiden oli tarkoitus tuoda oma säväyksensä elokuvaan ja muodostaa semmonen omalaatuisten hahmojen kaarti, mutta vähän ontui kyllä tällä kertaa. Ei olisi haitannut, vaikka olisi jätetty poiskin.

Joissain kohdissa elokuvaa pyrskähdin aivan ääneen nauramaan, joten muutama aivan hauska kohtaus löytyi. Loppuhuipennus, jossa isä joutuu tappeluun tanssipaikalla ja pelastaa tyttärensä tilanteesta on jotenkin pöljä, mutta silti huomasin aivan pidättäväni hengitystä.. että mitäs tässä nyt tapahtuu ja tottakai pyyhin silmäkulmiani, kun isä kantoi tyttärensä lopuksi turvaan ja ulos tappelupaikalta. 

Kaiken kaikkiaan: Ihan hirveesti ei jäänyt sanomista. Ei ollut huonoin elokuva minkä oon nähnyt, mutta en taida kyllä jaksaa uudestaankaan koskaan katsella.

Sannis

Puuhia

Hello ja mukavaa keskiviikkoa! Lokiin merkittäkööt, että viime viikonloppu oli täynnä puuhaa ja tosi kiva. Perjantaina käytiin töiden jälkeen kaupungilla. Tytöt lähti keskenään matkaan bussilla, kun olin vielä töissä ja me mentiin siskosen kanssa perässä. Siskolla oli vaatetarpeita, joten käytiin useampi kauppa läpi. Syötiin Kauppahallin Bistrossa, jossa on Vaasan paras chevresalaatti ja istuttiin vielä ennen kotiin lähtöä hetki Vennissä. Työt menivät omia menojaan, mutta hyppäsivät meidän kyytiin kotiin lähtiessä.

Lauantaina ajeltiin aamupäivällä mökille. Tehtiin lounasta ja lämmitettiin sauna. Vielä tarkenin neljä kertaa veteen. Asteita meressä oli 7. Saa nähdä kuinka kauan vielä pääsee kastautumaan. Saunakavereina kirjoittajalla oli mini sekä siskonen. Ollaan kolmestaan viime viikkoina nyt kunnostauduttu uimapuuhissa ja käyty monena viikonloppuna. Mini niin onnellisena aina lämmittelee tätinsä kanssa saunaa. Nauttii muutenkin selkeästi Tanjan seurasta yli paljon. Ovat molemmat jotenkin samantyyppisiä, semmosia toiminnan naisia.

Lauantaina oli illaksi sovittu dinneri- ja leffatreffit ystävien kanssa. Amarillo lähetti tarjouskupongin syntymäpäiväkuukauden kunniaksi, joten suunnattiin sinne. Amarillossa kirjoittajalla on yleensä pari vakkariannosta, jotka maistuu aina, mutta tällä kertaa ruoka tuntui jotenkin liian raskaalta ja vähän mauttomaltakin. Leffakin oli vähän mitäänsanomaton eikä aiheuttanut suuria hurraa-huutoja. Syömässä ja leffassa on kuitenkin aina kiva käydä ja kavereita on aina kiva tavata, joten plussan puolelle jäätiin ehdottomasti eikä kirjoittajaa niin haittaa, vaikkei kaikki mene aina nappiin.

Sunnuntaina suunnattiin treeneihin. Ensin portaisiin ja sitten vielä minin toiveesta salille. Portaista olikin muutaman viikon tauko ja se kyllä tuntui. Salilla onnistuin jotenkin satuttaa selkäni ja se onkin nyt ollut aikamoisen kipeä koko alkuviikon. En muista, että olisin tolla tavalla aiemmin koskaan onnistunut klohnia itseäni treeneissä, mutta nyt taisi käydä niin, että suutarin lapsella ei ollut kenkiä ja lähdin tekemään maastavetoja liian heppoisen lämmittelyn jälkeen. Ajattelin vaan, että toki se nyt riittää portaissa haettu hiki, mutta olishan siinä tietysti jonkun kevyen sarjan saanut tehdä selälle ennen isompia painoja. Ilmeisesti en oo riittävästi näiden asioiden kanssa tekemisissä, kun on jäänyt toi alkulämmittelyn merkitys jotenkin hämärän peittoon. Eiku…

Treenien ja pienen huilin jälkeen pidettiin vielä tortillailta meillä. Siskonen on Suomessa vielä viimeiset päivät, joten vietetään aikaa yhdessä nyt niin paljon, kuin pystytään. Seuraavan kerran taidetaan nähdä sitten ensi kesänä. Meillä ei oo juurikaan mahdollisuuksia matkustella Kanadaan, joten on tosi kiva, että sisko käy joka vuosi Suomessa. Joskus on tainnut käydä parikin kertaa saman vuoden aikana, kun on työreissut osuneet lähelle.

Semmosia hommia oli viikonlopulle. Paljon kaikenlaista, mutta ei siltikään kiireen tuntua. Ehdin pestä pyykkiäkin ja täyttää tiskikonetta aivan riittävästi. Tällä viikolla tytöt on syyslomalla. Ite meinasin tehdä vähän lyhyempää päivää töissä, mutta ihan vielä se ei oo toteutunut. Saa nähdä josko tänään. Oon nukkunut superhuonosti kipeän selän takia, joten vähän väsy painaa. Ehkäpä pitää koittaa ottaa jotain troppia jos se helpottaisi.

Tsemppiä tähän päivään!

Sannis

Paljon iloa pyörästä

Elokuussa päätin ostaa uuden pyörän. Kuvat ei oo kummosia, vaan on napattu nopsasti, kun odotin ystävää meidän vakkaritreffipaikassa. Oon kuitenkin niin onnellinen tosta hiton fiukesta, että tämä postaus on nyt saatava ilmoille ennen kuin ehdin tai viitsin ottaa parempia. Sähköpyöräähän olin miettinyt jo pidemmän aikaa, useamman vuoden. Viime kesänä pähkäilin sitä enemmänkin, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en malta laittaa siihen niin paljoa rahaa. Tein silloin päätökseni sähköpyörää koskaan testaamatta. Virhe.

Pidempään lukeneet tietää, että pyöräilen osan viikosta töihin. Aloitan työmatkapyöräilyn yleensä huhtikuun paikkeilla ja poljen viimeiset matkat loka-marraskuussa. Oon kokenut työmatkapyöräilyn hankalaksi, koska tällä elopainolla se ei todellakaan oo mitään kevyttä hommaa. Myöskään allekirjoittaneen fiuket ei oo olleet ihan käyttäjäystävällisimpiä, vaikka niin oonkin kuvitellut. Illalla jumppien jälkeen toivoisin, että kotimatka olisi kevyt ja palauttava. Samoin aamulla, kun illalla on treenannut, olisi kiva että päivän ensimmäiset liikehdinnät olisi iisimpää peruskuntohommaa eikä mitään raskasta settiä.

Hikoan pyöräillessä niin paljon, että sen jälkeen pitäisi käydä suihkussa, koska tukka on märkä (ei vaan vähän kostea ohimoilta, vaan MÄRKÄ niinkuin suuihkun jälkeen) ja vaatteet saa vaihtaa alusvaatteita myöden. Varsinkin jumppien jälkeisenä aamuna huomaan, että hikoilu on suurempaa, kun palautuminen illan treeneistä on vielä vaiheessa. Duunissa, jossa muutenkin pitää vaihdella vaatteita ja hikoilla päivän aikana, tuntuu yli vaivalloiselta ottaa yksi hikisetti vielä työmatkalle molempiin suuntiin.

Oon siis pyöräillyt osan työmatkoista, vaikka se on ärsyttänyt välillä vähemmän ja välillä enemmän, koska haluan hyötyliikkua ja haluan olla ulkona. Päivät, jolloin pitää duunia ennen, jälkeen tai kesken päivän siirtyä johonkin muualle, oon mennyt aina autolla. Ei oo ollut mitään mahdollisuutta, että voisin pyöräillä vaikkapa hierontaan, koska #helvetinhiki.

Elokuussa olin ystävien luona iltaa viettämässä ja tuli sähköpyöristä puhetta. Lähdin testaamaan ystävien pyörää ja hei.. ensimmäisessä pienessä ylämäessä kamujen talolta poispäin tiesin, että nyt ei oo hommassa enää mitään epäselvyyttä. En todellakaan veivaa enää sata vuotta vanhalla Nishikilläni yhtään duunimatkaa ja piste. Parin päivän päästä saapastelin pyöräliikkeeseen testiajolle ja siitä parin päivän päästä pyörä oli meidän pihassa.

Halusin hybridin ja halusin, että pyörä on valmiina liikkeessä eikä tilaustavaraa, jota pitää odottaa monta kuukautta. En halunnut, että myöskään mitään osia tarvitsee tilata erikseen ja halusin, että fiukessa on valmiina rapakaaret sekä joppari. Täydellinen pyörä löytyi Vaasan Intersportista ja bonuksena siinä oli valmiina myös valot edessä ja takana, soittokello ja jalka. Kirjoittajan mielestä on ihan käsittämätöntä, että nykyään edes myydään pyöriä, jossa ei oo jalkaa?!?! Pyörä ei oo ulkonäöltään mikään WAU, mutta mun mielestä ei noista oikein mikään ollut, joten kuvan fillari passasi oikein hyvin keski-ikäisen äiti-ihmisen menopeliksi.

Pyörä on Helkaman, akku ja härpäkkeet Shimanon. Tuntui kivalta ostaa vanhaa tuttua merkkiä. Ja jotain on sentään vielä kotimaista, koska Helkaman pyörät kasataan edelleen Hangossa. Pyörässä on yhdeksän vaihdetta, alumiinirunko ja hydrauliset levyjarrut. Fillarin oikea hinta oli yli 3000€, mutta oli nyt tarjouksessa hitusen vajaa 2500€. En edes muista millä vuosikymmenellä olisin ostanut jotain noin kallista. Nykyinen autonikin maksoi tuota vähemmän :D Oon tykännyt, että akku on irrotettavaa mallia, jolloin se on helppo tuoda lataukseen sisälle. Irrotan sen myös aina, kun jätän pyörän parkkiin johonkin. Toivon, että akun puuttuminen vähän hillitsee pöllimishaluja.

Meillä on duunissa käytössä Gobybike-työsuhdepyöräsysteemi ja hommasin pyörän sitä kautta. Ostin samaan settiin vaatimukset täyttävän lukon ja talvirenkaat ja makselen niitä nyt sitten about hautaan saakka. No joo.. ehkä en toivottavasti ihan siihen saakka. 100€ lähtee palkasta joka kuukausi ja summa käyttäytyy verotuksessa niin, että mun tuloni lasketaan olevan tuon 100€ pienempi, joten sain veroprosenttia hilattua hitusen alaspäin. Käytännössä käteen jäävä summa ei siis ole 100€ pienempi, vaan palkasta jää uupumaan ehkä n. 70€.

Etukäteen oletin, että sähköpyörä lisää työmatkapyöräilyä jonkin verran ja ehkä pidentää pyöräilykautta hitusen. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana on kuitenkin käynyt niin, että oon mennyt autolla tasan kaksi kertaa töihin ja silloinkin siksi, koska oli niin paljon tavaraa etten saanut kaikkea pyörän kyytiin. Oon myös pyöräillyt kaikki matkat kaupungille (leffaan, brunssille, kasvohoitoon ym.). Oon siis pyöräillyt huomattavasti enemmän, kuin mihin alunperin varauduin. Tottakai, kun talvi saapuu vähenee fillarointi, mutta oon todella positiivisesti yllättynyt kuinka paljon oon päässyt fiudella paikasta toiseen. Normaalisti bensaa kuluu autossa yhdestä tankillisesta n. puoleentoista per kuukausi. Nyt menekki on ollut puoli tankkia kuukaudessa. Jonkin verran on siis bensassakin tullut pyörän hintaa takaisin päin. 

Sähköpyörällä ajaminen on aivan eri juttu, kuin normaali pyöräily. Voin ajaa niin, että homma tuntuu raskaalta tai voin ajaa niin, että homma on kevyttä kenttäsettiä. Voin ajaa silloinkin kun ei olisi aiheellista oikein paljoa hikoilla ja voin ajaa silloinkin, kun migreeni kolkuttelee ohimolla. Tilanteesta riippuen käytän avustusta kevyestä isompaan ja se on niin täydellistä. Nyt pyöräily on sitä mitä haluankin sen olevan; peruskuntoliikuntaa, hyötyliikuntaa ja palauttavaa hommaa, josta tulee hyvä fiilis. Treenit teen erikseen. En halua, että siirtyminen paikasta toiseen on treeni silloin, kun pitäisi olla suht freesinä perillä. Don't get me wrong.. kyllä mun nytkin lämmin tulee ja välillä myös hiki, mutta puhutaan ihan eri luokan hikoilusta kuitenkin, kuin normipyörällä.

Jo pelkästään kahden ensimmäisen kuukauden perusteella oon sitä mieltä, että pyörä on hintansa väärti. Toivottavasti nyt vain pysyy sitten ehjänä. Varaan oikeuden muuttaa myös mieltäni jos koko fiude on romuna puolen vuoden jälkeen :D Kaiken kaikkiaan pyörä on tuonut kirjoittajalle niin paljon iloa, että en osannut siihen etukäteen varautua. Jaksan vieläkin joka päivä ihmetellä, kuinka pyöräily on taas kivaa ja voi vitsi, kuinka reippaaksi tunnen itseni nyt kun oon pyöräillyt niin paljon ja pelkästään siirtymiä…sellaisia matkoja, joita muuten menisin autolla. Kuinka onnellinen ihminen voi kuulkaa olla yhdestä pyörästä? TODELLA onnellinen!

Ei mulla muuta tänään.  Paitsi että.. edelleen ihan peestä on heijastinliivit ja kypärät ja kaulahuivit ja hanskat ja mustekalat ja lukot ja solmussa olevat kuulokkeiden johdot, mutta hei.. nekään ei nyt haittaa, kun on niiiiiiiin hyvä pyörä <3

Sannis

Pläänejä

Keskiviikko. Aika haipakkaa on ollut viime aikoina ja koitan nyt ottaa vähän iisisti tänä aamuna. Työpäivä piteni illasta ja se on siinä mielessä kiva, että sain hitusen lisää aikaa tähän pieneen omaan hetkeen ennen duunia. Mister ja tytöt on jo lähteneet omiin hommiinsa ja me Saimin kanssa lojutaan sohvalla. Aion nyt juoda kahvini aivan rauhassa ja hengitellä hetken.

Kuvat on muutaman viikon takaa Vieresniemen vaunureissulta. Auringonlasku oli siellä kyllä upea. Eilen alettiin jo vähän miettiä ensi kesän vaunuhommia. Suunnitelmissa on lähteä pohjoiseen. Faija eli pappa ja Kanadan siskonen aikovat mukaan. Saa nähdä ilmaantuuko ennen reissua vielä lisää seuralaisia. Aika jännää. En oo koskaan aikuisiällä matkustanut tai muutenkaan viettänyt pidempiä aikoja faijan kanssa. Reitti ei oo vielä selvillä, mutta eikö sekin selkiydy tässä seuraavien kuukausien aikana. Rovaniemellä pitää kuulemma piipahtaa joulupukkia moikkaamassa ja Norjan puolelle tehdään kyllä mutka jossain kohdassa.

Tykkään, kun on jonkinlainen viitekehys jo ajoissa valmiina ja sen takia nyt jo kesälomaakin mietitään. Ja tietysti pitääkin olla ajoissa, kun on enemmän porukkaa lähdössä ja siskonenhan tietysti tulee kaukaa. On kivempi laittaa rahaakin säästöön, kun tiedetään about mihin säästetään. Toki ensin pitää nyt laittaa vielä roposet sivuun talvilomaa ja joulua varten. Seuraavan vuoden aikana ei todellakaan olla lentelemässä yhtään mihinkään, mutta kylläpä se maantiematkailukin maksaa aina pitkän pennin. Ja jouluunhan sitä saa aina uppoamaan aikamoisen summan, vaikka maltillisesti koittaakin elellä ja ostella.

Talvilomalle ei aiota vaunulla. Vaunu menee talviteloille tässä lähiaikoina ja saa lepuutella siellä ensi kevääseen saakka. Talven aikana olisi tarkoitus hommata Solikkaan koko porukalle omat tyynyt ettei tarvi aina sisältä roudata eestaas. Muuten vaunussa alkaakin olla aika hyvin kaikki ne varusteet mitä tarvitaan ja se on kyllä ihanaa. Lähdöt on niin paljon helpompia, kun ei tarvi jokaista hammasharjaa ja dödöä pakata erikseen. Talveksi pitää tietysti lakkapullot sun muut tuoda pois ja mietinkin, että pitää varmaan kirjoittaa lista niistä jutuista, mitä otettiin sisälle, niin on sitten keväällä helppo listan mukaan kerätä kamat kasaan. 

Semmosia suunnitelmia. Kirjoittaja pitää arjesta hyvinkin paljon, mutta on myös ihanaa kun on lomat, joita odottaa. Parhaiten lomien odotus toimii, kun on plääni, mutta ei liian tiukka sellainen. Sama taitaa päteä arjen suhteen :D Arjessa seuraavat suunnitelmat duunien ja harrastusten lisäksi on dinnerit mummun luona, serkkumiitinki ja minin kaste. Jep, luit oikein.. mini kastetaan tämän kuun lopussa, kun ei oo kastettu silloin pienenä. Viistoistaveen riparihommien yhteydessä alkoi miniä murehduttaa, että joutuuko sitten riparilla kastettavaksi kaikkien katseiden alla ja päätettiin hoitaa homma nyt ajoissa alta pois. Vaasassa järjestetään tapahtuma nimeltään Aamukaste, niin eihän tossa nyt ollut oikein edes muuta vaihtoehtoa, kuin kastaa meidän Aamu just tuossa happeningissa :D

Mukavaa tätä päivää!

Sannis

Lokakuun alku

Lokakuun alku näyttää kuvien perusteella aika herkulliselta. Viime viikko aloitettiin Toimarin synttärilounaalla. Yhtenä aamuna pääsin duunin puolesta kutsuvierasaamiaiselle. Toisena aamuna juhlittiin ystävän babyshowereita. Lauantai-iltana skoolattiin ystävien uutta kotia. Yhtenä päivänä saatiin ystävät kylään iltapalalle. Aikamoista. Yhtä juhlaa kuulkaa :D

Tupareissa kirjoittajan lasissa oli vettä ja kotiovi kolahti iltakymmenen paikkeilla. Ei kuitenkaan (taaskaan) auttanut kurissa ja nuhteessa eläminen, koska sunnuntaiaamuna heräsin kunnon migreeniin. Aamu meni aika surkeissa merkeissä, mutta sain kyllä siinä päivän mittaan hissukseen touhuiltua kotihommia, vaikka olo oli hutera iltaan saakka. Tänään tuntuu onneksi nyt normaalilta ainakin vielä. Treenit peruuntui eiliseltä, joten toivotaan, että lepo teki tehtävänsä.

Aika perusviikko edessä. Omat duunit ja pari ylimääräistä ohjausta. Syksyksi on tullut tosi paljon äänimaljatykyjä ja se on kyllä kiva. Mahtavaa, että yritykset panostaa palautumiseen. Ihan ensimmäisenä on tänään terapia. Viikonloppu on vapaa. Vaunua vähän mietin.. jos on hyvä sää, ehkäpä sitä voisi johonkin lähelle lähteä vielä ennen kuin laitetaan Solikka talviteloille. Saa nähdä!

Mukavaa viikkoa!

Sannis