Horror

Tää on ollut nyt yhtä migreenipäiväkirjaa viime aikoina. Mutta sitä tää on pahimmillaan.. Pahimmillaan ei elämään meinaa mahtua mitään muuta. Viime viikolla oli pakko jättää yksi jumppa väliin sen jälkeen, kun tiistain tunnilla ei meinannut enää pysyä dinnerit sisällä ja koko kroppa oli kankea kuin puupökkelö kotiin lähtiessä. Oli vaikeaa edes koukistaa käsiä tai jalkoja. Sanoisin, että oli aikalisän aika. Aikalisän otinkin loppuviikkoon ja viime postauksen jälkeen ajattelin, että hommat alkaa mennä parempaan päin.

No vähänpä tiesin. Keskiviikko ja torstai oli ihan horror-päiviä. Lähdin keskiviikkona aamulla ihan normaalisti töihin ja aika nopeesti alkoi käydä ilmi, että päin helee menee. Kipu ja paine päässä alkoi olla jo aikamoista luokkaa, kun lähdin lääkäriin. Aiemmin oon saanut vielä jollain tavalla hommat hoidettua, kun kipu on ollut siedettävää ja muut oireet pahempia. Nyt kipu oli kovempi, kuin kertaakaan tänä vuonna ja lääkärissä en meinannut päästä edes ovesta sisään, kun purskautin koko viimeisen kuuden viikon itkut lääkärin niskaan. Sillain puolihysteerisenä yritin kertoa asiani ja jälkeenpäin papereissa olikin kaikkea miellyttävää tyyliin: "Itkuinen ja ahdistunut". Verenpaine oli varmaan sen hetkisestä olotilasta johtuen korkea ja sain kotiin verenpainemittarin mukaan. Uusi lääke kuulosti mun korvaan aika rajulta, mutta epätoivoiset ajat vaatii kunnon keinoja. Vai miten se nyt oli?

Kipu ei katkennut vielä keskiviikkona. Kyllähän mä tiedän, että kun hommat on päässeet tähän pisteeseen, ottaa vähän aikaa että uusi hoito tepsii, mutta torstaina kun kipu oli oikein paha, tuli pohja vastaan. Soitin terkkarille ja kyselin vielä lisäapuja. Puhelun jälkeen romahdin ihan totaalisesti. Tipahdin kontilleni lattialle ja itkin hysteerisenä. Olin varma etten nouse enää.

Jotenkin sain kerättyä itseni rippeet keittiön lattialta. Heitin jo haaveet tämän päivän pikkujouluista, ensi viikon jumpista ja Volbeat-keikasta roskakoriin. Työkaverit mua WhatsAppissa rauhoitteli, että äläs nyt.. onhan se tilanne ennenkin muuttunut sitten yhtäkkiä. No niinpä. Niin se muuttui tälläkin kertaa. Pari tuntia ja yhtäkkiä horrorkipu oli poissa. Väsytti ja tottakai päässä tuntui, mutta kipu oli veks. Huilailin ja kuvasin ihanat ruusut, jotka rakas ystävä oli mulle aiemmin tuonut piristykseksi.

Illalla särky alkoi uudelleen. Ei niin pahana, kuin aamulla, mutta alkoi kuitenkin. Nyt kello on 8.41 aamulla ja olo on vähän niin ja näin. Aika varovasti saa liikehtiä ja hyvin ohuella nuoralla mennään. Ohimo tuntuu siltä, että koska tahansa voi alkaa tapahtumaan. Todella ihmeellistä tämä elämä just nyt. Yhtään ei osaa ennustaa, mitä muutaman tunnin päästä tapahtuu ja mikä on vointi. Bossille sanoinkin, että nyt ei varmaan mulle kannata ostella pikkujoulujuomia. Vois olla aikamoinen pöhinä päällä tämän lääkecombon kanssa.

Verenpaine on ollut ookoo nyt jokaisella mittauskerralla. Ei ollenkaan korkea. Maanantaina on uusi lääkärikäynti ja mietitään jatkoa. Aika paljon nyt tuntuu olevan tätä migreenipäiväkirjaa ja pakko varoitella, että sitä on varmasti vielä luvassa. Hyvinä hetkinä koitan katsella maailmaa aina välillä linssin läpi, koska näiden ihanien juttujen tallentaminen tuo valoa mieleen.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis