Rippijuhlissa

Oi morjens! Käytiin sitte vähän retkellä viikonloppuna! Voin kertoa, että tämä retki oli aivan ainutlaatuinen ja ihan omaa luokkaansa. Koskaan ei toki tiedä, millä fiiliksellä kukin on, mutta en muistais vielä ainuttakaan tällaista reissua. Tämä retki oli suoraan jostain sketsisarjasta.. Sellaisesta, jossa esitetään lapsiperheen elämä ja matkailu mahdollisimman karseassa valossa. Ei oikeesti oo edes todellista, miten päin helvettiä suurinpiirtein puolet reissusta meni. Eilisen päivän käytin toipumiseen ja nyt ehkä pystyn jo kirjoittaa aiheesta :D

Lähtiessä minä ja mister A oltiin jotenkin väsyneitä ja resseissä. Mä olin ollut resseissä jo useamman päivän, koska ihan liikaa hommaa. No, siinähän sitten piti lähteä vielä kiirellä töihin käymään, koska halusin palvella yhtä asiakasta vimpan päälle. Duunin lisäksi piti käydä hakemassa matkaeväät ja tottakai apteekkiinkin oli asiaa, koska eihän lääkkeitäkään voi ostaa ennen reissua, vaan just sitte lähdön hetkellä. Käännyttiin takaisin kotiin kaksi (2!) kertaa, koska unohtuneet kengät ja lompakko. Saattoi hieman palautetta syntyä jo siinä vaiheessa mun ja mister A:n välillä. Usein mua vaan naurattaa kommellukset, mutta voi vee, että mua viisti kaikki unohtuneet tavarat ja jokainen ylimääräinen mutka. Ei tietenkään oma töissä käyminen. Sehän oli ihan fine, mutta mister A:n jutut. Nehän siinä niinku hermostutti :D Ei tuntunut olevan mister A:llakaan fiilis ihan parasta A-luokkaa. Tytöt käyttäytyi hyvinkin mallikkaasti. 

Matka meni suht ookoo. Syötiin eväitä ja kuunneltiin musaa. Hotellin pihassa saatiin mister A:n kanssa kunnon sanailu aikaiseksi ja mini avas pelin huutamalla heti auton ovelta: "Mummu, isi lupas lähteä takas kotiin!" Ei lähteny kuitenkaan. Koska muistutin, että milläs meet, tää on mun auto?! Voi elämä!!

Ilta meni ihan perfect. Haettiin Kanadan sisko rautatieasemalta, syötiin hyvin ja tehtiin koko porukka yhdessä melkein parin tunnin lenkki Pyynikin kivoissa maisemissa. Viimeisenä ennen nukkumaanmenoa kyläiltiin vielä Tanjan ja mutsin eli mummun huoneessa ja juoruttiin viimeisimmät kuulumiset.

Aamulla oli taas aika otella. Aamiaisella jo aloitettiin. Ysivee ei halua syödä aamiaista ja ysiveellä tulee huono olo, kun ei se syö aamiaista riittävän ajoissa. Ysiveellä on draamakuningattaren elkeet ja se osaa psyykata itsensä jäätävään hysteriaan. Siellä me sitten istuttiin Scandic Rosendahl - hotellin aamiaisella Tampereen Pyynikillä ja esitettiin muille hotellivieraille aamiaisteatteria. Ysivee ulvoi ja ulisi, että sillä sattuu mahaan. Minä olin nähnyt saman esityksen sata kertaa ennemminkin ja pysyin tiukkana. Syötävä on, koska edessä on pitkä seremonia kirkossa ennenkuin saa ruuan palastakaan. Yritin toki kaikkeni, että potilassaarinen olis hiljentynyt, mutta ei. Se ei myöskään voinut poistua huoneeseen vaan istui siinä meidän pöydässä jalat kippurassa ja ulvoi täysillä. Luultavasti vastapäisen pöydän rouva soitti lastensuojeluun äidistä, joka pakottaa lapsensa syömään eikä auta, kun sillä on huono olo. Siihen malliin se meinaan meitä tuijotti. Ja niin varmaan kaikki muutkin. Ja toki...ei ollut todellakaan kaukana etten olis itse vähän avustanut sen croissantin alasmenoa. Niin raivona olin. Loppuviimein mister A:lla paloi pinna ja se nappas ulvojan yhteen kainaloon, croissantin toiseen ja lähti huoneeseen. Että semmonen sadankuudenkymmenen euron aamiainen. Niin no..olihan tossa hinnassa toki huone myös. VMP!!

Jollain ihmeen konstilla selvittiin hotellista pihalle. Toki 20 minuuttia aiottua myöhemmin niin, että eräs kanadalainen oli "vähän" hermona. Eräät vaasalaiset oli myös "vähän" hermona ja kielenkannat aukes kyllä lahjakkaasti ennen kuin päästiin parkkipaikalta ulos. No... saatiin kukat, saatiin kortit ja ehdittiin kirkkoon aivan ajoissa. Kaikki perfect, kunnes mutsi eli mummu huomasi hukanneensa puhelimensa. Siellä sitten kierrettiin, ensin mutsi ja sen jälkeen mister A puoli Kangasalaa puhelimen perässä ja löytyihän se, auton lattialta. Oh my!

Unohtui siinä huudot, riidat ja kiireet, kun kummityttö oli niin upea! Kirkkohommat ei koskaan oo meidän juttu ja nytkin jäätiin ihan takarviin, melkein eteiseen niin että pääsi välillä pihalle ottamaan happea. Mulla ehti kuitenkin tulla tippa linssiin pariinkin otteeseen. Ja voi tuota meidän Iidaa. Niin pitkä ja kaunis, hyväkäytöksinen ja kohtelias tuleva lääkäri ettei kuulkaa mitään rajaa. 

Juhlat sujui ihan täydellisesti. Kirjoittajan vanhimman siskon koti on aina niin kaunis ja tunnelmallinen. Kattaus oli hieno ja tarjoilut ihania. Kummitytön iskän puhe oli kaunis ja itellekin tuli jotenkin rauhallisempi fiilis kaiken räyhäämisen jälkeen. Napsittiin siinä vähän valokuvia ja kun isosiskojen kanssa koitettiin sopia kuvaan, tuumasi kummitytön isän sisko, että olispa ihanaa jos itelläkin olis siskoja. On se kyllä ihan omanlaista ja mahtavaa. Vaikkei usein nähdäkään, on ne joka kerta yhtä tuttuja ja parhaimmat hörskötysnaurut irtoaa aina siskojen ja mutsin seurassa.

Lähtiessä tehtiin vielä pikavisiitti Ikeaan, jossa mini veti kunnon lipat ovella ja minä meinasin säädä sydärin, kun näin sieluni silmin, kuinka se musertuu sen ison pyöröoven väliin. Ei musertunut vaan pääsi ylös ja olishan se ovikin pysähtynyt, mutta voi jeeZUZ että mä säikähdin!!! Piti monta kertaa tarkistella, onko se sydän siellä paikoillaan.

Ostettiin extempore uuni. Meidän uunista on vastus roikkunut jo kauan eikä oo ostettu uutta, koska Kanadan reissut ja sadankuudenkympin hotelliyöt. No, nyt oli mallikappaleuuni kaupan pelkän vastuksen hinnalla ja mehän ostettiin. Mehän myös kassalla tajuttiin, että ollaan mun Citikalla matkassa. No, ei muuta kuin uuni etupenkille ja meikämutsi tyttöjen kanssa takapenkille. Ysivee kyllä meinas, että: "Sä et kyllä voi tänne tukkia!", mutta tukinpa vaan eikä ollut edes ahdasta.

Huuuuuuuuuuuuuuuh! Emme lähde retkelle hetkeen. Ehkä.

Sannis