Ei todellakaan aihetta

Viime aikaisten tapahtumien valossa pieni piristys tuli tarpeeseen. Vanhaa blogia selatessa löysin muutaman vuoden takaisen Rosson reissun. Postaus oli merkitty samaisella otsikolla, jolla merkkasin tämänkin postauksen ja jotenkin se ihan hirveästi lämmitti mun sydäntäni :D

"Annukan käytös Rossossa oli jokseenkin erikoista. Neitokainen otti asiakseen puhua kaikki juttunsa AIVAN TÖRKEÄN KOVALLA ÄÄNELLÄ. Onneksi lähistöllä ei ollut kuin yksi toinen porukka, lapsia siinäkin joukkueessa. Kenkiä Annukkaa ei huvittanut pitää jalassa ollenkaan ja säännöllisin väliajoin kauhukakara kävi käpälöimässä ja nuolemassa (jep, luit oikein..YÖÖÖK!!!) hissin lasiovea. Syödessä Annukan piti koko ajan pyöriä ja hyöriä edestakas ja tukkia varpaita pöydälle tai seistä tuolilla. Olin tosi ylpeä kolmevuotiaasta tyttärestäni joka myös suhteellisen kovaan ääneen totesi: "Voi vittu!" kun joku juttu leikkinurkkauksessa ei sujunut toivotulla tavalla. (Jostain ihmeen syystä tämän päivän aikana sanavarastoon on ilmaantunut jopa kolme kirosanaa joita en oo ennen Annukan suusta kuullut. What?) Loppuhuipennuksena neidolla meni hermot kun ei saanut lähteä hammastikku suussa juoksemaan portaita alas ja meidän lähtöä säesti kunnon kirkuna. Matka autolle sujui ongelmitta kunnes kirkuna alkoi taas kun piti istua autoon. Täytyy varmaan pitää vähän taukoa ennenku otetaan seuraava Rosson keikka. Antaa henkilökunnan nyt hetki toipua. (Luin muuten tän tekstin ja jälkeenpäin toi reissu kuulostaa ihan hirveeltä vaikka oikeesti, ihan kivaahan meillä oli ;))

Tääkö on nyt se paljon puhuttu ensimmäinen uhma? Aika kauan se itseään odotuttikin. Vähänkö kivaa yrittää saada suhteellisen nokkavaa pikkumimmiä aisoihin. Heja!"

Jonna N. Photography

Aivan, ku kuvattavia tuas vähän jännittäis :D Ja kolmevuotiaastakin on nuan vain kasvanut reipas kasivee. Ei enää edes kiroile.

Sannis