Ollaan tässä neljäveen kanssa hengailtu ja koitettu lieventää arkiviikkojen ikävää. Typylle on ensimmäisen kerran ikinä tullut vaihe, jolloin äiti ei sais mennä mihinkään. Päiväkotiin menossa ei oo koskaan aiemmin Aamulla ollut ongelmia, mutta nyt jo useamman viikon aamut on olleet surkeita. Päiväkodissa ei varmaan mitään kummempaa muutosta oo tapahtunut eikä syy oo siellä, olettaisin, koska äiti ei sais lähteä myöskään kotoa mihinkään. Toisina aamuina on vaan vähän surkeaa ja toisina aamuina itketään ihan suoraa kurkkua äidin perään. Tekis siinä mieli vähän äidinkin itkeä. Tai vähän enemmänkin. Mutta eikö tää nyt mene ohi? Meneehän? Ihan pian kiitos.
Eilen Aamulla oli vapaapäivä ja pötköteltiin soffalla, laulettiin lauluja, tanssittiin, rakennettiin maja ja valokuvailtiin. Ekaluokkalainen lähti kaverin luo yökylään ja mister A vielä nukkuu, joten nytkin tässä kahdestaan hengaillaan sohvan nurkassa. Ensin vaan makoiltiin ja juteltiin, mutta sitten alkoi mutsin jutut ilmeisesti kyllästyttää, koska: "Mä voisin oikeestaan kattoa hetken ohjelmaa. Ota säkin hetkeksi sun tietokone ja tee vaikka niitä kuvia." :D
Migreenipeikko alkoi hellittää eilen jossakin iltapäivän hujakoilla. Meinasin saada sydärin, kun vilkaisin itseäni peilistä. Viikko sisätiloissa jäätävissä oloissa tekee kyllä ihmeitä...Naama on näppyjä täynnä ja iho kalpea, kuin haamulla. Pakko tehdä tänään ulko-rundi ja ehkä kollata kaapin nurkat jos löytyis joku päivettävä voide jostain. Ihanaa, että on vasta lauantai. Ja aurinko paistaa!
Mitenkä teillä muilla neljävuotiaiden vanhemmilla? Onko mutsi-ikävää havaittavissa?
Sannis
Meillä A-J 4vee on ihan mammanpoika. "Minun rakas äiti!" kuuluu usein ja päiväkodista juoksee lujaa vastaan: "Äitiiiiiiiiiii!". Ei jää itkun kanssa, mutta jos saisi valita, haluaisi olla kotona.
VastaaPoistaToivottavasti teillä itkut helpottaa. Auttaisiko jos saisi ottaa jonkun äidistä muistuttavan jutun päiväkotiin? Kuvan tai jonkun pienen esineen?
Pitääpä kokeilla tota sun ehdottamaa konstia. En tiedä, mikä ihmeen vaihe nyt menossa. Ihan outoa, kun Aamulla ei oo tämmöstä ollu yhtään aiemmin. Ei varmaan auta asiaa ollenkaan, että muakin alkaa jo jännittää etukäteen ne viemistilanteet. Puuuuh!
PoistaMeillä ennen niin reipas poika alkoi itkeskelemään aamuisin joskus reilu neljä veenä. Kohta ollaan eskari-iässä mutta edelleen ero on vaikeaa. Vähän helpottanut mutta ohi ei mennyt kokonaan. Hoidossa ollessa onneksi ei ikävä vaivaa mutta se lähdön hetki....
VastaaPoistaNo hitsi... mikäköhän eroahdistus tossa kohdassa iskee. Meillä kans onneksi kuulemma itkut hellittää heti, kun äiti poistuu näköpiiristä. On se silti tosi inhottavaa ja tuntuu, että aamut alkaa hankalasti. Toivotaan, että teilläkin helpottaisi. Niin paljon kivempi lähteä ite duuniin, kun hoitoon jää iloinen ja hyväntuulinen lapsi.
PoistaTsemppiä!
Se on kato lasten oma konsti pitää mutsit virkkuina, ettei vaan pääsis menee liian hyvin...
VastaaPoistaEli siis, ongelmien summa on aina vakio, kohteet ja ongelmat vaan vaihtuu....
Anteeks :D Oli ihan pakko :D
:D No siis, se tuntuu olevan sitte justiin noin!
PoistaMeidän neljä v:llä oli myös tuo,varsinkin jos oli väsynyt niin järkyttävä huuto kun äiti lähtee yksin koiran kanssa lenkille ja kotiin jää kuitenkin isä ja sisarukset. Nyt se on mennyt ohi, mutta eskari tyttö ripustautuu taas puolestaan kiinni. Neljä vee on kohta 5vee ja ero ahdistuksen purkaa äidille kiukkuiluna päiväkoti päivän jälkeen. Mukavia iltoja meillä arkisin ;) Kirsi
VastaaPoistaHuh.. tuntuu, että tää on yhtä vaihetta koko pikkulapsiaika. Meillä kans ekaluokkalainen välillä väsyksissä ja sitte draamaillaan äidille.
PoistaTsemppiä <3