Karavaanarit

Voiko nyt kutsua itseään karavaanariksi, kun kolmas reissu jo tehtiin ja karavaanarikerhon jäsenyyskin on takataskussa? Kolmannella reissulla suunnattiin samaan paikkaan, mihin ensimmäisellä. Isonkyrön Lukkuhakaan. Logistisista syistä. Yhden reissulaisen piti päästä kesken viikonlopun paikkaan, joka on lähellä Lukkuhakaa ja siksi päädyttiin tähän ratkaisuun. Olin jo miettinyt, että ei me tänä vuonna enää vaunuilla, mutta kun ystävä kyseli, josko lähdettäis yhdessä, ei tarvinnut kyllä kahta kertaa miettiä. Vähän toki jännitti etukäteen, kuinka tämmönen yhdessä vaunuilu sujuu.

Jännitys oli turhaa. Meillä oli ihan täys kymppi viikonloppu. Ajeltiin peräkkäin kohteeseen ja laitettiin vaunut vierekkäin parkkiin. Hengailtiin vuorotellen meidän vaunussa ja kavereiden vaunussa. Aika paljon lapset oli toisessa ja aikuiset toisessa. Kavereiden vaunu on huomattavasti uudempi ja tilavampi, kuin meidän retro lainavaunu, mutta kyllä siinä isommassakin vaunussa vähän ahdasta on, jos paikalla on kahdeksan ihmistä ja kaksi koiraa. Välillä ihmettelin, että tämäkö nyt on sitä omaa aikaa, kun kaikki neljä tyttöä hörskötti meidän vaunussa ja me aikuiset istuttiin täydessä rauhassa kavereiden vaunussa viinilasin äärellä :D

Tehtiin pari kivaa ulkoiluretkeä Isonkyrön kuntoradalle. Toisella retkellä kiivettiin Marjamäen näkötorniin ja grillattiin makkarat tornin juurella laavupaikalla. Toisella retkellä miehet ja lapset pelasi frisbeegolfkierroksen ja me naiset lenkkeiltiin vähän reippaammin pari kierrosta koirien kanssa. Isonkyrön kuntoradalla ei olla koskaan käyty, mutta ihan varmasti mennään uudelleen. Aivan tosi kivat maisemat ja siistit uudet laavut useammassakin paikassa. Näkötornireitin varrella nähtiin lampaitakin ja metsä oli vähän kuin lapissa olisi ollut. Aivan ihana paikka!

Syötiin tortilloja, saunottiin, naurettiin ja hörskötettiin. Lapset juoksi pitkin leirintäaluetta tutkimassa paikkoja ja koirat hömpöttivät keskenään. Vielä kotonakin oltiin mister A:n kanssa ihan ihmeissämme, että mistä hitsistä tämä reissu yhtäkkiä putkahti. Vähän puolivahingossa. Viime aikoina ollaan vietetty jotenkin tosi vähän aikaa ystävien kanssa eikä tämmösiä pidempiä settejä oo ollut kai vuosiin. Tai ikinä. Meillä oli kaikilla niin kivaa ja kaikki vain meni jotenkin aivan nappiin. Jotenkin hassusti oon aivan liikuttunut, kun oon niin onnellinen, että tämmönen juttu sattui tähän pimeään syksyyn.

Kuvasaldo jäi hyvin laihaksi, kun oli muuta hommaa. Kuvan meistä kävelemässä nappasi ystäväni Janica. Toiset pitää vähän hölmönä, että kaikki pitää kuvata. Kirjoittaja rakastaa kuvia ja sitä, että niiden kautta voi muistaa ja elää ihanat jutut uudelleen. Olis saanu muutama kuva enemmän jäädä arkistoon tästäkin reissusta. Mutta kyllä sen näistäkin muistaa :)

Toivottavasti muillakin oli kiva viikonloppu.

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis