Uudenvuodenlupaus

Tämän vuoden päättymistä on ihan aiheellista juhlia. Kakkua en toki tehnyt tai aio tehdä sitä varten, vaan kuvassa on yksi minin tämän vuoden synttärikakuista. Niitä tehtiinkin tänä vuonna monta. Ihan tarkoituksella järjestettiin vähän enemmän ohjelmaa synttäreistä. Kutsuttiin perhettä ja parit ystävät yksitellen kylään eikä tietenkään joka kerta olis tarvinnut kakkua vääntää, mutta niin moni juttu on peruuntunut ja niin paljon on ollut huolta ja murhetta, että haluttiin vähän extrajuhlaa.

Kuvan kakussa on kaupasta ostettu pohja, joten siinä ei kasaamisessa oikein kauaa nokka tuhissut ja silti tuntui minille tosi juhlavalta, kun on kakku ja kaikki. Joku ajattelee että onpa nyt ihan liikaa, mutta ite ajattelen, että tää on yksi hauska juttu minin muistojen arkussa. "Muistatko sen vuoden, kun sulle tehtiin neljä synttärikakkua?" Kyllä joskus saa vetää vähän överiksi ja hössöttää ihan kunnolla. Ai niin, ja kaksi kakuista oli samalle illalle, joten ei meillä niitä kasivee vastaanottoja nyt ihan älytöntä määrää kuitenkaan ollut :D

Tämän vuoden päättyessä on kyllä takki ihan tyhjä. Tekis mieli sanoa, että vmp, mutta jotenkin ei nyt just kuitenkaan tunnu ihan tasan siltä. Tässä vuodessa on toki ollut todella paljon paskaa. Loppua kohden alkoi kroppakin sanoa sopimustaan irti. Kaikenlaisia fyysisiä ihmeellisyyksiä on ollut, jotka on kyllä vaikuttaneet myös psyykeeseen. Toki epäilen, että ihan alunperin se on stressi, joka on aiheuttanut nuo fyysiset oireet. Kunnon noidankehä. Jo kesällä alkoi ihmeelliset lihaskrampit ja niitä onkin ollut säännöllisesti koko loppuvuoden. Rintalihas kramppaa välillä ja sen lisäksi jalat ja selkä on ihan tukossa. Liikkuminen on välillä hankalaa ja kunto laahaa niin, että mitään ei meinaa jaksaa. Migreeni sitten taas ei oo venynyt pidemmäksi putkeksi tänä vuonna, joka on siistiä!

Harmittaa vähän se, että tämä vuosi nujersi mut. Korona ja sen tuomat muutokset (varsinkin mun rakkaaseen ryhmäliikuntaan), ystävän sairastuminen ja brändimuutos duunissa oli liian kova tripla purtavaksi yhtäaikaa. Olisin niin mielelläni supernainen ja pystyisin kaikkeen. Erittäin nihkeää tunnustaa, että oonkin vain tavallinen kuolevainen, jolle liika on liikaa. Toisaalta, kun asiaa oikein mietin, niin ei tässä nyt ihan häviäjänä lähdetä seuraavaan vuoteen.. ystävä on parantunut ja duunissa on kaikki hommat hoidettu, jotka vastaan on tulleet. Kotona on kaikki ollut hyvin koko ajan normaaleja pikkupomppuja lukuunottamatta ja tilanne tuntuu jatkuvan samanlaisena. Oon onnistunut tekemään toimenpiteitä ensi vuotta varten, joiden oletan keventävän yleistä kuormitusta. Oon myös tehnyt backup planin jos nämä jo tehdyt toimenpiteet ei riitä. 

Nyt, kun oon ollut vapaalla ja saanut levätä muutaman päivän, tuntuu olo ihan rauhalliselta eikä tosiaan siltä, että että koko vuosi olis ollut pelkkää kakkaa. Vähän turhan paljon ja kovaa rallaa vielä ajatukset, mutta ehkä ne ehtii vähän vielä rauhoittua ennen vuoden vaihdetta. Ja ihan hyvääkin siitä rallista välillä seuraa, kun pysähdyn kuuntelemaan oikeita asioita ja onnistun työntämään turhia juttuja sivuun. Yritän päästä sille mallille, että saan lähteä ensi vuoteen suht rauhallisin mielin.

Mitäänhän tässä ei oikein uskalla odottaa tai suunnitella. Seuraava yleinen riidan aihe on tietysti koronarokote ja se tuleekin varmaan olemaan suuressa mittakaavassa alkuvuoden hallitsevin aihe. Ite yritän tapani mukaan pysyä vähän sivussa näistä yleisistä hallitsevista aiheista. En tykkää ihan hirveästi toitottaa tämmösistä jutuista mielipidettäni, koska en jaksa väitellä tai puolustaa omaa kantaani niille, jotka on eri mieltä. Pitäis sekin opetella tässä nelikymppisenä.. että osais rohkeammin seistä oman kantansa takana. Toisaalta, näen joka asiassa niin monta puolta, että harvoista asioista niin ehdoton oonkaan. Koronavuonna inhottavinta on ollut ehkä just se, että oon pelännyt toimia, kuten itsestä parhaimmalta tuntuu. Mietin liikaa, mitä mieltä muut on. Mitään uudenvuodenlupauksia en yleensä tee, mutta ehkä voisinkin tehdä poikkeuksen ensi vuodelle. 

Uudenvuodenlupaus vuodelle 2021 ja mulle itselleni olkoon siis seuraavanlainen ->

Lupaan seistä rohkeammin oman mielipiteeni takana, vaikka se ei kaikkia miellytäkään. Lupaan myös, että saan ja voin tehdä niinkuin mulle itselleni ja meidän perheelle on parasta enkä ajattele liikaa, mitä muut on siitä mieltä. 

Huom! Oikeudet muutoksiin ja lisäyksiin pidätetään.

Sannis

Outside the box

Sain kuin sainkin muutaman lumisemman kuvan, mutta sää ei ollut kyllä paras mahdollinen. Hitsin harmaata ja jäätävä tuuli luihin ja ytimiin saakka. Pakkanenkin tuntui antautuvan ja minillä oli vaatteet litimärät hyvin nopsasti lumileikkien jälkeen. Nollakeliä näköjään luvataan myös seuraaville päiville. Harmi! Pieni pakkanen olis niin paljon ihanampi. Ja olis ihanaa nähdä pieni vilahdus talviauringosta, mutta taitaa nyt pilvet olla tiukasti edessä.

Nyt jos ja kun säät jatkuu näin, minillä olis kyllä ehdottomasti tarvetta paremmille housuille ja hanskoille. Ärsyttää vaan ostaa niitä, kun tuntuu, että yhtä huonosti ne kaikki pitää vettä. Ei oikein mene enää kurahousut ja -hanskat läpi tokaluokkalaiselle, mutta en meinaa muuta keksiä. Olis helppoa jos olis joku merkki, jonka tietäis olevan hyvä ja vois aina sitten ostaa vain sitä, mutta vielä en tähän päivään mennessä oo sellaista löytänyt. Toki minillä käyttökin on aika extremeä :D Saa vinkata jos on varmaa tietoa vedenpitävistä kamppeista lapsille.

Ehkä märät hanskat on aiheuttaneet sen, että minin kädet on olleet huonossa kunnossa koko syksyn. Pidempään seuranneet ehkä muistaakin erinäisiä vaiheita minin atopian kanssa. Aika hyvät hoitokeinot ollaan löydetty miljoonan tuotetestauksen jälkeen, mutta jotenkin tämä syksy on ollut vaikeampi. Koska ilmeisesti tänä vuonna kaikki pitää olla vähän vaikeampaa. Helvetti. Monta viikkoa mini on ite jo pyytänyt hanskat käteensä öisin ja sinkkivoiteet ja -kääreet, jotka on yleensä hätätapauksia varten, on olleet myös käytössä nyt jo pidemmän aikaa. 

Pelkään, että kädet tulehtuu tai niiden kautta tarttuu taas joku horrorstreptokokki tai vaikka korona. Ei puhettakaan, että mini vois käyttää mitään käsidesiä ja saippuapesunkin kanssa on vähän niin ja näin, kun kaikki kirvelee niin hitsisti. Reipashan se on ku mikä. Valittaa hyvin harvoin ja silloinkin, kun valittaa, on se hyvin pientä. Yhtenä iltana nukkumaan mennessään nosti kädet ylös, katseli niitä ja totesi kuuluvaan ääneen: "Mä vihaan näitä käsiä!". Eilen, kun mister A paketoi jokaista sormea erikseen sinkkikääreisiin ja sideharsoon yötä varten, tuumasi typy, että: "Ens jouluna mä kyllä toivon itelleni jotkut oikeet kädet!"

Kuvassa lainalapaset äidiltä, kun omat oli jo kasteltu.

Leikkipuistossa yhtenä päivänä joku äiti oli erehtynyt luulemaan miniä pojaksi. Eikä se tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun typy kerta aina poikien vaatteissa kulkee. Aiemmin tommonen erehdys ei oo miniä tuntunut haittaavan, vaikka on kyllä kertonut tilanteista meille. Nyt oli kuitenkin selvästi harmissaan. Kysyinkin typyltä, harmittaako se jos joku luulee pojaksi. Vastaus oli pitkä katse ja kysymys: "No arvaa!?!"

Mietin tuota tilannetta pitkään. Menin jotenkin vähän hämilleni ja oli vaikea keksiä sanottavaa. Yritin selittää, että varmasti moni erehtyy sen takia, kun ponnari on piilossa takin alla ja vaatteet on poikien osastolta, mutta että se on ihan fine. Vaikka onkin tyttö, ei tarvitse aina olla punaista ja lilaa.. että ei aina pojilla kuulu olla tietynlaisia juttuja ja tytöillä tietynlaisia, vaan sitä saa ja voi olla just sellainen kuin itse haluaa. Neuvoin myös, että voihan sitä huikata ystävällisesti, että hei mä oonkin muuten tyttö.

Jännä tilanne kyllä.. jäin kelaamaan, miltä ministä tuntuu. Haluaa olla tyttö, mutta omanlaisensa, niin silloin jengi erehtyy ettei ookaan tyttö. Tuoko se minille sellaisen ajatuksen, että on jotenkin vääränlainen? Saako se ajattelemaan, että on jotain sellaista, mitä tyttöjen ei kuulu olla? Mini on aina ollut niin rohkeasti sitä mitä on, mutta tottakai, kun ikää tulee lisää, tulee myös enemmän paineita siitä, mitä muut ajattelee. Me ollaan aina yritetty painottaa, että kannattaa oppia ajattelemaan vähän laatikon ulkopuolelta. Ollaan opetettu, että jokainen saa olla sellainen kuin on ja tykätä siitä mistä haluaa ja kenestä haluaa, kunhan ollaan lain puitteissa. Pitääpä yrittää kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota tähän.

Terkuin,

Sannis

Suklaaähky

Aika pitkään on tänä talvena näyttänyt kuvien mukaiselta. Minikin vaihtoi tossa aiemmin tällä viikolla jouluasetelmansa alle pumpulilumen tilalle vihreän kankaan. Kuvasti kuulemma enemmän meidän tämän vuoden joulua :D Nyt on kuitenkin vihdoin saatu valkoinen maa ja katsotaan, saisinko tänään jotain lumisempaa kuvaakin aikaiseksi. Mister A lähti kaveriansa auttamaan puunkaatohommiin ja me ollaan tyttöjen kanssa kolmisin. Ehkäpä lähdetään tekemään joku metsälenkki ja sulatellaan vähän suklaita.

Joulupäivän iltana katsottiin Yksin kotona ja mussutettiin herkkuja. Eilen, tapaninpäivänä katsottiin leffan kakkosversio ja mussutettiin herkkuja. Tokan leffan jälkeen pakkasin jäljellä olevat herkut kaappiin niin, että eivät oo ainakaan ihan käden ulottuvilla. Tuntuu, että alkaa riittää tälle joululle toi herkkuosasto. Toki, ihan varmasti tänään iltapäiväkahvin aikaan rapistelen jo kaapilla, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa taas vähän normaalimpaan.

Blogin kommentoinnissa on jotain vikaavikaa. En tiedä onko se vain mulla vai myös muilla. En meinaa saada vastattua kommentteihin. Kun ensin yritän neljänä päivänä ja tulee vain virheilmoitus, niin sitten ehkä viidentenä päivänä jo onnistuu. Nytkin aiemmassa postauksessa on kommentti, johon en oo saanut vastattua. Laitoin viestiä helppariin ja katsotaan, onko siitä apua. Toivottavasti. Kommentit on nykyään niin superharvinaista herkkua, että olis kiva pystyä vastaamaan.

Onko muilla jo suklaaähky?

Sannis

Aatto

Jouluaatto sujui aivan mukavasti tänäkin vuonna. Mitään superseesteistä joulutunnelmaa ei saatu aikaiseksi, mutta sitä en odottanutkaan kuluneen vuoden jälkeen. Olosuhteisiin nähden meni kuitenkin tosi hyvin ja minä taidankin meillä olla ainoa, joka kaikkia nyansseja seesteisyyden asteesta niin tarkkaan miettii :D Tytöt oli supertyytyväisiä lahjoihinsa ja saivat toivomansa riisipuuron aamulla. Aaton dinneri oli aivan jees ja ihan hyvä, kiireetön olo meillä kaikilla taisi olla. 

Oon omasta mielestäni keskittynyt tyttöihin liian vähän viime aikoina, tehnyt tosi paljon töitä kotona ja vapaallakin vetäytynyt liikaa tietokoneen ja puhelimen taakse, kun tuntuu ettei energia oo riittänyt seurusteluun. Puhelin ja työjutut on myös seuranneet liikaa esim. kävelylenkeille ja muihinkin vapaa-ajan puuhiin. Suunnitelma tälle joululomalle on keskittää näyttöjen tuijottelut niihin tiettyihin hetkiin, jolloin niitä voi tsiigailla ns. hyvällä omatunnolla ja muuten pitää masiinat käsien ulottumattomissa. Helpottaa kummasti, kun koittaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan eikä yritä pitää koko aikaa kaikkia lankoja käsissä.

Mukavaa tapaninpäivää <3

Sannis

HoHoHo

Joulu tulla jollottaa

joulupuuron porinassa

hyvän mielen hyrinässä

piparkakku kainalossa

kahvipannu kantapäässä

valonliekki pimeässä

joulumieli kynttilöissä

papereiden kahinassa

enkelsiiven havinassa

jouluojet himmelissä

ajatukset ystävissä.

Rauhallista joulua <3

Sannis

Joulukortit

Oli ihan pakko ikuistaa kuviin ykstoistaveen taideteokset. Meinasin tipahtaa, kun näin nämä joulukortit. Mun mielestä ne on aivan upeita! Niin mahtavia kaikessa yksinkertaisuudessaan ja huikea tuo vihreä väri. Mun mielestä nuo on just sellaisia, joita vois olla jossain pienessä ihanassa putiikissa myynnissä käsintehtyjen suklaiden ja piparminttusaippuoiden vieressä. Ykstoistavee teki myös karkkikepit, joita oon ihastellut jo useamman viikon. On se hitsin taitava.

Tyttöjen jouluohjelmaan on kuulunut jo yksi "jouluaatto". Olivat serkkupoikien kanssa mummun luona ja saivat siellä avata jo paketit, koska pojat on aina oikeana jouluaattona muualla isänsä puolen sukulaisten luona. Voi että, miten mahtavia videoita sain töihin onnellisista ipanoista. Mummu oli piilottanut lahjat ja siellä niitä etsittiin aivan yli tärinöissä. Onnellisia tyttöjä odotti kotona, kun palasin duunista. 

Mini on kirjoittanut tontulle muutamaankin otteeseen viestejä toivoen, että ne häviää yöllä. Viimeisimmällä kerralla varoittelin jo, että ei se tonttu taida enää ehtiä meillä käydä, kun on jo pari kertaa käynyt. Ite unohdin jo yön aikana koko kirjeen, mutta iskä oli hoksusta kotoisin ja jätti eteiseen omenan. Siinä mini sitten söi omenaa, nojaillen pöytään, jonka päällä oli kulho täynnä samoja omenoita. Se osoitti omaa omenaansa ja sitten kulhoa ja totesi: "Selitäpäs tämä!" :D :D

Ihanaa joulun aikaa!

Sannis

Valmisteluja

Vähän tässä nyt mietin, että noinkohan se joulu tulee, vaikka ei olla tehty mitään ihmeempiä valmisteluja. No joo, onhan meillä tottakai kuusi ja valot ja lahjatkin tytöille, mutta lähinnä ruokajuttuja tässä mietin.. ei olla tehty oikein tarkkaa menua ja kaupastakaan ei olla käyty mitään ihan massiivisia ruokaostoksia tekemässä. Hämärää! Ja ihanaa! 

Ostettiin pieni kinkku ja muistin jopa ottaa sen sulamaan. Ajattelin myös tekaista jonkun sillin, koska mun joulupöytään kuuluu keitetyt kananmunat ja silli. En vielä tiedä olisko se sinappisilli vai jotain muuta. Saa nähdä.. Laatikoita ei tehdä tänä vuonna, mutta mister A osti itselleen porkkanalaatikon. Yhteishyvästä lueskelin paahdetun rosollin ohjetta ja koska olin ajatellut tehdä lanttua ja punajuurta uunissa, löytyy ainekset kaapista.

Tyttöjen mielestä tärkein on riisipuuro aattoaamuna ja punainen maito on jääkaapissa odottamassa. Tällä kertaa muistin jopa pienet jutut, jotka saa se, joka löytää mantelin. Mutta voi hitto muuten.. unohdin mantelit. Aina sama juttu. Meidän mantelit on perinteisesti cashewpähkinöitä :D Ja jostain kumman syystä niitä on kaksi ja jostain kumman syystä ne aina osuu tytöille.

Aatoksi teen saman kinuski-juustokakun, jota kokeilin ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. Eli hei, onhan meillä valmisteluja. Oon tehnyt niitä vaan sen verran hissukseen, että oon kai ehtinyt jo unohtaa. Vähän mietityttää nyt konvehtien puuttuminen, mutta housut kiristää sen verran, että taidan jättää täydennykset hakematta. Otin pari piparkakkutaikinaa sulamaan ja torttutaikinaakin löytyy pienelle kylälle, joten ehkä me selvitään :) Ai hitsi, nyt muistakin, että mantelien lisäksi meiltä puuttuu piparikuorrute. Mini on leiponut niin ahkerasti, että se loppui viikonloppuna. Voi kökkö. Sitä on kyllä ehkä pakko vielä hakea.

Luulen, että tästä joulusta tulee tosi rauhallinen ja kiva!

Sannis

Joululoma

Tytöillä alkoi joululoma. Ihanaa, että saavat vähän hengähtää. Tänään aikovat mennä mummun luo serkkupoikien kanssa syömään mummun lihapullia ja huomenna lähtevät mumman luo yökylään, koska me ollaan mister A:n kanssa vielä töissä. Postauksen kuvat otin muutama viikko sitten, kun laiteltiin joulukuusta. Mun tehtäväksi jäi laittaa valot ja tytöt hoiti muut hommat. Mua naurattaa tossa yläpuolella olevassa kuvassa minin ilme. Näyttää ihan, kuin nyrpistäisi nenäänsä tuolle koristeelle, mutta oikeasti vain taitaa nyysätä vuotavaa nokkaansa. Allergia välillä vähän kiusaa.

Sama tekokuusi on palvellut meillä jo monta vuotta. Ikeasta sen aikanaan löysin ja silloin oli harvinaista, että löytyi edes vähän aidomman näköinen kuusi. Nythän niitä on jo aika monensorttisia myynnissä tekokuusiakin. Olis ihanaa jos joskus sais aidon kuusen. Mini ei oo kuitenkaan meillä ainut nokan nyysääjää, vaan siinä missä mini reagoi vaihtelevasti kasveihin ja eläimiin, on mister A:n reaktio joulukuuseen varma. Samoin hyasintteihin. Saan siis vain haaveilla noista joulun tuoksuista. Joskus oon ostanut jouluksi tulppaaneja, mutta usein en mitään kukkia. Meillä on pieni talo ja kun keittiö ja olkkari on yhtä tilaa, tuntuu ettei kukkia tarvi, kun on kuusi ja jouluvaloja.

Lähdin eilen, sunnuntaina tekemään sairaslomatuurausta ja ohjasin kaksi jumppaa. Selkä ja pakarajumi alkaa olla aika valtaisa ja nyt polvi reistailee. Uskon, että nimenomaan ton jumin takia. Aaton aattoon asti mennään kuitenkin vielä ja joka päivälle on ohjauksia. Kevennän sen, mitä voin. Asiakaspalveluakin on luvassa ja juoksevia asioita. Oon koittanut hoitaa omat hommat mahdollisimman hyvälle mallille, koska muuten tulee hitsinmoinen kiire. Suurin osa duunikamuista on jo lomalla ja yleisiin asioihin menee paljon aikaa, kun niitä on meistä vain kaksi hoitamassa.

Joululomaa mulla on tänä vuonna useampi päivä, koska pidän ylityötunteja joulun jälkeen pois. Oon syksyn mittaan kirjoitellut siitä, kuinka loppuun ajettu oon tällä hetkellä ja laitan kyllä kaikki sormet ja varpaat ristiin, että vuodenvaihteessa tuleva lepo riittää voimien keräämiseen. Oon järjestellyt ohjauksia uudelleen ensi vuodelle ja koskaan mulla ei oo vielä ollut näin vähää "liikkuvia tunteja". Niitä on nyt kalenterissa vain kaksi per viikko ja sen lisäksi on rauhallisempia, huoltavia tunteja. Vähän oudolta tuntuu, mutta luopumisen tuska ei jostain syystä oo nyt hirveän suuri. Ehkä siksi, että tiedän ratkaisun olevan pakollinen oman selviytymisen kannalta. Koronatilanteiden takia kävijämääräkin tunneilla on tietysti vähäisempi. Pakko myös tunnustaa, että jatkuva epävarmuus ja poikkeusjärjestelyt on syöneet huomattavan suuren palan ohjaamisen ilosta. Onneksi asiakkaat on edelleen ihan mahtavia ja antaa niin paljon voimaa.

Odotan siis kyllä lomaa jo tosi kovasti. Odotan myös sitä, että loman jälkeen saisin palata töihin vähän enemmän omana itsenäni ja paremmissa voimissa. Mun psyykeelle ei oikein meinaa sopia olla puolivaloilla matkassa. Eikä se kyllä oo oikein hyvä yhtälö mun työnkuvanikaan kanssa. Joululomalla koitan huilata ja ottaa iisisti. Aion katsoa telkkaria, pötkötellä ja käydä kävelyillä. Toivon, että saataisiin edes vähän pakkasta. 

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis 

Piparit

Sunnuntai. Ollaan koitettu ottaa iisisti. Ei oo oikein joulusiivojakaan tehty, vaikka se on kyllä mun listalla, koska olishan se nyt ihanaa jos jopa kodinhoitohuone olis siisti :) Keksejä ollaan leivottu. Ostin vaaleaa piparkakkutaikinaa, mutta se ei ollut oikein meidän kenekään makuun juuri tuo kyseinen taikina, joten tuunattiin sitä vähän tomusokerilla ja hillolla. Heti tuli tuli parempaa. Osaan pipareista leivottiin vahingossa molempia, tummaa ja vaaleaa taikinaa ja niistä tulikin hauskoja seeproja.

Meillä oli suunnitelmissa, että leivotaan kunnon piparikasa niin, että ne riittää koko joulun, mutta minin kanssa väsähdettiinkin jo aivan alkutekijöissä. Ykstoistavee ja iskä ei ollut kiinnostuneita siinä kohdassa edes aloittamaan puuhia. Vähän väsynyttä porukkaa täällä. Huomaa kyllä, että tämä vuosi ei oo ollut kenellekään oikein helppo. Ekä me aktivoidutaan vielä ennen aattoa ja saadaan aikaiseksi se piparivuori.

Nyt aamiaiselle ja sen jälkeen lähdetään katsomaan koiria :)

Sannis

Heppahommia

Nyt on minikin istunut ensimmäisen kerran hevosen selässä. Jännitti hitsisti ja oli jo perumassa monta kertaa, mutta niin vain meni kuitenkin loppuviimein. Mini on superreipas ja aivan rämäpääkin välillä, mutta tietynlaisia uudenlaisia tilanteita jännittää niin paljon, että jättää mielummin väliin. Välillä murehdin, että jää kivoja juttuja kokematta jännityksen vuoksi. Selvästi oli tosi kiinnostunut ratsastamisesta ja hevosista viimeksi, kun vietiin ykstoistaveetä tallille, että tällä kertaa en halunnut luovuttaa, vaan suostuttelin kokeilemaan. Onneksi suostuttelin, koska typy oli ihan silminnähden tosi tyytyväinen just varmasti lähinnä siitä, että uskalsi.

Käytiin tallilla, joka oli meille ihan uusi. Ykstoistavee varusteli Allu-ponin. Minikin uskalsi vähän harjata. Olin varannut talutusratsastuksen 15 minuuttia ja Allu köpötteli kiltisti vartin mini selässään. Minin jälkeen oli ykstoistaveen vuoro, joka ratsasti yksityistunnin sillä välin, kun me leikittiin söpön tallikissan kanssa.

Mini pelkää vähän eläimiä, kun ei oo niihin tottunut ja se on harmittanut mua. Haluan ehdottomasti, että molemmat tytöt oppii kunnioittamaan eläimiä ja kohtelemaan niitä oikein. Oon jotenkin pelännyt, että pelon vuoksi minille ei muodostu sellaista lempeää suhtautumista. Oli ihana nähdä, kuinka onnellisena typy vieritti kissalle lumipalloja, kun hoksasi, että hanskan läpi ei kynnetkään niin pääse raapimaan.

Heppahommista kun kysyin mielipidettä, oli coolin tytön cool vastaus, että vähän oli tylsää pelkkä kävely, mutta aikoo kuulemma mennä uudelleenkin. Ehkä.

Sannis

Tontunpuuhat

Hoksasin, että meillä on joulukoristeina tänä vuonna vain valot ja kuusi, mutta ei yhtään tonttua. Mietin jo, että lähden niitä kaivamaan laatikosta, kun muistin, että ne taitaakin olla kaikki minin huoneessa. Jo muutama viikko sitten mini tyhjäsi lipaston päällisen ja keräsi kaikki pikkutontut, lumiukot, kuuset ja muut pienet joulujutut ja teki itselleen kunnon jouluasetelman. Kaiken alle se laittoi "lunta" ja keskelle led-kynttilän. Se on kuulemma metsän eläinten joulunuotio. Selevä. Onhan meillä siis tonttuja. Ne on vain kaikki minin huoneessa. Kuvan tontun ryöväsin kuvausta varten hetkeksi :)

Tontuista puheen olleen, mun tontunpuuhat koki pienen kolauksen, kun yksi yksitoistaveen joululahja ei ehdikään jouluksi. Muualta en oo sitä löytänyt, joten en viitsi tilausta peruakaan. Se on se, mitä typy eniten toivoi ja nyt oon vähän kahden vaiheilla..  Se on kuitenkin tulossa, niin en viitsisi hommata mitään kovin suurta "tilalle". Toisaalta, ilman sitä on lahjoja aika nihkeästi. Nyt täytyy tontun vähän pähkäillä, minkälaisen peliliikkeen sitä tekisi.

Onko teillä jo tontunpuuhat kaikki paketissa?

Sannis

Suolapähkinä-kinuski-puolukkakakku

Oon jotenkin vähän kyllästynyt kaikkiin omiin resepteihin ja halusin kokeilla jotain uutta. Sopivasti duunikamu toi töihin kakun, joka oli mun mielestäni superhyvää. Pyysin reseptin ja pyöräytettiin kakku toissapäivänä. Eilen sitten maisteltiin ja vitsit, että se oli kyllä hyvää. Ite en pidä puolukoista ja plokkasin ne omasta palasta pois. Toimi erittäin hyvin myös ilman niitä.

Suolapähkinä-kinuski-puolukkakakku

Pohja:

150g digestive-keksejä

250g suolapähkinöitä

Päälle:

purkillinen kondensoitua, karamellisoitua maitoa

eli toffeeta

Mousse:

2½ dl kermaa

2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

250g mascarponejuustoa

5 liivatetta

2 rkl vettä

Murskaa keksit. Hienonna suolapähkinöitä tehosekoittimessa

tai monitoimikoneessa, kunnes se muuttuu tahnaksi.

Sekoita pohjan aineet keskenään ja painele irtopohjavuokaan.

Levitä päälle purkillinen toffeeta.

Valmista mousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota kerma ja vaniljakastike ja lisää mascarponejuusto.

Kiehauta vesi ja sulata siihen liivatteet.

Lisää seos ohuena nauhana moussen joukkoon.

Kaada mousse vuokaan ja anna hyytyä vähintään muutama tunti.

Ripottele päälle reilusti puolukoita.

Ohje on alunperin Täyttä elämää - blogista Se on muuten sattumoisin blogi, jota itsekin seuraan. Terkkuja vaan Hannelelle :) Aion tehdä tätä kakkua myös joulun kahviherkuksi. Kiva, kun löytyy uusia reseptejä.

Sannis

8

Hän on täällä tänään(kin)!

Joulun lapsi, meidän oma ihme.

Ihan itte ja just omanlaisensa.

Hassu ja hauska, viksu ja välkky. Hoksusta kotoisin.

Reipas ja kekseliäs. Ahkera ja toimelias.

Tietää mitä haluaa.

Aina kartalla ja aina mukana.

Aamu A.

Making parents proud since 121212

#eightandfabulous

Tänä ihmeellisenä vuonna synttärit järjestetään monessa osassa. Kysyin jo, että riittäiskö jos mummu, mumma ja kummitäti tulisi eikä kutsuttaisikaan muita, kun en oikein tiennyt miten koko homman olisi nyt järkännyt, kun ei voi kutsua montaa porukkaa kerralla. Typy ite oli sitä mieltä, että kyllä muidenkin pitäisi tulla. Koulukavereita ei oo kutsuttu, mutta ystäväperheet ja lähisukulaiset kyllä. Ollaan keitelty siis jo muutamatkin synttärikaffit ja yhdet on vielä jäljellä. Eikä muuten oikeasti haittaa yhtään järjestää vähän elämää tähän mustaan syksyyn.

Kuvan kakun typy teki ihan ite. Pohjan leikkaamiseen tartti apua ja kerman levittämiseen, mutta ei paljon muuhun. Niin tärkeää oli ensin kirjoittaa lista tarjottavista; juustotarjotin, pikkupitsat, täytekakku, daim-muffinsit, vaahtokarkkeja. Sen jälkeen laiteltiin Foodieen tarvittavia juttuja ja lopuksi toteutettiin. 

"Lauletaanko mulle", kysyi sankari ennen kuin ensimmäiset vieraat tuli paikalle. Lupasin, että tottakai jos synttärityttö niin haluaa. Halusi kyllä ja laulettiinkin sitten useampaan kertaan :D Varmaan kuuli naapuritkin, mikä miellä on meininki, kun mini komensi ulko-ovesta iskää ja kamun iskää: "Nyt tänne sitte laulamaan mulle!!!"

Hyvää Aamu Auroran syntymäpäivää!

Sannis

Jouluhommaa

Jotain pientä jouluhommaa on täällä puuhasteltu. Valot on kaikki laitettu ja joululahjat on aika pitkälle hankittu. Aina toivon lahjojen suhteen ettei tulisi tytöillekään liikaa, mutta nyt jotenkin tuntuu että tais itellä lähteä vähän keulimaan :) Onko se nyt sitten tämä koronavuosi vai mitä, mutta tekis mieli hommata kaikenlaista. Toki osa paketeista tulee olemaan esim. vaatteita, joita olis ostettu muutenkin, mutta vähän tässä nyt laskeskelen, että kuinkas paljon sitä rahaa meneekään.

Ihan oikeasti ei niitä paketteja meillä niin hirveän montaa oo, mutta kun oon hoitanut lahjaostoksia myös mutsin eli mummun ja Kanadan siskon puolesta, pitää oikein pysähtyä laskemaan. Minin synttärit on tässä lähellä joulua ja sitä vartenkin pitää aina tehdä toimenpiteitä niin että oon jo ihan sekaisin mikä lahja on mitä varten ja keneltä. Kirjoitin oikeasti listan, mitä oon hankkinut ja mikä tärkeintä.. mistä ne löytyy. Muistan aina sen legendaarisen joulun nuorempana, kun kissojen ja koirien kanssa etsittiin mutsin eli mummun jemmaamia Kalevalakoruja.

Ja toisaalta muuten, kuluttaminenhan tuntuu yleensä välillä aivan kirosanalta, mutta eikös se tässä maailmantilanteessa oo nimenomaan sallittua ja toivottavaakin, että yritykset pysyy pystyssä? Hitto, meinasinkin jo unohtaa tuon näkökulman. Ehkäpä ostankin vielä ne yhdet jutskat tytöille, joita oon tässä epäröinyt. Syödään sitten pelkkää makaronia alkuvuosi.

Ehkäpä tänä jouluna voi ihan hyvällä omatunnolla viettää kulutusjuhlaa ;D

Sannis

Peruttu

Tänä viikonloppuna meidän piti olla Espoossa. Ihan loppuun saakka venytettiin päätöstä lähteäkö vai ei. Ottaa niin aivoon, kun kaikki peruuntuu! Ollaan koko vuosi lykätty Helsinkiin ja Espooseen menoa Koronan takia ja nyt ajateltiin, että hommat on vihdoin sen verran hyvällä mallilla, että päästään matkaan. Paskan marjat, me mihinkään päästä! Vähän meinaa karata ajatukset siihen, että on ne muutkin Helsingissä ja on ne muutkin Lapissa.. että miksi me ei voitais mennä. Sitten koitan itseäni toppuutella, että ehkä on vähän turhaa kadehtia. Ei kai meitäkään kukaan olis estänyt jos oltais päätetty vain mennä kaikesta huolimatta. Mutta en mä kyllä pysty, kun tilanne on tämä. En kestäisi sitä yleistä paheksuntaa. Oikeasti...ehkä mun puuhiani ei ihan niin moni seuraa, että mitään suuren suurta joukkopainetta olis, mutta kuiteskin :D

Tällä viikolla peruttiin myös ninjakoulu, jota mini on odottanut koko syksyn. Ensin se peruttiin marraskuun loppuun saakka ja nyt sitten loppuvuodelta. Tällä viikolla peruttiin myös Koiramäen joulu, johon olin varannut paikat tapaninpäiväksi. Hölmönä tosiaan luulin, että alkaa nämä koronahommat olla sillä mallilla, että vois vähän liikkua, mutta ei. Olipa inhottavaa kertoa tytöille nämä kaikki kolme peruutusta yhdellä kertaa. Nekin kun alkaa olla jo selkeesti kyllästyneitä koko koronaan ja sen tuomaan epävarmuuteen. Ykstoistaveen harrastukset jatkuu onneksi normaalisti, niin pääsee vielä pariksi viikoksi mielipuuhiinsa. Mini kyllä viihtyy kotosalla ja löytää hommaa, mutta kyllä sitäkin harmittaa, että tulevien synttärijuhlien kanssa täytyy säätää, että saadaan edes osa vieraista paikalle.

Tällä viikolla on leivottu torttuja, koska boss täytti vuosia ja kaffiteltiin töissä. Käytiin kaupungilla hoitamassa vähän tontunpuuhia ja postissa verenpaine pompsahti, kun yhden karkkipussin lähettäminen Kanadaan olis maksanut yli 30€ eikä paketti ei olis enää edes ehtinyt perille jouluksi. Lähetettiin sitten kuitenkin vain kortti. Se kuulemma ehtii ennen aattoa. Ei olla nyt muutamaan vuoteen lähetelty mitään, koska ei ne ikinä ehdi, vaikka kuinka luvataan. Saa nähdä kuinka tänä vuonna. Kangasalle laitettiin pikkupaketti, joka toivottavasti ei vie niin älyttömän kauaa kulkea. Kummitytön lahja on odottanut kaapissa jo kuukausia.

Tänään on ohjelmassa aamiaisen jälkeen jonkinlainen kotitreeni. Sen jälkeen on ykstoistaveen tanssiharkat ja me muut aiotaan heittää kävelylenkki sillä välin. Iltapäivästä lähdetään kamujen luo kylälle ja iltapalaksi tytöt on toivoneet riisipuuroa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Black Friday

Viime viikonloppuna paisteltiin croissanteja, käytiin kaupungilla ja laskettiin mäkeä pariinkin otteeseen. Taas on perjantai. Viikot on raskaita, mutta ne menee nopsasti. Mulla ei oo ollut jumppia ollenkaan torstaisin tai perjantaisin nyt hetkeen ja tälläkin viikolla ajattelin jo torstaina, että kuinka hitsissä sitä normaalisti jaksaa jumpata vielä loppuviikostakin. Ehkäpä normaalisti en oo ihan yhtä poikki :) Nyt on perjantai ja edessä on lyhyt päivä, koska viikon tunnit on jo täynnä. Oon nukkunut pari yötä huonosti ja nähnyt inhottavia unia, joten siinä mielessä iisimpi setti passaa oikein loistavasti.

Puolessa välissä viikkoa sain kirittyä to do-listaa töissä hyvälle mallille ja heti helpotti korvien välissä. Tuli jotenkin selkeämpi ja rauhallisempi olo. Yhtäkkiä alkoi olla asiaa Instassakin ja tuntui, että teki mieli vähän hörsköttää pitkästä aikaa. Hämärä fiilis, aivan kuin olisin herännyt jostain horroksesta. On tää vuosi ollut kyllä ihmeellinen!

Eilen lähdettiin ihan extempore syömään illalla kavereiden kanssa. Koskakohan olis tullut semmosta tehtyä viimeksi?! Tytöt on ilmeisesti mökkiintyneet tämän vuoden aikana sen verran että pitää vähän kerrata, kuinka ihmisten ilmoilla käyttäydyttiinkään, mutta kaiken kaikkiaan oli oikein kiva reissu :) Herkuteltiin Amarillossa ja haettiin Citarista jätskit jälkkäriksi. Käveltiin siinä ohimennen myös Vaasan uusimman ostarin läpi ja ihasteltiin jouluvaloja. Perfect torstai-ilta.

Tänään on black friday. Saatiin pieni lumihuntu, joten sanoisin, että ennemminkin vihdoin white Friday. Hyödynnettiin tarjouksia jo aiemmin tällä viikolla ja hommattiin tytöille parit joululahjat. Tänään haluaisin käydä katselemassa silmälaseja. Aurinkolasitilanne on katastrofaalinen, mutta kyllä silmälasitkin alkaa olla jo niin monta vuotta vanhat, että olis aiheellista ostaa uudet. Mietin, uskaltaisko sitä tänä vuonna kaupungille mustana perjantaina. Yleensä oon välttänyt viimeiseen asti. Meinaatteko te mennä?

Sannis

Timanttitortut

Ootteko syöneet jo joulutorttuja? Me ollaan niitä tehty kyllä jo parikin kertaa. En muuten kevään aikana kerännyt "koronakiloja", mutta jotenkin tää syksy stresseineen tuntuu nyt vähän eri meiningiltä. Täytyy koittaa ruveta laskemaan, montakos niitä joulutorttuja nyt menikään. No joo, oikeasti tehdään niitä aina sen verran kerralla ettei oo mahdollisuuttaa mihinkään ihan övereihin, koska muhun kyllä joulutorttuja mahtuu jos niitä on hollilla :D

Tänä vuonna ei yhtään ressaa se, miten sitä joulua viettäisi. Muistan, että viime vuonna olin jotenkin etukäteen vähän ärsyyntynyt, kun en oikein tiennyt, minä päivänä puuhaisi mitäkin. Ei meillä nytkään kovin paljoa suunnitelmia oo valmiina, mutta eikö se tässä mene omalla painollaan. Toivon, että mutsi, anoppi ja mister A:n sisko tulee meille kahville jouluaattona jossain vaiheessa. Syödään varmaan viime vuoden tapaan jouluruoka omalla porukalla kotona ja mennään vähän pienemmän kaavan kautta. Mulla on vapaata joulun ja uuden vuoden välillä, koska oon tehnyt ylitöitä. Saapa nähdä saanko aikani kulumaan :D

Joulutorttujen kivoin muoto on muuten mun mielestä timantti.

Sannis

Ruuhkavuodet

Iloa tähän alkuviikkoon on tuoneet viikonloppuna asennetut jouluvalot. Vitsi, tää syksy on ollut pimeä. Tuntuu, että kaiken aikaa sataa. Just kysyin mister A:ltakin, että sataako aina näin paljon. Yleensä tähän mennessä on ollut jo ihania valoisampia pakkasaamuja. Nyt muistaisin yhden sellaisen. Sellaisen täydellisen, kun kaikki on harmaata, valoisamapaa ja vähän kimaltavaa. Toivottavasti niitä on vielä edessä.

Viimeisen reilun viikon aikana oon suhannut normitöiden lisäksi kaksi kertaa tyttöjen hammaslääkäriin, kaksi kertaa koululle syyskauden arviointikeskusteluun, yhden kerran koululle terkkarille, yhden kerran jalkahoitoon ja yhden kerran hierojalle. Töissä on ollut kunnon häslinki päällä, kun remontti on kiihtynyt loppusuoralle ja duunia on tehty nopealla aikataululla siellä sun täällä. Ite oon siinä hässäkässä koittanut keskittyä omiin hommiin, että saatais ruotsinkieliset verkkosivut auki ja kaikki jumppiin liittyvä rullais kuten pitää. Uudet järjestelmät ja livestriimaus vie ison siivun aikaa mun työtunneistani.

Ensimmäinen koronatestauskin tehtiin meidän perheessä, kun minille iski flunssa. Negatiivista näytti onneksi tulokset, joten business as usual. Mister A lähti eilen koulutusreissulle Turkuun ja mutsi tuli apuihin, että ykstoistavee pääsi ratsastustunnille ja minä töihin. Äitillä oli siinä kans aikamoinen päivä, kun kuskasi ratsastajan lisäksi myös siskon poikia koulusta eestaas. Kysyinkin, että pitikös sillä olla noi ruuhkavuodet jo ohi vai miten se nyt meni :D

Loppuviikolle on luvassa vielä pari ajanvarausta siellä sun täällä. Töissä to do-listalla on liian monta juttua, että ehtisin kaikki tällä viikolla ja se vähän hiertää takaraivossa, mutta ei se nyt auta, kun jättää osa ensi viikolle. Ykstoistavee lähti jo kouluun. Mini lähtee pian perässä ja mulla on ohjelmassa tehdä Kehonhuolto- ja Intervalli-tunneille ohjelmat. Sen jälkeen koitan saada verkkosivujen sisältöä kääntäjälle. Asiakastiedote on myös listalla ja muutamia pienempiä juttuja.  Pari jumppaakin olis tämän päivän aikataulussa. Saa nähdä, montako post it-lappua siirtyy kalenterissa huomiselle. Hyvä, että on kuulkaa töitä. Olis kamalaa jos pitäis pyöritellä peukaloita päivät pitkät.

Kivaa tätä päivää ja loppuviikkoa!

Sannis

Random

Laittelin eilen Instagramin haasteeseen kahdeksan faktaa. Melkein jokainen herätti vähän lisäajatuksia sitten illan mittään, niin kerätäänpäs faktat ja lisäajatukset vielä tännekin.

1. En koskaan syö omenaa haukkaamalla suoraan ompusta, vaan pilkon sen aina veitsellä paloiksi. Aikanaan mulla oli hammasraudat ja niiden jälkeen hampaiden taakse kiinnitettiin metallilanka, jonka väliin jää omput paljon varmemmin jos haukkaa suoraan ompusta.

2. Meidän molempien tyttöjen etunimet oli valmiiksi päätetty ennen kuin olin edes raskaana. Toki siinä sitten odotusaikana mietittiin muitakin, mutta aina palattiin samaan.

3. Minigolf on yksi rasittavimmista puuhista, mitä tiedän. Mikä siinä voi ärsyttää niin paljon?

4. Mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän oon sitä mieltä, että kaikkeen ei kannata jaksaa reagoida. Tää on helpottavaa. Ei ihan aina tarvi kaikesta ahdistua tai ärsyyntyä. Aina välillä pystyn nykyään antaa asioiden olla jos ne on omasta mielestä ihan liian hölmöjä edes reagoitavaksi. Toiset asiat ja ihmiset vaan on typeriä ja kaikkeen ei kannata omaa energiaa tuhlata. Choose your battles!

5. Oon ihan ookoo hyvä laulaja. Haluaisin mennä tunneille ja tulla oikeasti hyväksi, mutta en jaksa. Koska laulan harvoin, joudun välillä etsiä nuottia. Epäilen, että jos harjoittelisin ja laulaisin usein, voisin olla tosi hyvä. Se olis siistiä! En pidä ollenkaan näistä uusien suomalaisten naislaulajien nasaaliäänistä. En ymmärrä miksi levy-yhtiöt etsii nykyään sellaisia. Toki esim. Jannika B oli kirjoittajan mielestä todella taitava joissain Vain Elämää-vedoissa. Pidän kuitenkin enemmän matalista naisäänistä ja myös semmosesta amerikkalaisesta kantrisoundista.

6. Musiikki on todella vahvassa roolissa mun elämässäni. Menen tosi syvälle biiseihin. Joskus sanoitukset kolahtaa, joskus melodiat. Tietyt biisit kuuluu tiettyihin hetkiin elämässä. Joskus ärsyttää, että jossain biisissä ei oo omasta mielestä just passelit ja riittävän hyvät sanat. Jos melodia on koskettava, niin sitte tietysti pitäis olla omaan elämään kolahtavat lyriikatkin. Jotkut kappaleet on kulkeneet mun mukanani jo yli kolmekymmentä vuotta ja palaan niihin aina. Musiikin voima on ihmeellinen!

7. En diggaile sirkuksesta. Siinä on jotain ällöä ja pelottavaa. Pahoittelut sirkuslaisille! Oon käynyt sirkuksessa elämäni aikana varmaan kaksi kertaa, joten oikein vahvaa kokemuspohjaa ei toki ole. Epäilen, että tämä johtuu elokuvista, joissa usein sirkus esitetään vähän nimenomaan ällössä ja pelottavassa valossa. 

8. Oon neuroottisen herkkä. Maailman pahuudet jää vainoamaan pakkoajatuksiksi mun päähäni. Kamppailen jatkuvasti sen kanssa, voinko edelleen yrittää elää omassa pienessä ympyrässäni vai pitääkö mun yrittää kovettaa itseäni.

****

Kun olin kirjoittanut faktat, aloin miettiä kenet haastaisin. Ajattelin haastaa pari työkaveria. Sitten aloin miettiä... en kai voi haastaa vain paria, vaan kyllähän sitten pitää haastaa kaikki. Hetken kelailin, millä perusteella voisin valita vain osan enkä päässyt lopputulokseen. Niin, ja jos olisin haastanut työkamut, niin mites sitten muut kamut? Näin näppikselle laitettuna koko homma kuulostaa aika lapselliselta, mutta hei, ihan oikeasti tällaista kelaan.

Loppuviimein en haastanut ketään vaan kirjoitin lyhyen ja ytimekkään avautuminen siitä, miten helevetin vaikeaa voi ihmisen elämä olla, kun koko ajan pitää kelata onko riittävän tasapuolinen kaikkia kohtaan ja muistaako huomioida kaikkia saman verran tai olla kiitollinen kaikille yhtä paljon. Ja kyllä, ymmärrän että luultavasti mun haasteet tai haastamatta jättämiset ei kiinnosta ketään kovin paljoa, mutta miksi ihmeessä siltikin kulutan niin paljon aikaa miettimällä mihin päin voin kumartaa ja keneen se pyllistys sitten osuu?

Ja kyllä, ymmärrän senkin, että suurin osa lukijoista ajattelee, että lopeta nyt helvetissä. Ehkä joku kuitenkin ymmärtää, että "lopeta nyt helvetissä"-kommentit ei oikein tässä auta ja on samassa tilanteessa kuin kirjoittaja. Lopettaahan tässä koko ajan yritetään. Joskus jopa jotenkin onnistuu. Useimmiten ei. Ja kysehän ei oo siitä, ettenkö ymmärtäisi että tällaisen kelaaminen on niin turhaa ja typerää, mutta epäilen, että tämänkaltainen yliajattelu on aika tavallista herkille ihmisille. Miten muuten nyt toi "herkkä" kuulostaa ihan kirosanalta tai joltain huonolta ominaisuudelta? Herkkä ja heikko ei kuitenkaan tainneet olla synonyymeja? Ja toisaalta, saa sitä heikkokin olla. Paitsi minä tietysti.

Oon siinä uskossa, että tunnen itseni paremmin, kuin ehkä jengi keskivertoisesti tuntee itseään. Se on seurausta neljänkymmenen vuoden tiukasta, usein hyvin raadollisesta analyysista. Koen myös muut ihmiset hyvin vahvasti ja luen tyyppejä koko ajan. Aika harvoin oon väärässä tuntumieni kanssa. Joskus toivoisin, että voisin anaysoida vähän vähemmän ja olla onnellisen tietämätön niin monista asioista. Toisaalta taas, onhan se rikkauskin. Koen jollain tavalla itseni vähän erityiseksi tuntosarvieni takia. Näen hyvin oman käytökseni syyt ja seuraamukset. Pystyn lähes joka tilanteessa asettumaan toisen asemaan ja näkemään asiat monelta kantilta. Joskus kyllä tuntuu, että olis helppoa nähdä vain se yksi kantti, mielellään oma :D 

Huuuh,  nyt meni takki jotenkin tyhjäksi. Tässä aiheessahan olis varmaan yhden kirjan verran asiaa, mutta paketoidaan kuitenkin tältä osalta niin ei tuu romaania.  Vähän pahaa-aavistamattomasti tartuin eilen tuohon haasteeseen ja se johtikin aikamoiseen ajatusten saagaan. Näin se kuulkaa menee. Haasteen muuten lähetti mulle Pieni Lintu <3

Mukavaa viikonloppua!

Täällä on jo vähän joulu mielessä. Mites siellä?

Sannis

Isänpäivä

Isänpäivää vietettiin eilen meilläkin. Tällä kertaa kamera lepäili laukussaan ja postauksen kuvat on otettu aiemmin viime viikolla. En edes viitsinyt kysyä miniltä, saako sen korteista laittaa kuvia, koska se on niin tiukka muidu. Vastaus on 99 prosenttisesti ei, kun kyse on häneen liittyvän materiaalin julkaisusta. Ykstoistavee on rennompi ja antais aina luvan. Ei toki ymmärrä asian haittapuolia ja vaaroja ja koitan ite nykyään pitää vähän suodatinta päällä. Kortit oli tänäkin vuonna ihania eikä mini jaksanut odottaa edes oikeaan päivään vaan jakeli niitä pitkin viikkoa. Ykstoistavee jo raaski odottaa ja kiikutti omansa iskälle sunnuntaiaamuna.

Haettiin mister A:lle brunssikassi samalta Nesteeltä, josta on aiemminkin haettu juhlaherkut. Huoltoaseman eväskassi ei ehkä kuulosta kaikkein kivoimmalta, mutta taaskaan ei tarvinnut pettyä. Kassissa oli marjasmoothiet, croissantit, jättikokoiset pizzapalat, juustokakkua ja macaronseja. Isänpäivän ohjelmaksi mister A toivoi hautausmaarundia ja vietiinkin kynttilät appiukolle, mister A:n isovanhemmille ja yhdelle parhaista ystävistä. Laskettiin siinä, että muutama päivä sitten Mika olisi täyttänyt 37 vuotta. Neljän pienen lapsen isä lähti about 50 vuotta liian aikaisin. Mister A se joskus mietti, että Mika pitää nyt meidän Tommista huolta.

Tehtiin matkalla pikavisiitti mun isäni luona. Tytöt leipoi papalle piparit ja portailla ne sai ne papalle antaa. En olis kyllä koskaan uskonut, että tulee tilanne jolloin voidaan nähdä faijaa vain muutama minuutti kerrallaan ja sekin ulkona kuistilla. Elämä on kyllä, faijan omin sanoin, aika vitsikästä välillä. Ehkä tämäkin tilanne tästä vielä joskus muuttuu. Ehkäpä.

***

Onneksi meidän tytöillä on isi, joka jäädyttää niille luistelujään takapihalle ja opettaa koko korttelin tyttöjä virkkaamaan. Onneksi niillä on isi, joka kuskaa ratsastukseen, vaikka on hevosille allerginen ja joka tekee muovipussista uikkarit, että voi laskea patjaliukumäkeä silloin kun on muuten vähän tylsää. 

Sannis

40

Oon tässä nyt viikon päivät elellyt nelikymppisenä ja muistamisien määrä on kyllä häkellyttänyt ja tuntunut ihan hemmetin hyvältä. Oon saanut aivan upeita lahjoja. Oletin että synttärihommat oli hoidossa viime viikolla, mutta vielä tällä viikollakin töihin on ilmestynyt meidän mahtavilta asiakkailta ylläreitä ja ystävät on muistaneet ihanilla tavoilla.

Synttäreiden aattona syötiin työkavereiden kanssa lounasta lempparipaikassa ja illalla ystävät kävi kylässä. Itse synttäripäivänä tytöt lähti aamulla kouluun ja sieltä mummun luokse. Me mister A:n kanssa ajeltiin Vuokattiin. Matka vei pitkään, koska pysähdyttiin kenkäostoksilla ja syömään kotona tehtyä keittoa, jota piti ensin jäähdytellä ties kuinka pitkään :)

Vuokatissa oli vähän kirpeämpi ilma, kuin Vaasassa. Meidän Hotelli oli Vuokatin Aateli. Tosi siisti, rauhallinen ja uuden oloinen pieni rinnehotelli. Vietettiin aika iso osa viikonlopusta lepäilemällä. Otin jopa päiväunet lauantaina. Puhuin pitkän synttärivideopuhelun äidin ja siskojen kanssa ja maisteltiin herkkuja, joita mun lahjaksi saamista herkkukoreista löytyi. Käytiin kävelyllä ja ihailtiin maisemia Vuokatinvaaralta. Syötiin ulkona ja ostettiin ensimmäiset joululahjat tytöille. Saunottiin ja pulahdettiin uima-altaaseen hotellin yksityisellä saunavuorolla.

Aivan kiva pieni reissu meillä siis oli ja oli kyllä ihan ihana päästä vähäksi aikaa muihin maisemiin. Pieni lumiverho saatiin Vuokatiin ensimmäisen yön aikana, mutta Vaasassa on kyllä vielä ihan lumetonta. Juuri aiemmin tällä viikolla kysyin mister A:lta, että sataako syksyisin aina näin paljon. Tuntuu, että nyt on kyllä ollut vähän normaalia vetisempää. Jouluvaloja ajattelin kohta jo laitella piristämään marraskuun pimeyttä. Terassilla meillä on ollut koko ajan, mutta eiköhän sitä voisi kohta jo sisällekin laittaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis 40 vee

Halloween

Meillä jäi viime vuonna perinteiset Halloween-juhlat järkkäämättä, kun jotenkin en vaan jaksanut eikä tyttöjäkään oikein hutsittanut. Olin ajatellut, että ehkä se perinne on meidän osalta nyt nähty, mutta yhtäkkiä viime viikonloppuna mini kysyi, josko voitais järkätä juhlat. Lupasi vielä ite leipoakin.

Mun mielestä oli niin hellyttävää, että mini, joka ei oikein usein vaadi mitään, osasi nyt ite ilmoittaa, että kaipaa vähän piristystä tähän koronaelämään ja aloin saman tien näppäillä kutsuviestiä. Ennen järkättiin aina isosti ja porukkaa oli paljon, mutta nyt päädyttiin kutsumaan vain yksi ystäväperhe. Extempore saatiin tyttöjen serkkupojat vielä loppumetreillä mukaan.

Halloween-juhlissa meillä on aina onginta. Hauki, joka ongintaseinäkkeen toisella puolella asuu, on yleensä vähän hassulla tuulella. Tänä vuonna en ollut varma, onko osa porukasta jo yli-ikäisiä ongintaan, mutta kyllä ne hauen metkut taas kaikkia nauratti ihan kunnolla. Päätin että niin kauan kun näitä juhlia järkätään, järjestetään myös onginta, oli porukka sitten kuinka vanhoja tahansa. 

Tosi kivat Halloweenit oli siis tänäkin vuonna ja uskon, että lapsilla oli ihan yhtä hauskaa näissä pikana järkätyissä juhlissa, kuin niissäkin joihin on käytetty kymmenkertaisesti valmisteluaikaa. Tuntui, että itekin sai pienen piristysruiskeen tähän syksysateiden keskelle.

Mukavaa viikonloppua ja happy Halloween!

Sannis