Koronapäiväkirja

Päivä 1

Mini soittaa koulusta kotiin. Kurkku ja pää kipeä. Molemmat ilmeisesti aika lievää ja menee ohi särkylääkkeellä. Kirjoittajalla kurkkua karhastelee välillä. Mietin, oonko minin kanssa aamun kotona ja käyn pitämässä illalla jumpat, kun kakstoistavee ja mister A on tullut jo minin seuraksi. Konsultoin duunikamuja ja päätetään, että jään kotiin myös iltajumpista. Ettei ny vaan tarttuis asiakkaisiin tai meidän pieneen työporukkaan. Illalla minille nousee kuumetta. Kotitesti negatiivinen sekä minillä, että mutsilla.

Päivä 2

Minillä kuume on laskenut. Vähän nokka vuotaa ja satunnaisia aivastuksia tulee. Vähän väsyneeltä vaikuttaa. Äidillä edelleen kurkussa tuntuu välillä -> kotitesti negatiivinen. Minin kotitesti epäonnistuu. Käydään virallisessa testissä.

Päivä 3

Minillä ei oireita juuri mitään enää. Ihan pientä nuhaa. Kirjoittajalla outoja kuumotuskohtauksia -> posket punaiset ja kasvoja kuumottaa. Illalla särkee päätä. Virallisen testin tulokset tulee -> mini +, äiti -.

Päivä 4

Mister A ja kakstoistaveekin jää kotiin eristykseen, koska minin positiivinen testi. Mister A:lla ja kirjoittajalla lieviä aaltoilevia flunssan oireita. Kotitestit negatiiviset. Testataan kotitestiä myös minillä, ihan vain mielenkiinnosta, että näyttääkö ne koskaan positiivista. Ei pakoteta, miniä itseään myös kiinnostaa. Kyllä se positiivista näyttää.

Alkaa kotona olo jo riipiä sekä miniä, että vähän mutsiakin. Päätetään käydä mökillä ulkoilemassa, että saadaan vähän maisemanvaihdosta. Minillä ei ole juurikaan oireita, mutta nopsasti tulee mökillä kuitenkin kylmä ja väsy, joten pidetään reissu lyhyenä. Tuntuu ihanalta käydä vähän jossain. Onneksi lähdettiin.

Päivä 5

Minin viimeinen eristyspäivä. Kirjoittajalla oireet alkaa olla jatkuvammat. Illalla ei tarvi enää miettiä, että kuvittelenkohan vain. Kurkku on kipeä ja olo tukkoinen. Mister A:lla myös oireita. Kotitesti molemmilla negatiivinen edelleen. Ja kyllä.. ollaan testattu joka hiton päivä.

Tähän asti kirjoittaja on pärjännyt ihan hyvin, mutta nyt turhauttaa kotona olo ja ottaa tietysti päähän, että olo huononee. Alkaa vähän pelottaa ja stressata, kun tuntuu että hengitys on raskaampaa.

Päivä 6

Oireet on paljon lievemmät, kuin mitä oon pelännyt, mutta hyvin selvät kuitenkin. Kurkkukipu, tukkoisuus, nuha ja palelu. Mystistä on se, että ulkona ollessa kylmä tuntuu piponkin läpi otsaan viiltävänä kipuna. Minillä oireet on poissa jotain satunnaista aivastusta lukuunottamatta. On kuitenkin vielä varalta kotona, kun ei ole viikonloppuna pakollista menoa mihinkään.

Päivä 7

Kirjoittajalle ensimmäinen hyyyyyyvin haalea viiva kotitestiin. Se toki ilmaantuu vasta testiajan jälkeen. Lähdetään uudelleen viralliseen testiin, koska haluan tuloksen kirjoihin ja kansiin. Kaikesta päätelleen sitä voi joskus tarvita. Mister A lähtee mukaan, koska sillä joka paikkaa kolottaa, hengästyttää ja nokka vuotaa.

Päivä 8

Mini lähtee kouluun. Muut jää kotiin. Kirjoittajalla huonoin olo tähän saakka. Oirebingoon tulee mukaan huimaus, joka tekee olosta sekavan ja vähän surkean. Tähän asti oon jaksanut käydä Saimin kanssa metsässä käveleskelemässä. Oon liikuskellut rauhalliseen tahtiin, mutta nyt tahti hidastuu rauhallisesta etanaan ja matka lyhenee kortteliin tai max kahteen. Huomaan, että vähän pelkään sykkeen nousua. Se ei toki tunnu nousevan kohtuuttomasti enkä myöskään hengästy samalla tavalla, kuin mister A. Illalla virallisen testin tulokset -> Minä +,  mister A -.

Päivä 9

About sama olo, kuin edellisenä päivänä. Ärsyttävintä on huimaus. Kakstoistavee on ollut kotona terveenä jo useamman päivän ja nyt päätetään, että seuraavana päivänä saa mennä kouluun. Vaikka laskisi kirjoittajan oirepäiviä vasta siitä, kun ne muuttui jatkuviksi, olisi tänään kuitenkin viimeinen eristyspäivä. Mister A:n oire- ja eristyspäivät about samat. Minin sairastumisesta on jo puolitoista viikkoa.

Mister A:lla alkaa palaa käpy, kun kaikki testit näyttää negaa ja oireet on kuitenkin selkeitä.

Päivä 10

Kakstoistaveellä pää kipeä, vähän nokka nuhainen ja yskii silloin tällöin. Ollaanpa sitten edelleen kotosalla. Päivän mittaan oireet lievenee lähes olemattomiin ja kotitesti on negatiivinen. Päätetään, että seuraavana päivänä menee kouluun jos ei tilanne muutu. Alkaa vaivata poissaolopäivien määrä, kun ei kuitenkaan ole varsinaisesti (tai siis juuri ollenkaan) kipeä.

Kirjoittajalla olo on parempi, koska huimaus on poistunut. Edelleen tukkoisuutta ja nuhaa + vähän hyytynyt olo. Mitään särkylääkkeitä en oo ottanut koko aikana (paitsi migreenilääkkeen sinä päivänä, kun kuumotti kasvoja, kun mietin olisko migreenin oire), koska en oo kokenut, että mihinkään paikkaan sattuu.

Päivä 11

Kakstoistavee on nyt kolmetoistavee. Kolmetoistavee ei haluaisi enää jäädä kotiin ja niinhän me edellisenä päivänä mietittiin, muuutta.....sen verran taas aamusta krohistelee kurkkuaan ja yskii välillä, että ei kehdata lähettää kouluun. Helevetin kotitesti edelleen negatiivinen. Vointi aivan hyvä ja minimaalisetkin oireet häviää taas päivän mittaan. Yhtä hiton soutamista ja huopaamista tämä homma. Alkaa tuntua korvien välissä.

Mister A tekee vielä viimeisen testin ja päättää, että huomenna on työpäivä. Kirjoittajalla on vielä tukkoinen olo ja tämä onkin ensimmäinen flunssa, jossa Nasolin ei meinaa auttaa. Yleisolotila alkaa lähennellä normaalia, vaikkakin hyytynyttä sellaista. 

Päivä 12

Kirjoittajan olotila sama, kuin edellisenä päivänä. Väsy ja nokka tukkoinen, mutta muuten ookoo. Kakstoistavee vähän krahistelee kurkkuaan. Nyt laitetaan kuitenkin meidän perheen osalta pakettiin tämä koronashow. Mister A lähtee duuniin ja tytöt kouluun. Saimi parka joutuu jäämään yksin ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Saattaa toki olla vain onnellinenkin, että saa olla hetken rauhassa. Kirjoittaja lähtee kuitenkin viimeisenä vähän myöhemmin ettei yksinolo veny paria tuntia pidemmäksi. Mitään pakollista ei ole, miksi pitäisi lähteä työpaikalle, vaan voisin ihan hyvin tehdä etänä kotoa, mutta nyt on sen aika. 11 päivää kotona on ihan riittävästi. Luin vielä varmuuden vuoksi viimeisimmät ohjeet ja niiden mukaan liikkeelle saa lähteä samoin kuin normiflunssan jälkeen.. tukkoisuus tai esim. yskä ei enää pakota kotiin jos yleisvointi alkaa olla ok. Viimeisen päivän sotauutiset varmisti sen, että on ihan hyvä lähteä ihmisten ilmoille eikä murehtia yksin

Yllättävän hyvin mun pääparkani kesti melkein kahden viikon eristyksen. Yleensä hajoilen näihin sairasteluhommiin ihan huolella. Nyt helpotti se, että alkuajan olin niin hyvässä kunnossa, että pystyin tehdä Saimin kanssa lenkit lähes normaalisti. Ensimmäisellä viikolla kävin melkein joka päivä kolme kertaa ulkona. Sittenkin, kun tahti hidastui, ulkoilin joka päivä enemmän, kuin kerran.

Rytmitin päiviä paitsi ulkoilulla, myös kotitöillä. Pesin hissukseen pyykkiä ja laittelin tiskiä. Jaksotin puuhastelua niin, että istumista ei tullut liian pitkiä jaksoja kerralla. Tein lyhyitä liikkuvuusharjoituksia ja venyttelin. Tein joka päivä myös töitä ja sainkin aikaiseksi aika paljon. Pitkästä neljän tunnin kehityspalaverista jäin suosiolla pois, vaikka aioin ensin siihen osallistua. Se tuntui kuitenkin liian isolta jutulta puolikuntoisena ja pitäydyin duuneissa, joita pystyin tekemään rauhassa omassa tahdissani.

Tehtiin paljon ruokaa ja pidettiin huolta ruokailurytmistä. Aloitin lähes joka aamun smoothiella ja sen lisäksi syötiin lounas, päivällinen ja iltapala. Monina päivinä myös välipala. Jonkun verran herkuteltiin jätskillä ja omilla leipomuksilla, mutta yllättävän maltillisesti. Uskon, että tuolla suht järkevällä ruokailulla on paljon tekemistä sen kanssa, että en tunne itseäni ihan hirveän turvonneeksi ja tuskaiseksi, vaikka treenitauko on nyt venynyt kahteen viikkoon.

Tauko taitaa harmillisesti venyä vielä ihan reippaasti. Oireet on lievät, mutta nyt pahoin pelkään, että ne mitä on jäljellä, pysyykin vielä hetken. Tuntuu, että tukkoisuus ja se, että väsähtää nopsasti, ei hellitä ja oon nyt kuullut useammalta tuttavalta, että pitkään tämä on vienyt. Maanantaina ajattelin ohjata joogan. Täytyy tietysti viikonlopun aikana vähän kokeilla, miltä joogaaminen tuntuu. Tiistaina tai keskiviikkona toivon pääseväni kokeilemaan omaa treeniä ihan kevyesti niin, että voin sen perusteella arvioida omaa jaksamista. Ohjeiden mukaan pitäisi olla seitsemän oireetonta päivää ja sen jälkeen tehdä ensin vartin treeni, sitten puolen tunnin. Saapa nähdä. Sen verran on kyllä menneet varoitukset perille, että sydänkohtauksen ja sydänlihastulehduksen riski tuntuu aivan todelliselta.

Ihan superärsyttävää tässä hommassa oli tuo testien kanssa sekoilu. Oon ihan satavarma, että kaikilla meillä korona oli, vaikka vain kahdelle saatiin positiivinen testitulos. Mun teoria on se, että virus muuttuu koko ajan ja on nyt muuttunut niin paljon, että sen näkyminen testissä on heikentynyt. Niin paljon oon kuullut nyt tuota, että tulos on positiivinen vasta ties monentenako oirepäivänä. Juuri niinkuin meilläkin. Ja monilla on koko perhe kipeänä ja kuitenkin vain osalla testi positiivinen, niinkuin meilläkin. Pöh!

Vieläkään en pidä tätä "vain normiflunssana", vaikka meille aika lievänä tulikin. Oon varma, että jollekin onnettomalle se paha tautimuoto voi vieläkin sattua eikä tämän kanssa oo leikkimistä. Oon kuitenkin myös sitä mieltä, että eiköhän tuo testaaminen ja eristykset tässä mittakaavassa oo nyt aikansa eläneet. Tuntuu siltä, että ainuttakaan tikkua en nyt aio omaan tai lasteni nenään enää tunkea. Huuuuh!

Sannis