Pelko

Sohva on Saimin takia siirretty keskelle olkkaria. Että pentuaitaus mahtuu. Ei se aitaukseen kuitenkaan juurikaan hakeudu ja mietinkin, pitäiskö meidän ostaa häkki. Sellainen siis, joka sais olla sen oma turvapaikka ovi auki. Se veisi vähän vähemmän tilaa. Aitaus on niin iso tossa olkkarin nurkassa ja tuntuu jotenkin turhalta. Häkissä olis katto päällä ja olis varmaan siksi parempi. Sen vois ottaa mukaan mahdollisille reissuille ja tuntuis sitten turvallisemmalta vieraassakin paikassa. Pentuaitauksesta tehtiin niin iso siksi, että ajateltiin Saimin olevan siellä ensimmäiset yksinoloajat, mutta en mä sitä sinne halua jättää.

Oon ressannut itseäni tällä yksinjättöasialla. Huomaan, että menettämisen pelko nostaa taas päätään aika voimakkaasti. Se oli pitkän aikaa paha Tommin kuoleman jälkeen. Nykyään pärjään jo paremmin, mutta jossain takaraivossa se on aina ja sen takia mun on tosi vaikea esim. matkustaa ilman tyttöjä. Myös kun mister A lähtee tyttöjen kanssa johonkin vaikka vain muutamaksi tunniksi, pitää mulla puhelin olla koko ajan lähellä, että kuulen jos se soi. En pysty rentoutua kunnolla, kun tiedän, että tytöt on autossa ilman mua.

Nyt pelkään, että Saimille sattuu jotain. Pelkään, että se satuttaa itsensä, kun me ollaan poissa. Pelkään, että teen jonkin virheen ja jotain pahaa tapahtuu. Oon poistanut tai estänyt pääsyn kaikkiin sähköjohtoihin ja vienyt pois kaiken, mikä voisi aiheuttaa vahinkoa. Silti pennun yksin jättäminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä. Pelkään, että se jää vaikka hampaistaan johonkin kiinni tai tukehtuu johonkin, mitä pureskelee meidän poissaollessa. En ollut yhtään osannut valmistautua siihen, että nämä tunteet palaa näin voimakkaina ja jotenkin on ollut vähän outoa tässä viime päivinä. Oon ollut kotona aamupäivät, kunnes tytöt on tulleet koulusta. Saimi on nukkunut paljon ja mä olen kuluttanut sohvaa aika reilusti. Toisaalta se on ollut ihanaa. Oon kutonut ja tsiigannut telkkaria. Toisaalta, on ollut aika paljon aikaa ajatella (liian paljon).

Eilinen oli jotenkin vähän surkea päivä ja oon kokenut taas turhaa syyllisyyttä kaikesta sanomisistani, lukenut aivan liikaa ihmisten käytöstä ja yölläkin näin niin ahdistavaa unta, että koitan tässä nyt itseäni sen jäljiltä keräillä. Ymmärrän, että oon ihan liikaa nyt taas itelleni ja kaikkeni tässä teen, että saisin typerät ajatukset hiljennettyä. Yritän rauhoitella itseäni ja järkeillä, että niin ne on ennenkin koirat pärjänneet yksin, mutta se ei nyt ihan tunnu helpottavan. Niin ne on monet vauvatkin tulleet synnäriltä kotiin. Kunnes sitten joku ei tullutkaan. Huh, elämä on kyllä välillä rankkaa, kun on näin ihmeellinen mieli. Rankkaahan se on muutenkin ja sen takia niin toivoisinkin, että osaisin tällaiset pienemmät jutut ottaa vähän kevyemmin. Olisko vähän helppoa jos osais ressata vasta, kun siihen on oikeasti aihetta? No, onneksi tällaiset jutut menee usein niin, että jo muutaman päivän päästä huomaan koko homman menneen ohi vähän kuin itsestään. Toivottavasti nytkin käy niin.

Miten te käsittelette menettämisen pelkoa?

Sannis