Leffakriitikko: Myrskyluodon Maija

Kun oon katsonut elokuvan, haluaisin vähän ruotia sitä. Varsinkin jos oon katsonut sen elokuvissa, jolloin siihen tulee keskityttyä ihan täysin, enemmän kuin kotona ja jolloin se monesti herättää enemmän tunteita. Aika usein kirjoittelen muutaman sanan leffasta Instagramiin. Nyt mietin, että miksipä en tekisi sitä tänne. Saapa nähdä jääkö tämä ainoaksi leffakriitikon postaukseksi vai tuleeko jatkossa muitakin. Haluaisin kirjoittaa heti muutamasta omasta lempileffasta, mutta tuntuu, että kirjoitukset pitää tehdä tuoreeltaan heti katselun jälkeen, joten aloitanpa elokuvasta, jonka näin eilen.

Myrskyluodon Maijan kävin katsomassa kahden ystäväni kanssa. Olin varautunut siihen, että itkettää paljon. Kirjoittaja itkee jokaisessa leffassa. Ihan jokaisessa. Elokuvateatterissa se keskittyminen elokuvaan on vielä niin paljon syvempää, kuin kotona, että herkkikselle menee jopa tavallista helpommin tunteisiin. Yllätys oli kuitenkin se, että nyt kyynelkanavat aukesi vain muutamassa kohdassa ja niissäkin aika pienesti.

Leffaa oli kaikki kovasti kehuneet. En juurikaan tiennyt tarinasta etukäteen ja se vähän häiritsi. Toiset ei halua mitään spoilereita ja ite taas tykkään tietää edes vähän mitä tuleman pitää näissä "big deal-elokuvissa". Usein selvitän jopa loppuratkaisun etukäteen, mutta nyt en tiennyt oikeastaan mitään ja lähdin katsomaan leffaa ihan ummikkona. Lopputulema oli se, että suosikiksi se ei noussut.

Alku oli turhan pitkä. Tuntui tarpeettomalta jauhaa niin pitkään turhuuksia ennen kuin Maija ja Janne lähtivät Myrskyluodolle. Kirjoittajalla meni myös jonkin aikaa ymmärtää, mitä aikaa elokuvassa eletään ja mietin monta kertaa, milloin avioliitot vielä sovittiin ja milloin naiset ei osanneet lukea tai kirjoittaa. Myös sotakohtaus oli oudon pitkä, liian pitkä. Asia olisi tullut selväksi vähemmälläkin.

Jos pari osaa olikin liian pitkiä, tuli loppu omaan makuun liian nopeasti. Jotenkin en viimeisissä kohtauksissa ehtinyt mukaan ymmärtämään, että Maija lähti Myrskyluodolta viimeisen kerran ja yhtäkkiä olikin jo kuollut. Alusta olisi monen monta minuuttia pystynyt siirtää loppukohtauksiin. En yleensäkään pidä sarjoista/elokuvista, joissa hommaa rakennetaan, kuin Iisakin kirkkoa ja loppu lässähtää. Tässä nyt ei ehkä ihan ollut siitä kyse, mutta vähän pidemmän ajan olisin tarvinnut lopun fiilistelyyn anyway. Olisin myös tarvinnut enemmän aikaa positiiviselle. Niin iso osa leffasta oli ahdistavaa ja surullista, joten lopussa hyville jutuille olisi voitu ehkä antaa vähän enemmän aikaa.

Parasta elokuvassa oli Maijan ja Jannen suhde sekä Janne itsessään, koska oli niin kiltti ja ihana. Joidenkin mielestä ehkä tylsää, mutta kirjoittaja on aina pitänyt mutkattomista ja hyvistä parisuhteista elokuvissa (ja tottakai tosielämässä). Mutkatontahan ei Maijan ja Jannen suhde alussa ollut, mutta muuttui sellaiseksi hyvin nopeasti. Pidin myös siitä, kuinka pariskunta ja perhe viihtyivät niin hyvin vain keskenään. Oli myös ihanaa, että rakkaus säilyi loppuun saakka.

Se mikä myös erityisesti miellytti, oli se, että sotilaiden käytöksessä hyvä voitti pahan. Kirjoittajan on hyvin vaikea ymmärtää maailman vääryyksiä ja jollain lailla saan turvaa siitä, että elokuvassa hommat loppuviimein menee, kuten reilumpaa on. Kun sotilaat aikoivat tappaa lehmän kepit käsissään, olin valmistautunut kävelemään ulos teatterista, mutta onneksi ei tarvinnut.

Häiritsi: Se, että Maija reagoi paljon vahvemmin miehensä kuolemaan, kuin lapsensa. Tuntui mutsin näkökulmasta jotenkin oudolta. Toki, lapsensa kuolemassa Maijalla oli miehensä tukena, joten ehkä se voisi selittää vähän asiaa. Useamman kerran häiritsi myös se, että lehmä oli lyhyessä narussa puussa kiinni. Sitä asiaa vähän omassa mielessä pehmensi se, kun näytettiin Maijan painavan kasvonsa lehmän kylkeen. Helpotti oloa, kun tuotiin ilmi Maijan välittävän eläimestä.

Oli outoa: Kettu, joka ei näyttänyt tai kuulostanut aidolta. Vai huutaako ketut sillä tavalla? En ymmärtänyt, mitä kettu edusti ja miksi se ilmestyi silloin, kun ilmestyi. Liittyikö se johonkin kansantaruun? Mietin myös oliko linnun munan rikkoutumisella joku suurempi merkitys vai miksi se oli kuvattu elokuvaan?

Tuntui ihanalta: Se, että Maija löysi oman paikkansa ja viihtyi siellä niin hyvin, että tahtoi jäädä sinne loppuelämäkseen, vaikka elämä saarella ei todellakaan ollut helpointa. Ensin mietin, harmittelisinko lasten puolesta, jotka joutuvat elämään niin eristyksissä, mutta päädyin siihen, että aika tyytyväisiltä vaikuttivat hekin.

Sai miettimään: Kuinka ennen tosiaan ei ollut muita vaihtoehtoja kuin odottaa, kun joku on poissa. Ilman mitään tietoa missä toinen menee, koska palaa ja onko enää hengissäkään. Joskus päivä-, viikko- tai kuukausikaupalla. Myös.. minkälaista olisi jos ei osaisi lukea tai kirjoittaa. Tai jos ei olisi telkkaria, radiota, autoja tai puoliakaan niistä asioista, joihin me ollaan totuttu.

Tänään elokuva on tullut mieleen monta kertaa. Eilen ajattelin, että tämä on elokuva, jota en katso uudelleen. Tänään on miettinyt, ottaisinko joku päivä aikaa uusinnalle. Katson usein saman leffan jopa jo teatterissa tuplana. Tuntuu, että en millään ehdi kokea ja nähdä kaikkea riittävän hyvin ekalla kerralla. 

Ootko jo nähnyt Myrskyluodon Maijan?

Tykkäsitkö?

Sannis