Joulukuu

Joulukuun kolmas jo. Alkoi vähän varkain. Töissä meinattiin unohtaa joulukalenteri ja kotonakin elf on the shelf meinasi jäädä vain harkinnan asteelle. Eilen kuitenkin hain Jyskistä yhden punalakkisen ja ajattelin, että toteutan jouluylläreitä tytöille vähän pienemmällä volyymilla... en ehkä joka päivä, mutta aina silloin tällöin. Tytöillä on tottakai joulukalenterit, jotka on jo pari vuotta olleet kaupan valmistamaa mallia, joten siinä mielessä homma on nykyään helppoa. Mietin kuitenkin, että tonttujuttu vois olla aika kiva. Eilen mini jätti sopivasti joululahjalistansa noudettavaksi, joten tänä aamuna listan paikalta löytyy tontun jättämä pieni viesti ja karkkipäiväkarkkipussi. Duunissakin aion laittaa kalenterihommat käyntiin ensi viikolla, joten eiköhän se joulu taas tulla jolkottele.

Kirjoittajalla on neljä vapaapäivää. Nyt just tuntuu siltä, että en olisi selvinnyt enää päivääkään ilman vapaita. Oikeesti olisin selvinnyt varmasti ihan hyvin, mutta silti.. voi hitto, että mulla oli eilen jonkinlainen olo. Ja kyllä, nimenomaan jonkinlainen.. en oikein tiedä minkälainen, mutta jotenkin vaan semmonen, että nyt on pakko saada tauko kaikesta. Tuntui, että mun päähäni ei mahdu enää yhtään informaatiota eikä yhtään ainuttakaan tunnetta enkä jaksa kirjoittaa kalenteriin enää yhtään ainuttakaan tehtävää asiaa.

Eilen päivän päätteeksi sattui vielä harmillinen tapaus, joka sai tytöt miettimään tarkkaan, kuinka ihmiset kohtelee eläimiään ja kuinka niitä tulisi kohdella. Varsinkin kakstoistaveellä jäi näkemästään ja kuulemastaan tosi paha mieli ja minikin mietti pitkään mitä pitää tehdä jos törmää johonkin, mitä ei voi hyväksyä. Itse äitinä tunsin riittämättömyyden tunnetta.. aivan kuin olisin pettänyt jollain lailla tyttöjen luottamuksen, kun en osannut korjata tilannetta tai edes antaa vastauksia "Miksi joku tekee noin?"- kysymyksiin. Mister A:lla pomppas verenpaine vähän korkealle ja se lähti kertomaan mielipiteensä siitä, kuinka eläimiä kuuluu kohdella. Harvemmin se vaan taitaa tällaisissa jutuissa auttaa. Ja onhan nää hankalia juttuja. Esimerkiksi vaikka mun faija, jolla on aina ollut koiria, tykkää koirista kovasti ja oli vuosikausia töissäkin koiran kanssa.. liian kovakourainen mun mielestäni. Jonkun mielestä taas ei varmasti tarpeeksi kovakourainen.

Kirjoittajan mielestä koira ei normaalioloissa (päälle hyökkääminen on tietysti asia erikseen, mutta se ei olekaan normaaliolo) ansaitse koskaan kovakouraista kohtelua.  Koen, että koira ei tietenkään saa nousta perheen pomoksi ja jokaisen täytyy tottakai sopia omaan paikkaansa porukassa. Uskon kuitenkin, että jos koiralla on korvien välissä kaikki kunnossa, on positiivisella, lempeällä ja iloisella, palkitsemisen kautta tapahtuvalla opettamisella ja koulutuksella ehdottomasti 100% parempi lopputulos, kuin millään muulla tyylillä. Monestihan koiran oletetaan ymmärtävän käskyjä, joita ei ole alunperin kunnolla opetettu. Siinä voi sitten miettiä, kummassa päässä hihnaa se ogelman ydin on. Meidän koirat ei oo koskaan olleet mitään superhyper-tottelevaisuusoppilaita, mutta ilman lyömistä, huutamista ja retuuttamista kaikista on tullut oikein kivoja, iloisia ja hyväkäytöksisiä kotikoiria. 

Eilisessä tilanteessa positiivista mulle oli se, että molemmat tytöt reagoi heti. Kakstoistavee on aina suhtautunut eläimiin lempeästi ja oli selkeämpää, että tilanne kolahtaa. Kun Saimi muutti meille, toivoin, että mininkin vähän välinpitämätön ja hitusen pelokas suhtautuminen eläimiin muuttuisi ja sen se on kyllä tehnyt ihan täysin. Kuuntelin salaa, kun tytöt juttelivat tilanteesta keskenään. Niin hienosti pohtivat, mikä on oikein ja mikä väärin, kuinka eläinten kanssa kuuluu olla ja mitä itse voisi tehdä vastaavan tilanteen estämiseksi. Mulle se, kuinka ihminen kohtelee eläintä, kertoo lähes kaiken tarvittavan. Mister A:ssa rakastan sitä, että se pitää niin paljon eläimistä, vaikka on monille allerginen. Ja eläimet pitää mister A:sta. Ei oo vain yksi tai kaksi kertaa, kun se on pelastellut väärään paikkaan lentäneitä pikkulintuja tai töissä halliin eksyneitä pupun poikasia. Saimin se ottaa aina ensimmäisenä syliin töistä tullessaan, vaikka Saimi alkaa olla jo vähän turhan iso sylikoiraksi.

Tänään loppui uni viideltä, vaikka olisin saanut nukkua hyvin vielä parikin tuntia. Konfliktitilanteet on kirjoittajalle ihan horroria ja tuo eilinen välikohtaus meni kyllä vähän ihon alle. Se toki saattaa tässä nyt kuulostaa pahemmalta kuin olikaan. Tai saattaa se kuulostaa myös hyvin epämääräiseltä :D Mutta kun täytyy aina yrittää kertoa, kuitenkaan kertomatta, you know. Koitan tässä vähän keräillä itseäni ja fiilistellä eilisen kivoja juttuja; Tytöt koristeli joulukuusen ja laiteltiin lisää jouluvaloja esille. Ehkä me tässä vapaapäivien aikana etsitään jo tontutkin laatikoistaan. Kovin paljoa ei olla suunniteltu, koska tytöt on vähän flunssaisia.  Aion käydä hieronnassa ja myös treenaamassa jossain välissä. Ulkoillaan tietysti ja otetaan iisisti.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis