Talvea kohti

Faija kertoi, että sinä vuonna kun synnyin, satoi ensilumi maahan lokakuun neljäs päivä ja se jäi. Nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin satoi ensilumi lokakuun 18. päivä eikä se tällä kertaa jäänyt. Ei se oikein usein vielä tässä kohdassa pysy. Faijaa me nähdään nykyään hyvin harvoin ja vain vilaukselta. Omaishoitajana se ei pääse paljon mihinkään ja vaimonsa on niin huonossa kunnossa ettei siellä pysty vierailla. Ei me koskaan olla oikein läheisiä oltu, mutta on se tossa piipahdellut, kun on kulkenut ohi. Eihän meillä oikein paljoa puhuttavaakaan oo. Mister A:n kanssa ne höpöttää niin että välillä komennan, että pitää antaa tilaa tytöillekin jutella papalle. On se vähän outoa nyt kun ei sitä näe juuri ollenkaan.

Tuntuu, että syksy alkaa kääntyä jo talveen. Vaikkei se lumi jäänytkään. Sunnuntaina tehtiin fillarilenkki vielä metsäteillä ja sanoin mister A:lle, että taitaa olla mun pyöräilyt pyöräilty tälle vuodelle. Hämärässä metsässä oli tosi vaikea enää nähdä kiviä ja kantoja, varsinkin kun vesisateessa oli pakko jättää silmälasit pois. Tai räntää se tais olla. Minillä jäätyi kasvot niin, että kotona pisteli vielä suihkun jälkeenkin.

Molemmat koululaiset saa mennä tänään kouluun. Ykstoistaveen etäkoulu kesti tällä erää vain muutaman päivän. Siinä mielessä ihan hyvä, että saavat olla kavereidensa kanssa. Koronaan oon niin kyllästynyt ja kaikkeen siitä vouhkaamiseen. Toisten tekemisten ja tekemättä jättämisten arvosteleminen on niin raskasta seurattavaa. Toki, en mä paljoa puskaradioryhmiä FB:ssä nyt luekaan, kun ei kiinnosta. Omia somekanaviakin oon selannut viime aikoina tosi vähän, kun oon ollut töiden puolesta niin paljon koneella ettei meinaa aivot enää jaksaa vapaa-ajan juttuja.

Eilen vedin duunissa jumpan jälkeen maskin naamalle ja siirreltiin meidän käsipainotelineet paikasta A paikkaan B. Siinä niitä viidenkymmenen kilon puntteja punnatessa maski naamalla happi vähissä, varmistui kyllä mun mielipide maskin kanssa treenaamisesta. No can do. Pidetään sitten pienemmät ryhmät, mutta maskin kanssa en pysty. Max 9 kokoontumisrajoitushan on tämän viikon täällä vielä voimassa. Saa nähdä mitä ensi viikolla. Höllenispä vähän. Meillä on niin isot salit, että viisitoistakin menis aivan hyvin vielä reiluilla turvaväleillä. Kirjoittaja on sitä mieltä, että koko elämää ei pysty pysäyttää. Jos karsii lähes kaiken muun, voi säilyttää jonkun jutun joka pitää järjissään. Yllättävää kyllä, oon sitä mieltä, että se joku juttu vois olla liikunta. Ihan vaikkapa ryhmäliikunta :) 

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis