Aurinkolaavu

Toissapäivänä pyöräiltiin Aurinkolaavulle. Viiden minsan pyöräilyn päässä meidän kodista alkaa iso ulkoilualue eikä olla vielä käyty läheskään kaikilla Pilvilammen laavuilla, koska kulku niille osalle on haastavaa. Nyt kuitenkin on ykstoistaveekin rohkaistunut pyörän selässä niin paljon, että päästään jo hankalampaankin maastoon. Pyöräthän meillä on kaikilla vanhat romut, kirpparilta ostetut ja kunnostetut sen verran, mitä pystyy. Kaikilla paitsi minillä. Mini sai keväällä poikkeustilan alettua ihan uuden fillarin. Itekin tekis mieli maastopyörää tosi kovaa. Voisin tolla mun kirpparifiukella ajella sitten kaupungissa sen, minkä tarvii. Niin, ja ei se siis oikeasti mikään romu kyllä oo, vaan ihan hyvä fillari, mutta ei oo vaan tehty maastoon. Ykstoistaveellekin tahtoisin uutta. Se ei oo tainnut koskaan saada ihan uutta pyörää. Toki se ei oo koskaan ollut pyöräilystä niin kovin innostunut. Ajelee tädin vanhalla jopolla sen, mitä kavereiden kanssa tarvii ja lenkit tekee kirpparilta ostetulla poikien maastopyörällä.

Nelisenymmentä minuuttia meni meiltä fiukella Aurinkolaavulle. Mini heitti lipat kerran, kun mutavelli yllätti, mutta muuten päästiin ehjin nahoin perille. Edellisenä päivänä oltiin valittu reitti, jossa olikin pitkospuut ja jonkin matkaa niin hankalaa polkua, että pyörän taluttaminenkin oli vaikeaa, joten tämähän oli helppoa, kuin heinän teko :) Ykstoistaveestä oon superylpeä. On ennen ollut niin arka tulemaan mihinkään poluille tai metsäteille ja nyt veti taas koko lenkin ilman mitään probleemaa, samoin kuin edellisenä päivänä vielä hankalammassa maastossa. Luulen, että on saanut vähän rohkeutta myös ratsastuksesta. Monesti sanookin, että kuvittelee pyörän olevan hevonen ja kun tulee epätasaisuuksia vastaan, keventää istuntaa, niinkuin hevosenkin selässä. Kätevää!

Laavulla grillattiin makkarat ja hengailtiin hetken. Mini tuumasi, että tykkää leireillä perheen kanssa. Että voitaisko me mahdollisesti leireillä enemmän. Syksy kun koittaa, niin taitaa olla taas metsähommaa ihan kyllästymiseen saakka. Kesällä toi metsä ei niin oo meidän juttu, koska hyttyset. Nyt oltiin matkassa aamupäivällä eikä hyttyset oikein paljoa kiusanneet, edes laavulla. Mua ne yleensäkin vähemmän syö, mutta mister A on aina ihan hätää kärsimässä, kun jokainen metsän inisijä on sen kimpussa. 

Takaisintulo otti sen saman nelisenkymmentä minsaa. Yleensähän takaisintulo on aina vähän väsyneempää, kuin meno, mutta hyvin vain meni. Mini otti myös tällä matkalla maakosketuksen, mutta onneksi ei vieläkään tullut suurempia haavereita. Sillä on niin kova meno päällä koko ajan ja viiden minsan välein pitää juoda ja ottaa hupparia pois tai laittaa sitä päälle, että ei ihme että fiuke on välillä kentässä :D

Ootteko te tehneet pyörälenkkejä?

Sannis