Miksi

Tänään on viimeinen duunipäivä ennen kesälomaa. Heräsin kolmen jälkeen enkä saanut enää nukuttua. Neljän maissa päätin, että saa pyöriminen riittää, keitin kahvit ja aloitin duunit. Nyt muutaman tunnin jälkeen iso osa päivän puuhista on check eikä pitäis olla hirveetä ressiä enää töissä.

Viime päivät on olleet jotenkin hämäriä. En oikein saa kiinni omasta olosta. Hyvin vaihtelevaa on, kuten koko kevät. Ei niin suurta stressiä enää, mitä aiemmin, mutta jotenkin nyt vaivaa, kun en oikein osaa määritellä tätä fiilistä. Ja I know.. miksi tarviskaan, mutta kun mun vaan tarvii ja niin se menee.

Oon kelaillut mennyttä kevättä ja jostain syystä en pysty taas karistaa itsekritiikkiä. Yritän kertoa itselleni, että hyvin mä vedin. Stressasin, kuin hullu tietyistä asioista ja oikeasti ajattelin, että raja tulee vastaan, koska niin ahdistunut välillä olin. Poikkeustila vaikutti mun lähipiirissäni sellaisellakin tavalla, johon en ollut osannut varautua ja seuraukset vaikeutti asioita entisestään. Tietyistä jutuista taas olin tosi onnellinen ja oli hetkiä, jolloin tunsin oloni todella rauhalliseksi ja rennoksi.

Oon tosi ylpeä, kuinka selvittiin töissä. Meillä oli taustalla niin paljon enemmän duunia, kuin mitä näkyy ulospäin ja saatiin kaikki vedettyä kunnialla maaliin. Tarjottiin paljon enemmän palvelua, kuin monet muut alueen keskukset, venyttiin muutoksiin nopealla aikataululla ja kehitettiin uutta toimintaa vaikeassa tilanteessa. Kaikki tehtiin alimiehityksellä ja silti hommat pelitti.

Kotona kotikoulu sujui ilman ongelmia. Vapaapäivät oli ihanan rauhallisia ja olin onnellinen siitä, että yhtäkkiä vaihtoehdot väheni kaiken suhteen. Nautin retkistä ja ajatuksesta, että mun ei oo pakko ehtiä ihan niin paljoa. Olin salaa onnellinen, että kaikki matkustaminen oli kiellettyä, koska silloin mun ei "tarvinnut" haluta mihinkään.

Jostain kumman syystä takaraivossa kuitenkin paukuttaa ajatus siitä, että miksi en jaksanut paremmin? Miksi stressasin niin paljon? Miksi kerroin sen välillä ääneen ja miksi välillä valitin, että on raskasta? Miksen ollut auringonpaistetta ja linnunlaulua kaiken aikaa? Poikkeustilan alussa puhuttiin paljon siitä, että nyt pitää ottaa pysähtymisestä kaikki irti ja nauttia hetkestä. Oli mulla hetkiä, joista nautin hyvinkin paljon, mutta miten nyt kuitenkin tuntuu, että ihan en tainnut saada sitä "kaikkea irti" enkä oikein onnistunut kehittää Korona-viruksen mukanaan tuomaa zen-olotilaakaan.

Niin, mistäköhän se johtuu, että joidenkin ihmisten pitäis olla vain auringonpaistetta ja linnunlaulua? En minä sitä keneltäkään muultakaan vaadi, niin miksi sitten itseltä? Ja mitäkähän sekin tarkoittaa, etten omasta mielestäni saanut kaikkea tästä irti. Eikö se riitä, että tällaisessa tilanteessa selviää päivästä toiseen?

Sannis