Äitienpäivä

Toivottavasti teillä on ollut mukava päivä. Meillä oli. Mä en pidä aamupalasta sänkyyn tuotuna, joten ollaan luovuttu siitä perinteestä jo kauan sitten. Myös äitienpäivänä tykkään herätä ensimmäisenä, niin saan juoda kaffit ihan omassa rauhassani. Se sopii muille meidän perheen jäsenille ihan hyvin :) Kukkia sain jo perjantaina. Mister A:n tuomat äitienpäiväruusut on ihanat ja erityisen otettu olin siitä, että se oli osannut ostaa kaksi kimppua, niin että sain maljakkoon upean ruusumeren.

Ruusujen lisäksi supermieluinen juttu oli se, että mister A otti ikkunanpesurin kauniiseen käteen ja ihan hirveät harmaat, likaiset ikkunat on nyt kirkkaammat kuin ikinä. Siisti koti on mun toiveeni jokaisena äitienpäivänä ja synttäreinä. En kaipaa sen kummempia lahjoja, mutta oon niin onnellinen, kun ympärillä on siistiä ja maljakossa on tuoreita kukkia.

Äitinä olo on niin ihmeellinen juttu. Ikinä ei olis voinut kuvitellakaan, mitä kaikkia tunteita se herättää. Hyvässä ja pahassa. Jos en olisi tullut äidiksi, en olisi koskaan tiennyt kuinka suurta murhetta, huolta ja surua voi olla olemassa. Ja jos en olisi tullut äidiksi, en olisi tiennyt puoltakaan siitä ilosta, onnesta ja rakkaudesta, mitä oma lapsi voi mukanaan tuoda.

Niin paljon, kuin kirjoittaja elämässään kokeekin epävarmuutta itsestään ja erilaisista tilanteista, on äitiys semmonen juttu, joka ei kuulu niihin. Äitinä olemisessa mä olen hyvä. Enkä edes vain riittävän hyvä, vaan parempi. Se on oikeastaan aika yllättävää mun mielestä, koska en oo koskaan ollut erityisen lapsirakas. En myöskään oo ihan aina nuorempana ollut edes varma, haluanko lapsia. En jaksa leikkiä barbeilla enkä ajella pikkuautoilla, oon ensimmäisenä myöntämässä, että äitiys on välillä ihan helvettiä, ja joskus tekis mieli ampua koko jälkikasvu kuuhun, MUTTA... 

Teen kaikki ratkaisut tyttöjen hyvinvointi edellä. Oon se äiti, johon tytöt voi luottaa aina. Oon paikalla ja läsnä. Halaan ja pidän sylissä. Hermostun hyvin harvoin. Annan lasten olla lapsia ja kestän meteliä ja harmitonta säätöä enemmän, kuin mun migreenipääni usein haluaisi. Opetan käytöstapoja, neuvottelen, luen tilanteita ja tyttöjä, oon tiukka tai joustan jos on tarvetta. Pidän jalat maassa. Annan tyttöjen tehdä itse asioita. Opetan, että pienet jutut on usein niitä tärkeimpiä. Sekaannun hyvin harvoin kavereiden välisiin juttuihin. Opetan mielummin miettimään itse, kuinka tilanne ratkeaa. Oon tukena ja kerron, että tilanteet on usein vaikeita kaikille osapuolille ja muistutan, että aina kannattaa miettiä juttuja vähän muidenkin kannalta. Kerron, kuinka tärkeää on erottaa oikea ja väärä, luottaa omaan mielipiteeseen ja toimia sen mukaan. Opetan kunnioitusta muita ihmisiä, eläimiä ja maapalloa kohtaan. Puhun tytöille niinkuin toivon, että tytöt puhuisi muille. Vaihdan huonekaluja huoneesta toiseen, että tytöt saa poikkeustilassa tuntea olonsa turvalliseksi ja nukkua yhdessä.. vaikka tiedän, että joudun kohta vaihtaa ne takaisin.

Miljoona virhettä oon varmasti tehnyt ja tuun tekemään. Teinivuodet ja niiden koetukset on edessä. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Oon kuitenkin vilpittömästi sitä mieltä, että ollaan onnistuttu tekemään tytöille turvallinen koti, jossa niiden on hyvä olla. Nyt kun raskain pikkulapsiaika on ohi, on ajatukset omasta äitiydestä selkiytyneet ja epävarmuudet helpottaneet monella tapaa. Koen ihan hullun suurta ylpeyttä ja onnea siitä, kuinka ollaan selvitty tähän asti ja kuinka upeita tytöistä on tullut. 

Tämä päivä on monelle ihana ja monelle niin kipeä. Aina se ei oo itellekään ollut niin kovin helppo. Äitiys ei oo kirjoittajaakaan aina niin hellällä kädellä kohdellut ja vuosia koin olevani äitinä jotenkin viallinen, kun yhtä lapsistani en saanutkaan elävänä kotiin. Kuitenkin, sen takia olen varmasti nyt vahvempi ja just se äiti, joka tänään olen.

Ihan mahtavaa äitienpäivää kaikille supereille äideille ja äideiksi haluaville!

Sannis