Tytöt ot ottaneet tämän poikkeustilan aika iisisti onneksi. Ykstoistaveen puolesta pelkäsin, koska se on niin herkkä ja murehtii muutenkin kaikkea helposti. Yllättävän hyvin on alku mennyt molemmilla, mutta nyt typyistä vanhemmalla on kaksi iltaa ollut vähän hankalampia. Uni ei oo meinannut tulla ja on pelottanut. Toivotaan, että tänään on helpompi ilta. Mietin, että mun pitää varmaan vähän tarkemmin miettiä, mitä ite täällä höpäjän. Yleensä ollaan aika avoimia ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä myös tyttöjen kuullen, mutta ehkä oon viime päivinä liikaa jauhanut siitä, kuinka itseä stressaa. Ja oikeestihan pahin stressi alkoi helpottaa viikonloppuna. Nyt on huomattavasti helpompi hengittää, kuin vielä viime viikolla.
Lukuunottamatta näitä paria iltaa, tytöillä on sujunut tosi hyvin. Läksyt menee helposti ja tekemistäkin on vielä löytynyt. Ekaluokkalainen tietysti tylsistyy nopeammin ja onkin viettänyt tosi paljon aikaa ulkona. Ykstoistavee viihtyy loistavasti omissa puuhissaan ja itekseen. On piirrelty ja on pelailtu. On kävelty ja on pyöräilty. Pariin otteeseen tytöt on leiponeet pipareitakin ja olleet enemmän mukana myös kotitöissä.
Aika paljon on tytöt saaneet roikkua myös puhelimessa. Normaalistihan meillä ei muut kovin paljoa soittele, kuin mister A. Jep...mukamas naiset on kovia jauhamaan puhelimessa. Meillä on kyllä ihan toisin päin :D Mutta siis, tytöt on puhuneet videopuheluita paljon kavereiden kanssa ja jopa minäkin oon muutaman videopuhelun ottanut viime päivinä. Ihan selvästi molemmat typyt aina piristyy silmin nähden, kun saa hetken kaverin kanssa hörsköttää. Mini on söpö, kun ne tekee kamun kanssa puhelimessa toisillensa kysymyksiä. "Ooooonko mulla neljä paitaa hyllyssä?" "Ooooonko mulla uudet luistimet?"
Ekaluokkalainen puhuu aika paljon korona-ajan loppumisesta. "Kun korona-aika on loppu, voinko mennä Vilmalle yökylään?", "Kun korona-aika on loppu, voidaanko mennä Heseen syömään?". Ykstoistavee on mielissään, kun saa hengähtää ja ottaa iisisti, mutta omien sanojensa mukaan nauttis kyllä enemmän jos ei tähän olis niin ärsyttävää syytä. Tänään se parka kysyi huolissaan: "Onko Aamu vielä niin pieni, että on riskiryhmää?", kun olin lähdössä kauppaan. Tytöt ei oo käyneet ruokakaupassa yli kahteen viikkoon. Jompi kumpi meistä aikuisista on käynyt siellä yksin. Yritetään pitää tytöt nyt niin paljon kotiympyröissä, kuin mahdollista. Pääsiäisenä ajateltiin käydä mökillä katsomassa kokkoa. Ei olla isovanhempiakaan nähty yli kahteen viikkoon ja mietittiin, että ehkä se on ookoo jos käydään siinä mökin pihalla vähän pyörähtämässä. Naurettiinkin, että ollaan me toisella puolella kokkoa ja mutsi ja ne toisella puolella. Tois se vähän kivaa piristystä tähän arkeen. Tytöt olis kyllä mielissään.
Kuinka teillä lapset suhtautuu poikkeustilaan?
Sannis
On kyllä niin huippuja noi teidän tytöt. Ottaa tämänkin niin nöyrästi ja rauhallisesti vastaan <3.
VastaaPoistaHuomasin kanssa aikanaan, että liikaa ei pitäisi jäädä ääneen jauhamaan jotain ikävää asiaa, eikä lasten kuullen sitä jokaiselle kertomaan. Muistan kun meillä kävi kotona varkaita (joista toinen oli väkivaltarikollinen, jota niinkin kivalla nimellä kuin Tappaja-Kake kutsuttiin) ja se oli itselle sellainen järkytys, että kertasin sitä moneen otteeeseen jälkikäteen, mutta älysin lopettaa, kun 5-vuotias alkoi kanssa vihaisena hokea, että "Voi vitsit, kun sen Tappajakaken pitikin tulla meille".
Kyllä ny kokolle pitää mennä. Liekit välissä pitää turvavälit kuosissa :)
On ne kyllä ihmeipanoita. Aivan pelkään, koska ne teiniangstit alkaa, kun muuten menee niin helposti. Tottakai on normikinat tai välillä kauhee taistelu niillä keskenään, mutta aivan ihmeellistä on, kuinka vähällä on selvitty. Paljon tietysti riippuu lapsen luonteesta, mutta kyllä mä vähän salaa otan itelle kredittiä ja kaiken tämän **skan keskellä oon onnellinen, että ollaan onnistuttu saamaan tytöistä noin täyspäisiä. Ja kyllä, voit muistuttaa tästä sitten, kun ne hilluu hulluna humalassa pitkin kyliä :D
VastaaPoistaVoi ei!! Tappaja-Kake!! Joo, ei sitä aina muista, kuink tarkat korvat noilla pienillä on. Mä en tosiaan yleensä juuri koskaan puhu puhelimessa, niin nyt vissiin vähän uutta ja ihmeellistä, kun kaikki juttelut hoituukin täällä kotona eikä jossain muualla kahvikupposen äärellä kauempana tytöistä.
Ja ai kauhee, kun hirveetä jos kävis kotona varkaita. Ettehän ollu kotona silloin?
Krediitti meni ihan oikeaan osoitteeseen. Samoin ajattelen omista pojista, että onneksi niistä on saanut itse "kasvattaa" sellaisia kuin niistä on tullut. (Musta tuntuu, että tohon kasvattamiseen ei tarvita juurikaan kuin kannustamista, terveen itsetunnon pönkittämistä, loogisuutta ja sitä, että ei on ei ja kyllä on kyllä ja välillä joustaa lapset aikuisten puolesta ja aikuiset lasten. Siinä noin niinkuin pääosin mun näkemys ja kokemus asiasta). Eikä tullu ongelmia murros- eikä missään iässä. Muuta kuin sellasia peruskokeiluja ja muita, mutta kukaan ei oo koskaan nimitellyt mua miksikään, eikä oo huudettu puolin eikä toisin eikä mitään sellasta.
PoistaJa joo, oltiin viereisessä puistossa koko perhe silloin kuin herrat Kake & kumppani oli putkasta tullessaan päättäneet poiketa meille. Menin meistä ekana yksin kotiin ja törmäsin herroihin portaissa. Kertoivat tulevansa putkasta ja pyysivät juotavaa. Sanoin että vesilasit kyllä järjestyy, mutta te menette ensin oven ulkopuolelle. Oli jotenkin ihan koomista, kun kaksi körmyä kuuliaisesti pakitti pihalle niin että kengänkärjet oli just kynnyksen ulkopuolella. Sitten toki pyysivät rahaa "ruokaan" ja aattelin, että haen niille kympin (markka-aikaa) ja tarkistan samalla että on rahapussit tallella keittiössä. Oli onneksi. Löin 20 markkaa käteen, käskin mennä ostamaan ruokaa, ryhdistäytyä ja olla ikinä enää näyttäytymättä täällä, koska en halua, että pojat ikinä näkee moisia kehveleitä nurkissa. En jotenkaan osannut pelätä, mutta pelko tuli siinä kohtaa kun mies tuli kotiin, näki portista kävelevän kaksikon ja kysyi, että "Mitä Tappaja-Kake täällä teki"? Gulp. Sitten huomasin, että mun kännykän olivat kähveltäneet ja soitin poliisille ja käskin ottaa siwan nurkalta kiinni, koska ovat varmaan siellä kaljaostoksilla. Kysyin samalla, että oisko mun pitäny pelätä niitä, johon poliisi sanoi, että "Noooo, väkivaltarikollisiahan ne on, mutta ei heidän tietääkseen ole koskaan naisille pahaa tehneet". Siitä jäi inhottava tunne, että meidän yksityisyyttä on rikottu ja koti liattua ja piti alkaa varoitteleen poikia siitä että pitää pitää ovet lukossa ja plaaplaa. Kesti kauan ennenkuin pääsin siitä eroon
Hyi hitto, mikä tilanne! Ei ihme, että jäi vähän mietityttämään!!
PoistaIhana että lapsilla homma toimii. Ja nuo videopuhelut on kyllä kivoja!
VastaaPoistaTeidän kokkosuunnitelmat kuullostaa hyvältä.
JAksuja arkeen! <3
Sitä samaa sinne. On tää aikamoista hommaa!
Poista