Huhtikuun vimpat

Huhtikuun viimeisen viikonlopun kuvat on puhelimesta ja vähän suttuisia. Sitäpä se arki taitaa olla. Vähän suttuista. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna otettiin työn alle takapiha. Saatiin hitsin paljon aikaiseksi. Siivottiin ja laitettiin romuja kiertoon. Roskat lähti roskiin ja meille tarpeettomat tavarat löysi uuden omistajan. Tähystysmaja sai tikkaat ja toisen puuttuvan kaiteen. Kuvassa mini vähän onnellisena hinaa "hissillä" aarteita majaan :) Koko piha on nyt haravoitu ja pienittävät puut on kerätty siistimmälle kasalle. Oon niin tyytyväinen. Vielä on toki hommaa. Ihan kaikkia ei ehditty, koska oli siinä parit juhlat juhlittavana. Kesäkauden avausta bossin kanssa, kolmetoistaveesynttärit ystävien luona ja työkaverin valmistujaisjuhlat. Huh, aika paljon vaan ehdittiin :)

Huhtikuu vaihtui toukokuuksi vähän tylsissä merkeissä. Minin kädet on järkyttävässä kunnossa ja viime yö oli kaikista pahin tähän mennessä. Käsissä on nyt muutama kunnon syvä viiltohaava, koska iho on niin kuiva, että halkeaa itsestään ja haavat on hemmetin kipeitä. Samalla kädet hilseilee, on aivan vereslihalla osittain ja koko käsiä kutittaa ihan hulluna. Päivällä typy on niin reipas, ei paljoa valita. Puuhailee vaan omia hommiaan niin kuin pystyy. Vaikka sitten yhdellä kädellä. Välillä koitetaan pitää puuvillahanskoja, välillä suojata pahimpia haavoja sideharsolla ja haavateipeillä. Nyt muutamana yönä ollaan heräilty useampaan otteeseen ja viime yönä alkoi jo minilläkin huumori loppua. Raukka itki jo aika hysteerisenä ja ravisteli vaan käsiään ihan hulluna, ihan kuin olis halunnut saada ne irti. Ja niin varmaan haluskin. Siinä sitte mutsi koittaa vuorotellen pestä ja rasvata ja hokea, että kyllä ne paranee. Mitä paskaa oikeesti?! Koska ne paranee? Särkylääkettäkin annoin, kun en enää keksinyt muutakaan.

Niin, että koska helvetissä ne oikein paranee, kysyn vaan ja itken salaa. Eilen omassa officessa duunissa lääkärikäynnin jälkeen ja tänään tässä näppikselleni. Koska ne paranee? No, kauanhan ne oli paljon paremmat.. pari vuotta oikeastaan, mutta nyt on ihan järkyttävää taas. Eilen käytiin tosiaan lääkärissä ja miten mä inhoankaan sitä. Niitä odotushuoneita, sitä odottamista, sitä työaikataulujen munklaamista ja sitä, että apua ei löydy. Mä olen niin huono näissä. Puren vaan hammasta etten itkisi, yritän lapselle näytellä hyvinkin lunkia ja oikeasti toivon, että pääsisin ihan mihin tahansa muualle.  Yleensä en edes jaksa yleislääkäreille, koska ne ei osaa auttaa tässä, mutta halusin bakteeriviljelyn asap ja siitä terkkarilääkäri oli mun kanssa samaa mieltä. Toivon, että joku bakteeri löytyisi, koska se kai tarkoittaisi sitä, että saatais antibiootit ja tilanne paranisi. Vastaus on valmis huomenna. Yksityiselle ihotautilääkärille ensimmäinen aika on kesäkuussa. Ihotautipolilla meidän "asiakkuus" on vanhentunut, koska tilanne on ollut parempi pitkän aikaa. Jos viljelystä ei mitään löydy, en tiedä mitä sitten tehdään. 

Meillä on nivaska puuvillahanskoja edellisestä pahasta vaiheesta jäljellä. Saakohan niitä jo nykyään lasten koossa? Näistä aikuisten kokoisista oon leikannut vain sormet lyhyemmiksi ettei olis niin pitkät ja hankalat. Silloin, kun ihossa oli streptokokki, ompelin vielä hanskojen sormen päät kiinni ettei mitään likaa pääse käsiin. Angiinassa, yli 38 asteen kuumeessa oli vähän vaikea saada lankaa osumaan neulan silmään. Silti, streptokokki omassa kurkussa oli lasten leikkiä verrattuna siihen, kun se oli minin ihossa. Mini inhoaa noita hemmetin hanskoja. Kukapa ei inhoaisi.

Huuuuuuh! Mister A meinas eilen, että tänään paistetaan munkkeja ja ite tuumasin ettei muuten paisteta, koska ollaan muutenkin niin paksuja. Viime yön jälkeen alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kyllä mä tuolle lapselle alan jotain donitsia ja vappupalloa tässä hyvinkin nopealla aikataululla järjestämään. 

Hauskaa vappua tästä valitusvirrestä huolimatta hei :)

Sannis