Outolintu

Viikonloppu herätti taas kaikenlaisia ajatuksia mun korvieni välissä. Oon aina kokenut olevani vähän erilainen, kuin muut. Joskus oon ylpeästi toisenlainen, mutta usein kärsin siitä ja jostain syystä koen sen olevan jollain lailla huono juttu. Mietin liikaa sitä, mitä muut ajattelee mun erilaisuudestani tietyissä tilanteissa ja arvaan osan kyllä kritisoivankin sitä aina välillä. Tällaisissa isommissa happeningeissa yleensä se erilaisuus korostuu ja saa mut aina miettimään kaikenlaista.

Miksi mua ei huvita lähteä kaupungille Black Friday - tarjousten perässä? Miksi mä en jaksa bilettää neljään asti aamulla? Miksi mua ei kiinnosta lähteä miljoonan muun vaasalaisen kanssa kuuntelemaan Klamydian 30-vuotis keikkaa? Miksi mä en tunne uusimpia julkkiksia tai jaksa seurata Putousta telkkarista?

Vältän ihmispaljouksia ja ruuhkia, kuin ruttoa. Ei tuu mieleen edes katsoa kauppojen suuntaan mustana perjantaina tai 23. joulukuuta. Teen tiettyjä asioita ihan omassa tahdissani, piittaamatta muusta maailmasta ja hoidan esim. jouluostokset jo reilusti ennen pahimpia ruuhkapäiviä. En pidä muutenkaan kaupassa käymisestä ollenkaan. En oo koskaan oikein ymmärtänyt shoppailua... sitä, että jengi lähtee kaupungille päämäärättömästi pyörimään ja höpisemään vastaantulevien puolituttujen kanssa, kun ite kaipaan vapaa-ajalla usein eniten sitä, että on mahdollisimman rauhallista. 

Juhlissa mulle tulee aina stoppi jossain kohdassa. Ennen aina ihmettelin mistä se johtuu, koska oon kuitenkin semmonen hörsköttäjä ja tykkään juoda Proseccoa, kertoilla hauskoja juttuja ja tanssia hulluna. Nykyään tiedän, että se stoppi tarkoittaa sitä, että sosiaalinen kiintiö on tullut täyteen. Se on jotenkin jännä juttu. Se tulee ihan odottamatta. Yhtäkkiä vaan tuntuu, että luukut menee kiinni ja ne ei sen jälkeen enää aukea ennen seuraavaa päivää. Siinä vaiheessa alan tuntea itseni aina ulkopuoliseksi. Katson vierestä muiden puuhia ja mietin, miksi oon niin erilainen. Mietin, miksi muut jaksaa hillua neljään asti aamulla, koska mun mielestä mikään, mikä tapahtuu klo kahden jälkeen yöllä, ei vain ole sen arvoista.

Jo nuorempanakin olin usein se, joka tahtoi lähteä baarista ensimmäisenä kotiin. Kaiken aikaahan siellä oltiin, mutta mulle riitti jo silloin vähän lyhyempi aika. Muistan, kuinka kuumottavaa oli, kun kaverit aina vinkui jäämään ja ite olin niin valmis jo himaan. Jatkoja en oo ymmärtänyt koskaan. Mulla ei millään riittäis enää juhlien jälkeen mitään annettavaa jatkoille. Pidän superpaljon firman juhlista ja kilistelyilloista kavereiden kanssa, mutta koen vahvasti, että ne ei saa vaikuttaa enää seuraavaan päivään. En halua nukkua pitkään tai lojua sängyssä. En nauti siitä millään tavalla. En vaikka tytöt olisi jossain yökylässä. Inhoan yli kaiken olla väsynyt ja vetämätön. Rakastan sitä, kun olo on virkeä ja fiilis rento enkä haluaisi luopua siitä minkään vuoksi. Mulla on aina maanantaisin jumpat ja ne on ilman valvomistakin aina raskas setti, joten sekin asia aina polttelee takaraivossa.

Jännä juttu, että sosiaaliset tilanteet väsyttää mua niin armottomasti, koska oon kuitenkin tosi kova puhumaan ja pölpöttämään. Usein huomaan, että keskeytänkin ihmiset jollain omalla jutullani ja joudun sitä sitten pyydellä anteeksi. Mutta johtuukohan se sitten just siitä? Väsyttääkö se puhuminen niin kovasti? En tiedä, mutta ehkä meistä vain toiset on erilaisia myös tässä asiassa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän introvertti huomaan olevani. En esim. pidä ollenkaan siitä, että joku tulee kylään ilmoittamatta. Lyhyellä varoitusajalla onnistuu vaikka mikä, mutta ilmoittamatta ei. Mun pitää saada edes vartin varoitusaika, että ehdin heittää tiskit koneeseen ja yleensäkin vain asennoitua siihen, että joku on tulossa. Kuvassakin oleva ysiveeni on tietyllä tavalla samanlainen, kuin minä. Juhlat väsyttää sitä ihan älyttömästi ja sen täytyy aina olla kartalla siitä mitä on tapahtumassa.

Niin. Siinä nyt pari mun tunnustusta. Sitä toki välillä ihmettelen, että miksi aina koen pahaa mieltä siitä, että en oo kaikissa asioissa samanlainen, kuin joku muu. Miksi mietin, oonko muiden mielestä tylsä tai mitä nyt ikinä? Miksi sillä on edes väliä, pitääkö joku tylsänä vai ei? Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikenlaista, mikä on saanut miettimään omaa ja muiden käytöstä sekä sitä, oonko jotenkin vääränlainen ja mihin muottiin tai kenen porukkaan sovin. Vaarallinen tie toki.. ei kai kukaan meistä oikeasti oo vain oikeanlainen tai vain vääränlainen. 

Semmosia juttuja. Mitenkäs te siellä ruudun takana? Ymmärtääkö joku mistä puhun? Varsinkin tuo sosiaalinen kiintiö mua kiinnostaa. Huomaatteko, että se tulee täyteen jossain kohdassa?

Sannis