Valivali

Huhhuh... eilisestä postauksesta kävikin varmaan jo ilmi, että vähän alavireessä täällä mennään. Tuli jälkitauti flunssasta, vaikka kuinka mainostin, etten lähde liian aikaisin jumppaamaan. Nyt on yskä ja keuhkot ihan hätää kärsimässä. Rintaa painaa ja hengitys on raskasta. Ja kyllä, jaksoin jopa käydä lääkärissä (yleensä oon liian laiska lähtemään), koska säikähdin oikeasti ihmeellistä oloa. Mitään tulehduksia ei kuitenkaan onneksi ollut, mutta tiukka määräys tuli pysyä pois treeneistä.

Koskakohan sitä olis aikuinen ihminen harmituksesta itkeä tihrustanut viimeksi? Siitä on kyllä pitkä aika, mutta eilen tirautin pienet itkut ihan vaan siitä syystä, että otti päähän niin paljon. Mulla on hanskat aina ihan hukassa silloin, kun olotila vaatii jumppien perumista ja silloin, kun sairaus kestää enemmän, kuin kaksi päivää. Yhtäkkiä en osaa ollenkaan ymmärtää omaa parastani. Onneksi mulla on ihanat, ihanat, ihanat työkamut, jotka eilenkin mua tsiigaili siinä työpöydän ääressä ja kyseli, että olitko ajatellu jumppaan mennä. Mä mietin, että jos edes sen iisimmän Spinun sillain iisisti.... Niin ne laittoi kamat kasaan, käski mun istua ny vaan ja hoiti hommat.

Niin, että aika alakuloista on tämä mun menoni ollut tässä viime päivinä. Yritän tässä nyt kuiteskin vähän piristyä, koska tosiaan maailman parhaat työkamut. Jengi venyy silloin, kun venymistä tarvitaan. Ja koska maailman paras perhe.. mutsi huolehtii, että tuleeko meidän omppuhillot tehtyä, anoppi laittaa tavaroita valmiiksi kirpparille ja mister A teki mulle aivan yli ihanan kynttiläjutskan (tsiigatkaapa Instasta -> sannis_2.0). Ja tytöt.. voi että ne on söpöjä, kun ne häärää ja touhuaa. Eilenkin, vaikka olin niin surkealla fiiliksellä, oli pakko piristyä, kun mini kertoi päivän puuhistaan ja tokaluokkalainen jutteli kouluhommistaan. Ja huomenna, huomenna lähdetään isoolle kirkoolle Tyky-puuhiin. Että eihän tässä ny oikeesti voi edes valittaa!

Hei jumpparit, mä tulen kyllä takaisin. Ihan heti, kun pääsen!

Ja hei kaikki siellä, kivaa tiistaita!

Sannis