Leffakriitikko: Michael

Michael-elokuva kertoo Michael Jacksonin elämäntarinaa. Tässä ekassa osassa elämä alkaa. Tulossa on sitten toinen osa, jossa se päättyy. Olin lukenut etukäteen, että tämä osa on siloiteltu ja aika "palvova" kuvaus Michaelista, joten tiesin vähän, mitä odottaa etukäteen. Ihan tykkäsin kyllä kuitenkin. Itselläni ei oo mitään vahvaa mielipidettä tai tunnesidettä Michaeliin, joten nyt ei ollut niin suuria odotuksia täytettävänä.

Elokuva alkaa 60-luvulta, jolloin Joseph Jackson valmentaa poikiaan, viittä veljestä lavalle laulamaan ja soittamaan. Jackson 5 oli aikamoinen menestys aikanaan, eikä vähiten nuoren Michaelin lahjojen ansiosta. Duuni vaikutti olevan aikamoisen kovaa. Michael oli alakouluikäinen, kun keikkoja jo vedettiin koulun ohella ja esiintymisiä harjoiteltiin myöhään illalla nukkumaanmenoaikaan. Remmiä tuli jos ei jaksanut tai huvittanut. Elokuvassa nuorta Michaelia esittää erittäin onnistuneesti Juliano Valdi.

Aika isossa roolissa leffassa on Michaelin isän hallitseva ote perheeseensä. Isän mielestä Michaelin piti pysyä veljiensä kanssa ja itsevaltiaan elkein toimikin siihen suuntaan. Miksi näiden starojen vanhemmat niin usein onkin niin k*sipäitä? Michael tahtoi tehdä omaa juttuaan, mutta ei uskaltanut vastustaa isäänsä. Äiti pyöri vähän hissukkana välimaastossa, Michaelin puolella kuitenkin. Michael Jacksonin isää tai äitiä en ole koskaan videolla nähnyt, äidistä en edes kuvaa, mutta Colman Domingo vastaa roolissa aika hyvin sitä, mitä ajattelin isän olevan. Nia Long äitinä on jopa rasittavuuteen asti rauhallinen ja puhuu hitaasti. Voisin kuvitella, että sellainen Jacksonin perheen äiti oli oikeastikin. On kuitenkin ilahduttavan jämäkkä sitten elokuvan loppua kohti.

Rakastan Michael Jacksonin monia biisejä ja hän on tuttu niiden kautta. Hänen elämäänsä en erityisesti seurannut, mutta otsikoilta ja lööpeiltä ei oikein voinut hänen elinaikanaan välttyä. Olin jo silloin nuorempana sitä mieltä, että hänen mielensä on ehkä jäänyt johonkin lapsuuden tasolle. Elokuva antoi sille varmistusta. Toki, elokuvasta on vaikea sanoa, kuinka paljon on toden mukaista, mutta siinä kävi hyvin ilmi, että Michaelilla ei ollut ystäviä, koska ei voinut työnsä vuoksi elää normaalia elämää. Hän eli omassa mielikuvitusmaailmassaan ja vietti aikansa lemmikkieläintensä kanssa. Ehkä jämähdys johonkin lapsuuteen oli seurausta siitä, ettei hän koskaan saanut elää sitä aikaa, kuten kuuluu.

Michaelia elokuvassa esittää hänen veljenpoikansa Jaafar Jackson. Puhetyyli on ärsyttävä, mutta niin se taisi oikealla Michaelillakin olla. Liikkeet ja tanssimoovsit… fiuh! En erottaisi oikeasta Michaelista. Niin superhyvä. Tämä on kuuleman mukaan Jaafarin ensimmäinen elokuvarooli ja heti tuli napakymppi! Perfect! Välillä tuntuu, että leffa on vähän turhankin paljon rakennettu vain Jaafarin moovsien varaan. Biisit on tosi pitkiä ja vaikka ne on ihania, olisi niistä voinut jokaisesta napsaista pienen pätkän pois. Alla olevat kappaleet oli elokuvassa mukana ja vaikka Beat it ja Thriller on omia isoja suosikkeja, meni Human nature nyt eniten ihon alle. Siitä oon toki muutenkin tykännyt aina ja tässä se herätti isosti tunteita.

1. I'll be there

2. Never can say goodbye

3. Who's loving you

4. I want you back / ABC / The love you save

5. Ben

6. Don't stop 'til you get enough

7. Beat it

8. Thriller

9. Billie Jean

10. Wanna be startin' something

11. Human nature

12. Workin' day and night

13. Bad

Oon lukenut elokuvan arvosteluja ja monissa räntätään siitä, kuinka paljon jätettiin pois. Vähän ihmetyttää, koska eikö oo kuitenkin ihan selvää, että jatkoa on tulossa? Leffan posterissa on sanat "His story begins". Leffan lopussa on sanat "His story continues". Elokuva loppuu vuoteen 1988. Biisilista näyttää ylläolevalta. Tottakai toinen osa on tulossa. 

Tykkäsin elokuvassa eniten tietysti musiikista. Oli myös kiva, kun vuosilukuja näytettiin selkeästi. Joskus näissä elämänkerrallisissa miettii, mitä hitsin vuotta tässä nyt eletään. Ihana kohtaus oli se, kun Motown recordsin tuottaja Berry Cordy näyttää nuorelle Michaelille miksauspöydän toimintoja ja Michael sen jälkeen kapsahtaa hänen kaulaansa. Oma kylmä isä katselee vieressä ja varmaan hoksaa ettei oo ehkä koskaan halannut poikaansa.

Michaelin henkivartija Bill Bray oli ihana tyyppi, joten hänestä pidin tietysti. Hän taisi myös olla Michaelin ainut ystävä. Kun Michael halusi lähteä omilleen isänsä vallasta, tutustui hän John Brancaan, joka oli myös hyvä tyyppi ja josta tulikin Michaelin pitkäaikainen lakimies. Brancaa esittää elokuvassa Miles Teller ja voi terve.. En tiedä mitkä ihmeen vibat hänestä välittyy.. jotenkin kuitenkin vähän sellaiset Kevin Costner/Bodyguardmaiset ja olin koko leffan ajan ihan, että uu.. onpa hot, kampauksesta huolimatta :D Oh my!!

Michael ei ehkä ollut kovin monitahoinen elokuva. Ne asiat oli siinä selkeästi esillä, jotka haluttiin tuoda esille. Oli varmasti ihan hyvä, että leffa on jaettu kahteen, jotta kaikki musiikki saadaan mukaan. Meitä oli neljän porukka katsomassa ja kaikki kyllä tykkäsivät. Tämä oli tehty ylistyksenä popin kuninkaalle ja sellaisena se toimikin aivan hyvin. Seuraavalle katselukerralle ehdottelin jonkinlaista karaokenäytöstä, että voisi laulaa ja tanssia mukana.

No, seuraava näytös tulikin sitten aika pian, kun mini tahtoi lähteä tsiigaamaan leffan. Karaokea ei ollut luvassa, itse asiassa kiellettiin tiukasti olemaan laulamatta tai liikehtimättä :D mutta lähdin tottakai kaveriksi ja tokalla katselukerralla oli aika samanlaiset fiilikset kuin ekallakin. Mini tykkäs ihan hulluna ja kysyi muutaman päivän päästä josko voi lähteä leffaan vielä uudelleen. Itse en luvannut enää kolmatta lippua tähän leffaan ostaa, mutta mini halusi mennä itekseen ja niin sitten tekikin. Tykkäsi edelleen. Reipas likka. Odotamme siis toista osaa innolla.

Sannis

Toukokuun vika

Postauksen kuvat on parin viikon takaa, kun likat pyöritteli pullat äitienpäiväkaffeille. Toukokuun viimeinen päivä ei ala kovin pullantuoksuisesti, vaan paljon tylsemmin. Heräsin viiden maissa aamulla siihen, että seitsemäntoistavee oksentaa. Ja ei, ei oo ollut koulujenpäätösriennoissa, vaan töissä eilen ja sieltä tullessaan oli illalla ihan ookoo, mitä nyt edelleen vähän flunssainen. Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa ja tämän päivän työt jää väliin. En tiedä onko syönyt jotain epäsopivaa vai onko talossa piiiitkän tauon jälkeen joku yrjötauti. Todellakin toivon ensimmäistä, koska ei jaksaisi kyllä yhtään enempää tämän sortin potilaita.

Saimi on tuijottanut kirjoittajaa siitä aamuviidestä lähtien. Hän nukkuu yleensä öisin sohvalla, mutta nyt istui meidän sängyllä niin kauan, kun siellä pötköttelin ja aivan, kuin olisi pyytänyt mutsia tekemään jotain, auttamaan. Jännästi oli tosiaan lähempänä mutsia, kuin seitsemäntoistaveetä, vaikka selkeästi erikoinen käytös nyt potilaaseen liittyykin. Kun nousin keittämään kahvia, tuli potilas Saarinen sohvalle huilaamaan ja siitä lähtien Saimi on ollut sohvan välittömässä läheisyydessä. Oon koittanut sille jutella, että kaikki järjestyy ja että tälle taudille ei nyt edes äiti voi mitään.

Yrjötauti on aina ihan peestä, mutta jotenkin harmittaa vielä enemmän tässä kohdassa. Mietin ajatteleeko typyn työnantaja, että noinko on mikään yrjötauti, vaan ehkä krapula, kun on tosiaan koulujen päätös takana. Yritän karistaa tommoset ajatukset. Jos niin ajattelee, eihän kirjoittaja sille mitään voi. Jos tuntee Annukan, tietää todellakin, että krapuloista ei ole kyse. Hän juhlisti koulun päätöstä kavereiden kanssa perjantaina päivällä kevätjuhlan jälkeen käymällä syömässä kaupungilla ennen duunivuoroa ja sen jälkeen on paiskinut töitä perjantaina sekä lauantaina.

Perjantaina tulikin potilas Saariselle palkka toukokuun tunneista ja voi sitä iloa ja onnea, kun kävivät mister A:n kanssa Powerissa. Nyt on uusi, aivan itse tienattu pelikone odottamassa, että yrjöviulut vaikenee. Aikamoinen potti sieltä tilille tipahtikin. Koneen jälkeen jäi vielä rahaa vähän muuallekin hummattavaksi. Kesäkuun palkasta duunari suunnitteli sitten laittavansa vähän isomman summan säästötilille. Fiksu likka!

Minin kouluvuosi päättyi eilen. Seiskaluokan todistus ei paljoa kutosen toikkarille kalvennut ja neljän kympin rivi sai kyllä mutsin hymyilemään. Kai tähän nyt kuuluu sanoa, että ei ne numerot oo tärkeimpiä, eikä tietenkään ookaan, mutta kylläpä niistä todellakin saa iloita ja onhan se nyt hiton paljon mukavampaa, että ne on hyviä, kuin huonoja. Tämä mutsi ainakin kehuskelee ihan estottomasti lasten saavutuksilla, hyvillä numeroilla ja millä nyt milloinkin. Todellakin. Me suomalaiset ollaan usein vähän liian vaatimattomia tässä suhteessa. Kyllä saavutuksista saa olla ylpeä ja iloinen ja kyllä sen saa sanoa ääneen!

Semmosta! Ei koulunsa päättäneiden kuvia tänä vuonna, koska oon tullut niin araksi lasten kuvia enää julkaisemaan. Pullat saa nyt toimittaa sijaisen virkaa :D 

Mukavaa sunnuntaita! Älkää yrjötkö!

Sannis

Valmistuneille

Tänä keväänä meillä lähtee koulusta kesälomalle lukion ekaluokkainen sekä yläkoulun seiskaluokkalainen. Jälkimmäinen on maininnut jo monta kertaa, että seiskaluokka meni ihan sairaan nopeasti. Oon varoitellut, että aika vain kiihtyy mitä vanhemmaksi tulee ja tässä viittäkymppiä käydessä vuodet vierii jo about valon nopeudella. Miltäköhän kohta satavuotiaista tuntuu?

Harmillinen flunssa rantautui meille vielä tässä koulun viime metreillä ja molemmat tytöt on puolikuntoisia. Seitsemäntoistavee on kahlannut päättöviikon kokeet läpi yskien ja niistellen. Hoitanut vielä työvuorotkin samalla. Yleisvointi on ollut juuri ja juuri sellainen, että on voinut lähteä aamuisin matkaan. Mutsinsa on koittanut tässä seurata vierestä tiukalla silmällä… Jos olo yhtään huononee, on kyllä pakko jäädä kotiin. Vähän vaikea toki arvioida onko kyse allergiasta vai ihan oikeasta lentsusta. Minilläkin olotila seilaa niin, että tänään piti jäädä kotiin. Nyt kuitenkin iltaa kohden näyttää siltä, että pääsee huomenna kevätjuhlaan. Hämärää hommaa!

Ihanaa, että likoilla alkaa loma. Vaikka itsellä ei vielä alakaan, tuntuu muutos arjessa aina oikein tervetulleelta. Seitsemäntoistaveellä työt jatkuu vielä reilun kuukauden. Kaikkien kesälomat on nyt selvillä ja vähän harmillisen ristiin mennään. Elämä on kyllä yhtä suurta, kaiken aikaa vaihtuvaa vaihetta. Pikkulapsiajan uhmat ja vähäuniset yöt on nyt vaihtuneet sellaiseen vaiheeseen, kun ei enää tarvitsekaan sovitella yhteen vain perheen aikuisten loma-aikatauluja, vaan nyt on otettava myös lasten työkalenterit huomioon.

Jokaiselle koulunsa päättävälle ja/tai valmistuvalle aivan yli iso onnitteluhalaus!

Viikonloppuna juhliville toivottelen rentoja ja mukavia juhlia!

Sannis

Kesä

Saatiinpa ihan kesäinen viikonloppu jo tähän toukokuulle. Lauantaina hengailtiin mökillä ja siellä oli niin lämmin, että lyhyellä mekolla pärjäsi koko päivän siihen saakka, kunnes puoli kuuden maissa lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Aurinkovarjoja sai jo viritellä perinteisiin paikkoihin, koska aurinko porotti niin kuumasti.

Saimi oli elementissään ja ravasi ympäri tonttia pallonsa kanssa. Mini touhusi kaikenlaista; kävi kumiveneellä merellä ja sen jälkeen vielä pesi kanootin ja hyppäsi sen kyytiin. Pelasi myös iskän kanssa sulkista ja haastoi äidin tikanheittokisaan. Mister A grillasi ja kylläpä kesän ekat mökkipihvit maistuikin hyviltä. Seitsemäntoistavee ei ollut mukana, vaan oli päivän töissä. Pitäähän sitä jonkun tienata, kun muut löhöilee vapailla :D

Sunnuntaina paisteltiin kotona pinaattilättyjä ja pannaria, koska maidossa oli tullut päiväys vastaan. Käytiin salilla ja sen jälkeen saatiin ystäviä kylään. Mister A alkoi autonkorjaushommiin oman kamunsa kanssa ja me muut hengailtiin takapihan terassilla, jota olin vähän fiksaillut kesäkuntoon perjantai-iltana. Meidän terdellä on usein turhankin kuuma kun aurinko paistaa, mutta nyt sai laittaa pitkähihaista päälle, vaikka sää olikin kaunis ja aurinkoinen. Mini leikitti ystävän pikkupoikaa sekä Saimia vuorotellen ja seitsemäntoistaveekin ilmaantui välillä fysiikan koekirjojensa äärestä meidän muiden näköpiiriin.

Viikonloppu tuntui kyllä aivan jo kesältä. Vielä sunnuntai-iltana, kun oltiin minin ja Saimin kanssa kävelyllä, ihmeteltiin sitä, kuinka vihreää kaikki yhtäkkiä jo taas on. Mietin, että olisin ihan mieluusti tänäkin vuonna aloittanut loman jo kesäkuun alusta, mutta toisaalta.. saadaan nyt nauttia omasta terassista ja pihasta tämä alkukesä. Ainut joka meillä tänä vuonna jää kesäkuun alusta lomalle on mini. Typy miettikin jo tossa, että olisikohan mökillä jotain hommaa jos täräyttäisi sinne mummun ja papan seuraksi.

Kivaa tätä viikkoa! Toivottavasti ei tuu sitä 30 senttiä lunta, mitä joku säätiedotus povasi :D

Sannis

Kuvia

Tässäpä muutama kännykkäkuva puhelimen uumenista viime viikoilta. Ensimmäinen on vapun Seinäjokireissulta. Seinäjoen leirintäalueella virtaa pieni joki ja veden äärellä olo on kirjoittajalle aina mukavaa. Vähän oonkin tässä jo viime päivinä vilkuillut vaunun suuntaan.. että jokos olisi seuraavan retken aika, mutta pitää vielä pysytellä kotosalla, koska yläkoululaisella on koulua kaksi lauantaita putkeen. Jotenkin vähän nuivaa. Voisko noi lauantait vaan jo vihdoin vähentää kesälomasta?

Toinen kuva on perheen taiteilijan keskeneräinen työ. Laitoin sen Instagramiin saatesanoilla: "Oon kuullut, että keskeneräistä ei saa näyttää hulluille eikä herroille, joten jos siellä nyt on ruudun takana jompia kumpia, älkäätten sitten tsiigatko tätä." Samat sanat blogin lukijoille siis myös :D Tuo taulun sininen on niin huikea, että oon sitä tuijotellut ties kuinka kauan. Koko maalaus on tottakai upea, jo keskeneräisenä, mutta tällä kertaa kaikista vangitsevinta oli väri.

Pallopilates on nykyään yksi kirjoittajan suosikkilajeista. Kesti aikanaan jonkin aikaa, että pääsin Pilatekseen sisään ja sain siitä "oman". Ohjaan LYKKE naisille-keskuksessa tiistaisin tuntia nimikkeellä "Lempeä Pilates" ja se on ilahduttavan suosittu kaudesta toiseen. Tunnilla tehdään ihan tavallista Pilatesta, mutta valikoin siihen aina vähän lempeämpiä voimaliikkeitä ja niiden lisäksi muutaman liikkuvuusliikkeen niin, että yleisvaikutelma on tosiaan vähän lempeämpi. Kuva on Myllykadun LYKKEltä, jossa ohjasin Pallopilateksen yritysryhmälle.

Pari viikkoa sitten käytiin sisäpyöräilymaratonin jälkeen herkuttelemassa paikallisessa El Diablito-ravintolassa. Siellä ei tuu käytyä kovin usein ja kun käydään tilaan aina kuvassa näkyvän Chicken quesadillan. Se on niin sairaan hyvää ettei oo tarvetta kokeilla muuta. Siellä ei käy maksuvälineenä käteinen, koska tiskillä olevan kyltin mukaan "Kyyppari ei osaa laskea" (vapaa suomennos) :D

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Outoa

Olin perjantaista lauantaihin taas retriitissä Lapualla. Tämä oli nyt kolmas kerta saman järjestäjän tapahtumassa, samassa paikassa. Kaikissa on ohjelmarunko ollut samanlainen ja aika mukavasti toimiva. Yhteen vuorokauteen mahtuu useampi rentoutus, hengitysharjoituksia, YIN joogaa ja meditaatiota. Yksi ulko-ohjelmakin on ollut mukana jos sää on sallinut. Kaksi kertaa on sallinut, yhden kerran ei. Aiheet on hieman vaihdelleet vallitsevan vuodenajan mukaan. Tällä kertaa puhuttiin paljon kiitollisuudesta.

Kortit ei oo retriitistä, vaan Sielun sopukoita-korttipakasta, jonka oon tilannut joitain aikoja sitten, mutta jota en oo muistanut juurikaan käyttää. Kirjoittajan vuosi on alkanut aika mukavasti ja olotila on ollut hyvinkin rauhallinen. Kuitenkin muutama viimeinen viikko on seilattu eri kurssissa ja oon murehtinut ihan huolella, oikestaan yksinomaan muiden puolesta. Todellinen ahdistus on todellakin ollut läsnä aiheuttaen migreeniä ja kaikenlaisia muita fyysisiä oireita. Koitan tässä nyt muistutella itseäni etten voi taipua muiden murheiden alle, vaan nyt pitää välillä toipua. Miten tää meneekin aina niin oudosti.. kaikki on hyvin, fiilis ihan iisi ja yhtäkkiä puskista iskee joku asia, joka saa homman aivan pois raiteiltaan? Ja niin käy edelleen, vaikka kuinka kirjoittaja on opetellut ja oppinut johtamaan omaa mieltään. Tottakai niin tulee käymään maailman loppuun asti, koska sellaistahan tämä elämä on, mutta hitto, että se tuntuu aina yhtä inhottavalta.

Tällä viikolla on ahdistukset ja niiden aiheet olleet onneksi jo vähemmällä. Sain rentouduttua tosi hyvin retriitin ohjelman aikana. Yöllä taas nukuin asuntolassa aivan sairaan huonosti. Toivon, että jäin kuitenkin loppuviimein plussan puolelle. Eilen kotiin päästyäni olin aivan sippi. Ei valvottu oikein myöhälle euroviisuhuumassa ja yö meni onneksi normaalisti. Ehkäpä tuo yksi onneton yö on siis kohta kuitattu. 

Oma lempihetki retriitissä oli se, kun meidän ohjaaja Merja sanoi: "Jos tää tuntuu nyt vähän oudolta, niin sitähän se on". "Outo"-sanassa kuulee usein negatiivisen klangin, mutta ei tässä tapauksessa ja se oli ihanaa. Kirjoittaja rakastaa outoutta. Mehän ollaan kaikki omalla tavallamme outoja meidän perheessä jopa koira :D ja se on best. Eikä se Merja väärässä ollut, että kyllähän sekin tosiaan vähän outoa oli, siinä koittaa kuvitella mielessään kraniosakraaliterapiaan liittyvää aivo-selkäydinnesteen kiertoa :D

Miten ihanaa, että elämässä on vähän ja paljon outoja asioita. Ja miten ihanaa, että elämässä on ihmisiä, jotka lähtee kaikkiin outoihin hommiin mukaan nuavvain.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Booklover: Lisää Nälkäpeliä

No niin.. olisko tämä kirjasarja nyt tämän lukijan osalta paketissa? Kaksi viimeistä kirjaa on nyt kuunneltu. Molemmat ovat alkuperäistä trilogiaa myöhemmin ilmestyneet, mutta ovat esiosia trilogian tapahtumille. Blogin kirjoittaja tykkää ihan hirveästi tällaisesta.. että tarinaa avataan monen ihmisen näkökulmasta, siihen pääsee syvemmin sisään monesta eri suunnasta ja hahmojen toimille saa enemmän selitystä. Toki, tämä tarina on niin surullinen ja julma, etten oikein tiedä onko tähän ollut hyvä syventyä näin hitosti. Se on nyt kuitenkin tehty ja menetin about kaiken elämänhaluni kaiken tappamisen ja sadan hahmon kuoleman myötä. Tässä nyt siis vielä ajatukset kahdesta viimeisestä kirjasta. Ajatukset kolmesta ensimmäisestä osasta löytyy klikkaamalla tästä.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä kertoo presidentti Snown nuoruudesta ja tapahtumat sijoittuvat siis aikaan ennen Katnissia ja Peetaa, aikaan n. 64 vuotta ennen ensimmäisen nälkäpeli-kirjan tapahtumia. Vyöhykkeiden kapinasta on kymmenen vuotta ja nuori Coriolanus Snow elää Capitolissa vanhan arvostetun suvun jälkeläisenä, mutta juuri ja juuri selviytyen. Rahat on loppu, mutta ulospäin pitää esittää, että kaikki on kuten ennen. Kymmenes nälkäpeli on alkamassa ja Snow valitaan siihen ohjaajaksi, koska tällä kertaa ohjaajat ovat opiskelijoita Capitolin akatemiasta. Coriolanuksen tribuutiksi valitaan Lucy Gray, arvoituksellinen tyttö vyöhykkeeltä 12 ja pelin edetessä nuoret rakastuvat toisiinsa.

Pidin tästä kirjasta. Ehkä jopa eniten. Siinä mielessä se noudatti samaa kaavaa muiden kanssa, että välillä raakuuteen ja julmuuteen turtui ja jotkut kohdat olisi voineet olla lyhyempiä. Erittäin makea idea oli kuitenkin valita päähenkilöksi juuri Snow, joka on vastakkaisella puolella alkuperäisten päähenkilöiden kanssa. Kun kuulee esim. sodasta toisen osapuolen näkökulmasta, ei kaikki tunnukaan ihan niin yksioikoiselta enää. On erittäin mielenkiintoista kuinka asiat voi olla niin erilaisia eri katsantokannoista ja kuinka paljon se vaikuttaa ihmiseen, miten, missä ja kenen kanssa on kasvanut. Capitolissa kasvaneelle Snowlle kapinalliset ovat ihan oikeita ja aitoja vihollisia, samoin, kuin Capitolilaiset sortajat vyöhykkeellä asuville.

Tosi hyvä idea oli käydä nälkäpeli läpi ohjaajan silmin. Itse peli on kirjoissa kaikista tylsin osuus, joten tämä kulma toi siihen vähän jotain uutta. Nälkäpelin kymmenentenä vuonna peli on vielä erilainen, kuin ensimmäisen kirjan aikoihin 64 vuotta myöhemmin eikä ihmiset seuraa sitä ollenkaan niin paljon, kuin olisi järjestäjien tahto, vyöhykkeillä ainakaan. Snow ja muut opiskelijat laitetaan keksimään kuinka peliä saisi mielenkiintoisemmaksi katsojille ja kirjassa selviääkin, miten vedonlyönti ja areenalle lähetettävät lahjukset ovat nuorten keksimiä juttuja.

Saattoi olla, että Coriolanus Snow oli tälle lukijalle kiinnostavampi hahmo, kuin alkuperäisen trilogian päähenkilö Katniss Everdeen. Coriolanus vaikuttaa välillä ihan symppikseltä tyypiltä, mutta on vain harvoja juttuja, jotka hän kuitenkaan tekee hyvyyttään. Suurimmaksi osaksi hän laskelmoi seuraukset ja sen, mitä hän itse hyötyy. Hän ei kuitenkaan nuorella iällä tunnu ollenkaan miltään varsinaiselta julmurilta, vaan hänen käyttäytymistään monissa kohdissa ymmärtää, vaikka kaikki ei miellytäkään. Jännä kuinka tietyissä asioissa hän pohtii, onko hän hyvä ihminen, mutta esim. capitolilaisten ylivertaisuutta vyöhykkeen asukkeihin hän ei kyseenalaista koskaan.

Kirjan loppu oli hyvä. Olisin varmasti harmistunut siitä jos en olisi etukäteen tiennyt, että Snow on loppuviimein paha, mutta nyt kun sitä tiesi odottaa, sopi viimeiset käänteet hyvin kuvioon ja pääsivät vähän yllättämäänkin. En arvannut, että pelinjärjestäjien päällikkö tohtori Gaul oli pelannut pelejään (myös) Snown vyöhykkeelle lähettämisen suhteen. En myöskään arvannut, että Coriolanus tappaisi Highbottomin tai että Coriolanuksen isä olisi nälkäpelin takana. Coriolanuksen hyvä onni, viekkaus ja voimistuva pahuus teki kuitenkin yllättäen lopussa vaikutuksen. Kuuntelin lopun jopa kaksi kertaa saadakseni kaiken siitä irti. 

Elonkorjuun sarastus

Elonkorjuun sarastuksen päähenkilö on Heimich Abernathy, alkuperäisen trilogian Katnissin ja Peetan juoppo ohjaaja. Heimich oli alusta lähtien tämän lukijan suosikki, joten pitihän se tämä viides osa lukea (eli kuunnella) tottakai. Elonkorjuun sarastuksessa sodasta on 50 vuotta, eletään siis aikaa n. 40 vuotta Coriolanus Snown ja Lucy Grayn pelin jälkeen ja 24 vuotta ennen Katnissin ja Peetan ensimmäistä peliä.

En meinaa alussa pysyä housuissani, kun tekstissä vilahtelee tuttuja nimiä. Heimichin tyttöystävän Lenore Doven enot (vai sedät?) ovat edellisestä kirjasta tuttuja Lucy Grayn bändikavereita. En tietenkään voi olla miettimättä kuka on Lenore Doven äiti? Entä isoäiti? Lucy Gray? Ja kuka on hänen isoisänsä? Snow? Aivan pää pyörryksissä lasken aikajanaa ja yritän muistella edellisien kirjojen juttuja ja henkilöitä. Ja mitä ihmettä aiemmissa kirjoissa puhuttiinkaan Maysilee Donnerista? Ainakin hän oli Katnissin äidin ystävä.

Heimich joutuu juhlavuoden nälkäpeliin ja se onkin pitkä, kuin nälkävuosi. Tribuutteja on juhlapelissä neljä joka vyöhykkeeltä normaalin kahden sijaan ja vyöhykkeen 12 pelaajat olisikin mielenkiintoista sakkia, mutta jokainen heittää henkensä turhan nopeasti. Heimichillä on pelissä muutakin tehtävää, kuin vain pysyä hengissä, mutta jotenkin operaatio kuivuu vähän kasaan ja tämän lukijan mielenkiinto meinaa herpaantua.

Kuunnellessa mietin, miten valtion presidentti jaksaisi keskittyä yhteen 16(?)-vuotiaaseen ja järjestää kaikenlaisilla kommervenkeillä monimutkaisia rangaistuksia hänelle, vähän samoin kuin Katnissin kanssa edellisissä kirjoissa. Sitten muistuttelen itseäni, että tämä on fiktiota. Ja lapsellinen tuntu johtuu varmasti siitä, että tämä on suunnattu nimenomaan nuorille. Apua!! Tuntuu hullulta sanoa lapselliseksi kirjaa, jossa jengiä lakoaa, kuin viljaa, mutta en nyt keksi parempaakaan sanaa. Tämänhän ei siis tarvitsekaan olla realistista. Eikä todella ookaan. Mutanttejakin on pelissä taas kaikenlaisia ja ne ei vieläkään oo tämän lukijan juttu ollenkaan.

Jonkin verran tässä nyt tulee yhteyksiä muihin kirjoihin, mutta liian vähän. Kun peli vihdoin loppuu, on kirjaa enää niin vähän jäljellä, että arvaan sen loppuvan omaan makuun liian tylsästi. Tämä kirjailija ei muutenkaan selkeästi tee loppuja, kuten itse toivoisin. Snown kirjan loppu oli yllättävän hyvä, mutta kaikki muut on olleet omaan makuun liian plääh! Tässä oli ehkä pieni viittaus siihen, että Snow tappoi kuin tappoikin Lucy Greyn aikanaan, joten sitä ei ehkä tarvi enää miettiä, mutta Heimichin suhteen olisin halunnut enemmän. Toivoin tottakai hänelle onnellista loppua. Halusin, että lopussa käytäisiin vähän pidemmin läpi Heimichin ajatuksia ja tunteita esim. Katnissista ja Peetasta. Se olisi jotenkin makeammin sulkenut ympyrän. Tai ehkä tähän on tulossa vielä lisää osia. Ehkä tämä ei ollutkaan aivan Grande Finale. Ehkä tässä ei tarvinnutkaan olla vielä suuren suurta loppua. Kyllä tekstistä ymmärsi että ehkä Heimich sai jonkinlaisen rauhan, kun nälkäpeli vihdoin loppui, mutta liian vähän, liian vähän.. Toivon, että elokuva ymmärtää antaa lopulle hitusen enemmän painoarvoa.

***

Nyt menee nälkäpelihommat pitkälle tauolle. Marraskuussa sitten taas raotetaan arkun kantta, kun Elonkorjuun sarastus tulee elokuvateattereihin. Saa nähdä onko siihen mennessä tullut kirjoihin jo uusi osa. Toivon, että ei. Tämä riittäisi nyt, mutta jos uusia tulee, tiedän, etten pysty elää elämääni ennen kuin oon lukenut ne.

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivä sujui mukavasti. Toivottavasti teillä muillakin. Kuvista näkyy minkälaisia muistamisia sain. Mini oli askarrellut hamahelmijuttuja ja seitsemäntoistavee oli ostanut ihania kukkia. Sen lisäksi sain sekä tytöiltä, että mister A:lta vähän herkkuja. Mister A oli kai laskenut sen varaan etten oo ollut flunssassa pitkään aikaan ja laittanut settiin mukaan kirjoittajan lempparikurkkupastilleja :D 

Tyttöjen kortit oli ihanat! En tiedä onko seitsemäntoistavee vakoillut blogia, koska eihän siitä kauaa oo, kun kirjoittelin, että oon aina koittanut tehdä tytöille turvallisen kodin. Vai oonko ehkä onnistunut yrityksessäni? No, joka tapauksessa kortissa typy kiitti juurikin turvasta: "Kiitos, että oot tehnyt meidän kodista turvallisen ja rakkauden täyteisen paikan. Oot meidän upee ja paras äiti!" Ihania sanoja <3

Mini tilasi edellisviikolla itselleen Lego Ninjago-dvd:itä, koska on niitä katsellut ihan pienestä asti ja ovat ihan lemppareita. Sieltä oli sitten poiminut korttiin Sensei Wun lausahduksen, jossa ei voisi paljoa enempää viisautta olla. "Tasapaino on avain kaikkeen." Kysyin vähän leikilläni viittaako tuo noihin Geishoihin, jotka oli ostanut, johon typy vastasi iloisesti: "En tiedä!". Hellunen kakara! Ei oikein itekään tiedä miksi, mutta kuitenkin lause selvästi puhutteli, kun oli sen korttiin valinnut. Ja sen takanahan onkin niin paljon enemmän, kuin vain paketillinen suklaata. Ihan täydellinen ohje kaikille elämän osa-alueille.

Viisaita likkoja meillä kuulkaa. Olen niin ylpeä siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Viime aikoina oon sanonut ääneenkin ystäville ja mutsille useamman kerran, että havahdun usein ihmettelemään, miten me ollaan saatu kasvatettua noin upeita nuoria naisia  <3

Oman äidin kanssa soiteltiin ja ollaan sovittu sekä mutsin, että anopin kanssa, että kaffitellaan äitienpäivää vasta tulevana torstaina, kun meillä kaikilla on vapaata. Myös kirjoittajan mummun luona käynti siirtyy eteenpäin, koska mummu on nyt flunssassa. Seitsemäntoistaveen tiukin aikataulupätkä jatkuu vielä tämän viikon puoleen väliin saakka ja saipa nyt sitten rauhassa huilailla, kun pääsi eilen duunista kotiin. Kukkapisteellä oli ollut aikamoinen hulina ja kiirus viikonlopun aikana. Kirjoittajallekin sopi ihan hyvin olla äitienpäivä omalla porukalla raskaan viikon jälkeen. 

Mukavaa tätä viikkoa ja oikein hyvää äitienpäivää vielä näin jälkikäteen kaikille huikeille äideille!

Sannis

Pyöräilyviikko

Valtakunnallinen pyöräilyviikko alkoi eilen. Viimeiset puolitoista vuotta on toki kaikki viikot olleet kirjoittajalle pyöräilyviikkoja eikä onni uudesta (eli nyt jo vanhasta) pyörästä oo vieläkään laantunut. Kylmää vain on ollut fillaroida vielä nyt toukokuullakin, mutta mukavasti on aurinko kuitenkin paistellut melkein koko ajan. Tälle viikolle tuli vielä vähän extrakierroksia, kun veivattiin tänään töissä parin tunnin sisäpyöräilymaraton. Se on aina kiva ja niin myös tällä kertaa. Ihan ilman kommelluksia ei tällä(kään) kertaa selvitty, mutta tylsääpä se oliskin jos ei vähän sattuisi ja tapahtuisi :D

About puolessa välissä maratonia huomasin, että housuissa on reikä vasemmassa sisäreidessä. Oh no! Onneksi officesta löytyi varahousut ja kävin ne nopsasti vaihtamassa palautuksien aikana. Maratonin loppusuoralla, kun tunsin myös niiden vaihdettujen housujen hajonneen samasta paikasta, tajusin, että fillarin tangossa olevan metalliosan reuna oli jotenkin mennyt tosi teräväksi ja hiersi housut hajalle. Loppuviimein sain myös aika makoisan haavan jalkaan, kun veivasin rikkinäisillä housuilla homman loppuun ja metalli hiersi housujen sijaan ihoa. Oh my! Saatiin hyvät naurut, kun ohjeistin asiakkaita, että mennään ny näillä, mutta älkää sitte kattoko mun haarukkaa :D Oikeasti repeämä taisi onneksi olla sellaisessa kohdassa, että se ei näkynyt kenellekään.

Semmonen pyöräilyviikon aloitus :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sannis

Leffakriitikko + Booklover: Muistoja hänestä (Reminders of him)

Leffa:

Lähtiessä katsomaan elokuvaa Reminders of him, epäilin, että tuun pitämään siitä. Toivoin, että niin käy ja niinhän siinä kävi. Luin elokuva-arvosteluja ja kaikissa veisattiin samaa virttä: latteaa, ennalta-arvattavaa, tylsää höttöä. Tämä katselija pitää ennalta-arvattavasta ja edelleen onnelliset loput on must. Lattealta ei tuntunut, kuten ei tylsältäkään. Ei tämä mikään vuosisadan taideteos ollut, mutta tykkäsin, että hyvä kuitenkin. Jossain arvostelussa sanottiin, ettei elokuva saanut minkäänlaista tunnetta esiin. Liekö katseluaikaan takana olleella parin viikon migreeniputkella osuutensa asiaan, mutta uskon, että ilman sitäkin olisin tiristänyt kyynelen jos toisenkin. Nyt porajin varmaan puolet elokuvasta.

Blogin kirjoittaja jaottelee elokuvia kategorioihin aivan omalla mitta-asteikolla. On ne suuurimmat, joista pitää analysoida about jokainen hahmo ja arvostella joka ainut juonenkäänne. Enkä siis edes tiedä, millä lailla nämä leffat on "suuria". Jollain lailla vain tiedän, mitkä tähän kategoriaan kuuluu. Suurien jälkeen tulee seuraavan stepin leffat, joihin Reminders of him ja ne pari aiempaa Colleen Hooverin kirjoista tehtyä leffaa sijoittuu. Tuntui, että Hooverin It ends with us yritti sinne suurimpaan luokkaan, mutta kyllä sekin jäi auttamattomasti seuraavaan kategoriaan. Seuraava kategoria on kai sitten perustaso tai jotain sellaista. Herättää tunteita, mutta on vähän höttöisempi, kuin ne suurimmat.

Reminders of him kertoo Kennasta (Maika Monroe), joka vapautuu vankilasta, jossa hän on istunut kuusi vuotta poikaystävänsä Scottyn kuolemantuottamuksesta. Vankilassa Kenna on synnyttänyt tyttären ja nyt hän haluaa tavata lapsensa. Tytön huoltajat ovat hänen isovanhempansa (Lauren Graham ja Bradley Whitford), jotka eivät tapaamiseen suostu. Scottyn paras ystävä Ledger (Tyric Withers) on vahvasti läsnä tytön sekä tämän isovanhempien elämässä. Kennan ja Ledgerin tiet kohtaavat, he rakastuvat ja tilanne mutkistuu entisestään.

Reminders of him oli ihanan helppo elokuva katsella. Ei siinä mielessä helppo, että itketti hiton paljon, mutta siinä mielessä helppo, ettei tarvinnut analysoida niin kovasti. Joitakin leffoja katsellessa tämän blogin kirjoittajalla on jo valmiiksi joku ihmeellinen lataus päällä ja odotuksia niin moneen suuntaan. En ollut lukenut tätä kirjaa etukäteen ja se on aina itselleni hyvä juttu. Silloin elokuvan ei tarvi yrittää yltää omiin mielikuviin ja odotuksiin, vaan sitä voi katsoa ja arvostella vain itsenään.

Kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin. Mikään ei erityisesti pistänyt silmään tai korvaan. Ei mitään yli ihanaa eikä mitään yli ärsyttävää. Trailerista olin tsiigaillut, että Kenna on jotenkin rasittavan tyypin oloinen, mutta ei ollutkaan ärsyttävä elokuvassa. Pidän turvallisista, "kunnollisista" mieshahmoista leffoista ja Withersin Ledger oli juuri sellainen. Pikkutyttö Diem eli Zoe Kosovic oli aivan yli hellunen ja nimi Diem oli erityisen kiva. Lauren Graham isoäitinä häiritsi ihan hitusen, koska hänhän on kolmekymppinen cool teinin nuori mutsi. Koska sehän oli viime viikolla tai maksimissaan viime vuonna, kun katsoin Gilmoren tytöt about kolmekymmentä kertaa alusta loppuun. Vai? Jollain tasolla ehkä kuitenkin ymmärsin, että aika on juossut nopsasti sekä Laurenin, että tämän katselijan kohdalla ja isoäidin rooli on ihan paikallaan. 

Oon sanonut tämän ennenkin ja sanon taas; monet uudet leffat on visuaalisesti niin upeita. Tässä vähän häiritsi, kun vuoret näytti tietokoneella tehdyiltä, mutta muuten oli niin kivan näköistä. Maisemista tuli mieleen Kanadan ja Washingtonin näkymät. Rakastan! Jollain konstilla näissä uusissa rainoissa jopa baarin vähän rähjäinen takahuone ja sotkuinen keittiö saadaan näyttämään hienoilta. En tiedä onko kyse värien syvyydestä vai mistä ihmeestä?

Kohta, joka jäi erityisesti mieleen: Kun Kenna pääsee vihdoin tapaamaan tytärtään ja juttelee keittiössä anoppinsa kanssa. Siinä kohdassa erityisesti tunsin kaikki tunteet molempien naisten puolesta. Kun Grace sanoo "We go forward" (en oo varma oliko se juuri näillä sanoilla, mutta jotain tämän typpistä), kertoo se kaiken tarpeellisen. Se oli niin liikuttava kohta, että itken täällä jo sitä kirjoittaessakin. Siinä yhdessä lauseessa oli kaikki toivo ja tulevaisuus, tieto siitä, että nyt asiat järjestyy.

Mister A tsiigaili teatterissa pariinkiin otteeseen puhelintaan kesken elokuvan ja ajattelin, että sille ei oikein uppoa. Oli kuitenkin sitä mieltä, että oli sen verran hyvä, että vois hommata itellekin. Selevä. Tätä en ehkä lähde leffaan katsomaan uudelleen, mutta kotona pidetään leffailta varmasti, kun johonkin suoratoistopalveluun tulee näkyville.

Edit. Tottakai kävin katsomassa uudelleen, kun ystävä kysyi mukaan. Oli edelleen hyvä. Ja itketti edelleen monta kertaa. Ystävä oli samaa mieltä. Mietin nyt kuitenkin jopa, että tämä saattaa mennä siihen harvinaiseen kategoriaan, jonka hommaan itselleni dvd:nä. Oon myynyt jo vuosia sitten suurimman osan kymmenistä (vai sadoista?) dvd:istä, joita meillä oli ja säästänyt vain ne muutamat tärkeimmät.

Kirja: 

On aina vähän ongelmallista lukea/kuunnella kirjoja, jotka on nähnyt jo leffana ja toisinpäin. Blogin kirjoittaja elää ja eläytyy näihin hommiin niin vahvasti, että aina sen, johon perehdyn tokana, on vaikea päästä samalle tasolle, kuin sen ensimmäisen. Muistoja hänestä on kuitenkin ihan ok. Vähän kärsimätön fiilis kuunnella, koska vertaan koko ajan elokuvaan ja mietin, mitäs seuraavaksi tulikaan ja menikös tämä ja tuo nyt näin leffassakin, mutta ihan ok.

Kirjassa hoetaan vähän liikaa "vittu sitä ja vittu tätä". Ei haittaa jos se jossain repliikissä tulee, koska joskus on vain vähän kirottava, että pääsee elämässä eteenpäin, mutta tässä ajattelen muutamassakin kohdassa, että olis pärjätty ilmankin. Kirosanojen vastapainoksi on sitten aikamoista lässynläätä. Molemmat päähenkilöt on niin hemmetin oikeudenmukaisia ja niin hemmetin epäitsekkäitä, että loppua kohden on tämä kuuntelija jo vähän, että hohhelihoijjaa! Pidän ehdottomasti kunnollisista ja kivoista tyypeistä ja päähenkilöiden pitää sellaisia ollakin, mutta oikeesti.. liika on liikaa. Elokuvassa tämä asia ei tullut esille, kun ei henkilöiden jokaisia ajatuksia voi tietää. Siinä kävi ilmi, että tyypit on hyviä, mutta ei niin liikaa.

Kirjaa kuunnellessa mietin, että leffantekijät on kyllä taitavia. Reminders of him-elokuva on onneksi aika uskollinen kirjalle, mutta joitain juttuja on muutettu. Jokaisen kohdalla huomaan miettiväni syytä, miksi just se juttu on muutettu. Osalle keksinkin ihan ilmeisen syyn; veisi liikaa aikaa tai liikaa/turhia ihmisiä toteuttaa asiaa alkuperäisellä tavalla. Esim. Ledgerin vanhempien poisjättäminen elokuvasta oli aivan hyvä veto. En usko, että he olisivat tuoneet leffaan mitään lisäarvoa. Scottyn ostama sormus taas olisi voinut hyvinkin olla elokuvassa mukana. Toki, itkin ihan riittävästi jo ilman sitäkin.

Ihan kaikkiin muutoksiin en ihan suorilta käsin keksi syytä. Ainahan varmaan tuntuu, että se minkä ensin kuuli tai näki on se oikea vaihtoehto. Tässä ei kuitenkaan pienet muutokset oikein kovasti ota sieluun kipeää. Loppu oli itseasiassa elokuvassa kivempi, kuin kirjassa. Elokuvassa ei suoraan kerrottu, mikä perheen asuinjärjestely tulee olemaan ja oli kiva, että jokainen katsoja sai päätellä sen ite. Kirjassa loppu kerrottiin suoraan ja jotenkin tätä lukijaa ei miellyttänyt se, että Ledger myi uuden talonsa. 

Kirjan kuuntelun jälkeen huomaan, että haluaisin taas nähdä leffan. Muistankohan kuulkaa elää omaa elämääni enää ollenkaan, kun jään niin jumiin näihin kirjojen ja leffojan maailmoihin? :D

Sannis

Seinäjoella

Kevään ensimmäinen vaunureissu sujui ilman ongelmia. Vapun takia saatiin harvinainen kolmen päivän viikonloppu ja päätettiin mennä lähelle ettei matkoihin mene pitkää aikaa ja että on helpompaa jos sattuu, että vaunussa ilmenee jotain surkeita ylläreitä talven jäljiltä. Mitään epätoivottua ei onneksi ilmaantunut ja reissu oli oikein mukava.

Tämä oli nyt kolmas kerta meille Seinäjoen leirintäalueella. Joka kerta ollaan käyty siellä off-seasonilla, jolloin vessoista ja suihkuista on vain osa ollut avoinna, mutta hyvin on pärjätty vähemmälläkin, koska porukkaakin on ollut vähän. Tällä kertaa törmättiin kirjoittajan vanhaan työkamuun Prisman ajoilta ja olipa mukava höpötellä monen vuoden jälkeen.

Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on Kyrkösjärven ulkoilualueelta. Käveltiin reilu tunti tosi kivoja polkuja rannassa, kallioilla ja metsässä. Ensimmäisen kuvan taukopaikka ja sen ympäristö oli aivan täynnä isoja, nyrkin kokoisia sammakoita. Laiturin ympärillä niitä uiskenteli kymmeniä ja vielä pitkään niitä näkyi myös reitin varrella taukopaikalta autoa kohti kävellessä. Kyrkösjärvelle pääsi leirintäalueelta autolla muutamissa minuuteissa ja sieltä löytyy ilmeisesti myös pyöräilyreittejä. Ensimmäiselle laavulle oli myös esteetön kulku.

Reissun ruokahommista sattui tallentumaan vain yksi kuva, mutta ollenkaan ei eletty pelkillä kasviksilla koko aikaa. Meille maistui kyllä oikein hyvin myös ne vappumunkit ja muut herkut. Tein tällä(kin) kertaa kotona valmiiksi tomaattisen jauhelihakastikkeen ja keiteltiin sen kaveriksi spagetit pari kertaa. Omassa grillissä valmistui tällä reissulla nakkien lisäksi grillijuustoa. Kaksi viimeistä kuvaa on leirintäalueen tulipaikalta ja siellä käytiin lämmittelemässä iltapalaksi vähän paremmat leivät. Seinäjoen leirintäalue on kivasti ihan lähellä keskustaa, joten kauppaankin on helppo poiketa jos eväät loppuu kesken. Vaunussa on sen verran pieni jääkaappi, että yleensä käydään kaupassa lyhyelläkin reissulla. Nytkin haettiin maitoa, lisää kasviksia, tuoretta patonkia ja vähän pullaa ettei vain pääse pullapula yllättämään :D

Mister A ja mini kävivät tsekkaamassa Seinäjoen uuden Kärkkäisen ja porukkaa oli kuulemma kuin pipoa vappupäivänä. Vanhat autot ajeli rinkiä Ideaparkin parkkipaikalla eikä sekaan meinannut mahtua. Me hengailtiin Saimin kanssa vaunulla eikä viitsitty lähteä Ideparkin tungokseen. Mister A:n vuoro oli jäädä Saimin kanssa sitten lauantai-iltana, kun kirjoittaja lähti minin seuraksi leffaan. Itse olin ehtinyt jo Michaelin käydä katsomassa viikkoa aiemmin, mutta lähdin toki kaveriksi, kun mini tahtoi myös nähdä leffan. Ihmettelin ääneen, josko miniä kiinnostaa Michael Jackson ja siihen mini totesi: "Tottakai, Michael Jacksonhan on ihan bängeri!" Parhaimpia on kuulemma vanhemmat biisit. Selevä. Niitähän tässä leffassa onkin tarjolla.

Semmonen reissu. Taas olisi vielä päivän voinut olla. Mitään ei hoksattu, että olisi vaunusta puuttunut ja kaikki toimi kuten kuuluu. Jaa, mister A taisi tuumata, että jotain akkuhommeleita pitää siirtää edestä taakse, koska vaunun etupää tuntui turhan painavalta. Hobby tuntuu niin kotoisalta etten meinaa muistaa ettei olla sillä vielä montaa reissua tehty. Aika hyvin on tavarat löytäneet paikkansa eikä iso kokokaan oo ainakaan vielä ollut muuta kuin eduksi. Nyt onkin toukokuun viikonloput täynnä joko töitä tai koulua, joten seuraava vaunuretki saa odottaa kesäkuulle. Nopeestihan sekin taas tulee.

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis

Vappua

Moikka ja mukavaa toukokuuta! Edellisessä postauksessa mietin josko tekaisisin muutamat munkit ja kylläpäs vain jaksoin alkaa suuriin puuhiin. Viime vuosina en oo enää perusmunkkeja paistellut, koska oon niin laiska tekemään hiivataikinaa. Nämä leivinjauheella leivotut lusikkamunkit sopii huomattavasti helpommin kirjoittajan kärsivällisyydelle, koska taikinan saa sekoittaa lusikalla eikä sitä tarvi nostattaa. Resepti löytyy blogin reseptimuistiosta jos jollakulla vielä nyt vapun jälkeen munkkihammasta kolottaa.

Koulusta saapujat oli kyllä silmin nähden ilahtuneita, kun pääsivät kotiin munkkilautasen äärelle. Toivon aina, että tällaiset pienet jutut tuo jonkinlaista turvallisuuden tuntua ja kotoisuutta tytöille. Semmosta oloa, että likat muistaisi vielä joskus aikuisenakin, että meidän mutsi aina teki pieniä, suuria juttuja… muisti kaikki juhlapyhät ja sen sellaista vielä silloinkin, kun ei perheessä enää pikkulapsia ollutkaan. Kirjoittajalle on jäänyt omasta äidistä sellainen tuntu ja sen haluaisin siirtää eteenpäin. Esim. vappu ei oo koskaan ollut meillä mikään tärkeä juttu, mutta uskon, että jotain pientä juhlan tuntua on kuitenkin kiva saada.

Meidän vappu vierähti Seinäjoella. Tehtiin pieni rundi torille ja Seinäjoella näyttikin vappuhulinat vähän pienemmiltä, kuin Vaasassa yleensä. Se sopi meille ihan hyvin. Saimi oli mukana, joten aika nopsa kierros tehtiin vain hulinoiden laitamilla. Minin metrilakut oli reissun päätarkoitus ja kun se saatiin hoidettua, häippästiin takaisin leirintäalueen rauhaan. Grillattiin, nautittiin yllättävän lämpimästä säästä ja käytiin Saimin kanssa kävelyllä. Hyvin rauhallinen vappu oli meillä siis tänä(kin) vuonna.

Mukavaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

Ehkä me munkkien voimalla selvitetään se :D

Sannis

Vappuaatto

Meillä ei oo nyt tehty mitään vappuvalmisteluja, mutta seitsemäntoistavee meinas lähteä tavoistaan poiketen kavereiden kanssa kylille ja mini kyseli metrilakujen perään, joten eikö tästä vielä jotain vappufiilistä irtoa. Kirjoittajalla on tänään vapaapäivä, joten en tiedä josko pyöräyttäisin pienen satsin munkkeja, niin likat olis iloisia, kun tulevat koulusta kotiin.

Kukkapisteellä työskentelevä on tuonut pari orvokkiamppelia kotiin jo pääsiäisenä ja ihan hyvin ovat kestäneet yöpakkaset ja sen pienen takatalven, joka viime viikolla(ko?) yllätti. Aika hauskat värit oli tässä kuvissa olevassa. En oo tainnut koskaan ostaa noita kelta-ruskeita orvokkeja. Kiva vähän poiketa kaavasta.

Meillä on edessä kiireinen toukokuu. Seitsemäntoistaveella on ihan hullu aikataulu koulun ja duunin kanssa ja me koitetaan olla siinä vähän apuna kuskausten ja eväshommien suhteen. Kirjoittaja on stressannut tosi paljon, kuinka typy jaksaa, mutta hän itse päätti, että koittaa nyt selvittää tämän kunnialla kotiin. Kesätyö pitää aloittaa jo toukokuussa jos sen yleensäkin tahtoo ja niin hän sitten tekee. Suurimmat kiireet on parilla ekalla viikolla ja loppukuusta on onneksi vähän väljempää. Toki silloin on koeviikko, mutta katotaan jos saatais tämänkin vuoden toukokuu jotenkin selväjärkisenä pakettiin.

Meillä muilla on toukokuu vähän iisimpää, joten koitetaan tosiaan jelppiä sen minkä voidaan. Lupasin minille palkkaa jos hän puuhastelee siskonsakin kotityöosuuden ensi kuun ajan. Tavallisesti meillä ei makseta kotitöistä, koska mielestäni ne kuuluu ihan jokaisen perusvelvollisuuksiin ja ollaan haluttu opettaa se tytöille, mutta nyt voidaan tehdä poikkeus jos tekee toisenkin omat. Ei meillä toki mitään tarkkaa listaa oo, mutta eikö me jotain keksitä :)

Mukavaa vappua ja kivaa toukokuun alkua ystävät <3

Sannis

Duuniviikko

Hellou! Mitäs jengille kuuluu? 

Kirjoittajalla on duunissa ollut tällä viikolla ohjauksia joka päivälle ja vielä tänään, perjantaina on rauhallinen Kehonhuolto ja äänimaljarentoutus. Sää näyttää harmaalta ja se sopiikin tarkoitukseen aivan hyvin. Yleensä en ohjaa ihan joka päivä, mutta tälle viikolle kertyi vähän extraa. Maanantaina tuurasin kiertoharjoittelun kuntosalin puolella Kivihaassa naisten keskuksella. Tiistaina oli omat tunnit; Kivihaan Kiinteytys ja Pilates, Keskiviikkona tuurasin Reisi-Pakara-Vatsan Myllykadun puolella. Torstaisin on oma tripla Mylliksellä; yritysryhmän treeni sekä viikkotunnit Kiinteytys ja Kehonhuolto + Sointukylpy. Tällä kertaa yritysporukalla oli puolet tunnista sisäpyöräilyä ja puolet joogaa, joten eilen illalla ramppasin kyllä urakalla salista toiseen ja vahdoin kenkiä sekä puseroita lentäen :D Tänään on sitten vielä tuo rauhallisempi setti illemmalla, joten menen vähän myöhemmin töihin. 

Ohjauksien lisäksi oon istunut paljon koneella. Akuutti työjono oli tällä viikolla vähän normaalia lyhympi, joten ehdin mukavasti etsiä biisejä ja tikuttaa niitä tuleviin jumppiin. Helpottaa sitten huomattavasti siinä kohdassa, kun on uudet ohjelmat työn alla. Ai mitä on tikuttaminen? Se on kappaleiden "avaamista" ja tahtien laskemista. Jumppia varten jokainen biisi täytyy käydä jokaista tahtia myöden läpi ja jokaiselle iskulle on oltava suunnitelma, mitä siinä kohdassa tehdään.

Jonkin verran töitä on tällä viikolla aiheuttanut myös meillä kohta käyttöön tuleva uusi maksutapa ja oonkin käynyt keskusten verkkosivuja läpi, mitä infoja ja ohjeistuksia pitää muuttaa. LYKKEn verkkosivut on pääasiassa kirjoittajan vastuulla ja joka ikinen kerta, kun siellä vierailen, löydän jotain, mitä voisi taas päivittää ja fiksata. Pari uutta kurssiakin alkoi ja yksi vielä alkaa tälle keväälle valkkujen toimesta. Niihin liittyviä päivityksiä oon siis myös tehnyt kotisivuille. Joka viikolle on myös somehommaa, sähköpostiin vastaamista ja juoksevia asioita. Erittäin mukava juttu oli, että sain tällä viikolla sovittua koko syksylle jatkoa viikottaisiin yritysporukan treeneihin. Siistiä, että työnantajat maksaa työntekijöilleen liikettä. Kunpa vielä useampi hyödyntäisi mahdollisuutta.

Semmosia hommia tällä kertaa. Aivan hyvä viikko <3

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sannis