torstai 5. toukokuuta 2022

Villasukka

Maalausprojekti on edennyt sille mallille, että valmiina on meidän makkari, kodinhoitohuone, keittiö, olkkari ja eteinen. Tyttöjen huoneet päätettiin jättää tällä kertaa maalaamatta. Mister A on hoitanut kaiken maalaamisen, minä teippaamisen ja suojaamisen. Rajan se veti vessaan. Sitä ei kuulemma jaksa maalata, kun on niin ärsyttävän ahdas. Kirjoittaja haluaa, että yksi seinä sielläkin maalataan, joten laitan ite telan heilumaan tässä lähipäivinä. Vessassa on valkoiset seinät ja kolme niistä on ihan fine. Yhdessä on mustia jälkiä likaisista käsistä katkaisijan ympärillä, jotka ei lähde enää pyyhkimällä pois ja ne haluan maalata piiloon. 

Maalin sävyn nimi on Villasukka ja meillä on nyt sitte Villasukkaa vähän joka paikassa. Kodinhoitohuone maalattiin valkoisella, mutta muuten on tosiaan aika villasukkaista. Vanha sävy oli turhan sinertävä ja tykkään tästä enemmän. Olis saanut olla ehkä vielä vähän lämpimämpi ja rusehtavampi, mutta tänne on vitsin vaikea ostaa maalia, koska valoa on niin paljon ja se tulee monesta suunnasta eri aikaan päivästä. Villasukkakin näyttää aivan eri väriseltä aamulla seiskalta ja illalla seiskalta. Mitään yli suurta visiota ei mulla tunnu enää näiden sisustushommien kanssa olevan. Pääasia, että on selkeää ja siistiä. 

Kolmetoistavee siivosi eilen vaatekaappinsa ja aikamoinen pino sieltä löytyikin kierrätykseen lähtevää. Samalla mietittiin vähän juhlavaatetusta, koska meillä on tälle kesälle tulossa ylioppilasjuhlat ja rippijuhlat. Alkusyksystä on vielä mutsin seitsemänkymppiset. Aivan kiva, kun saa taas juhlia. Ja aivan outoa, että näin hyvissä ajoin alkaa olla vaatehommat kunnossa. Nykyään tietysti voi käyttää vähän rennompaa eikä tarvi olla vimpan päälle juhlamekkoja, mutta kyllä mini tarvii juhliin aina just ostetut housut tai sortsit, että on varmasti siistit :D Kolmetoistavee suostui vielä laittaa kaapista löytyneen mekon, jota ei muuten kyllä enää päällensä laita. Itelle löysin aika kivan kesäisen haalarin. Saa nähdä kuinka kovaa menee hermo vessassa käydessä ym.

Semmosta.. juhliin ei siis laiteta villasukkaa, seinissä löytyy riittävästi.
Nyt töihin. Kivaa päivää kamut <3
Sannis

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ostettiin pieni purkki testiin ja kun kotona sitä laitettiin seinään, ei se ollut ihan just se mitä halusin, mutta tosiaan... ei ollut mitään suuren suurta piirun tarkkaa visiota, niin tuo passas hyvin ja kyllä se kivalta täällä näyttää. Ihanaa kun ei oo mustia kädenjälkiä seinissä. Kohta taas on :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3