lauantai 12. maaliskuuta 2022

Virhe

Tuntuu, että aletaan viedä jo viimeisiä talven osalta. Tai ehkä on jo kevät? Mini toivoi, että meidän reissun aikana olisi kaikki lumi ja loska sulanut Vaasasta. Mulle se passaisi myös. Oon oppinut pitämään keväästä, mutta sulavaa lunta ja loskaa en minäkään erityisesti kaipaisi. Kuva on mökiltä ja ehkä ehditään sinne seuraavan kerran pääsiäisenä. Tänäkin vuonna pääsiäinen on sen verran myöhään, että taitaa olla kevät silloin jo pitkällä.

Toissapäiväinen jumppa oli virhe. Itse jumppa sujui ihan hyvin lukuunottamatta pienen pientä (eli suurta) etureisikramppia, mutta olotila otti takapakin ja eilen painoi keuhkoja enemmän, kuin kertaakaan aikaisemmin. Ei vieläkään mitään yli voimakasta, mutta sen verran kyllä, että aivan suosista tein jo vähän järjestelyjä sille viikolle, kun palaan talvilomalta töihin. Saapa nähdä kuulkaa, koska sitä pääsee jumppailemaan. Koitan varmaan järjestää itelleni vähän enemmän joogaa tai kehonhuoltoa ohjattavaksi, niin pysyy vähän hommissa kiinni.

Viikonlopulle meillä ei ole suunnitelmia. Vähän kaupassa käyntiä ja sen sellaista. Mister A lähti töihin ja mun pitäisi aktivoitua Saimin kanssa kävelylle. Eilen ulkoilutukset aamun jälkeen hoiti meillä muut, koska olin jotenkin niin surkeassa voinnissa ja aivan jäässä, etten vain jaksanut lähteä. Plääh! Ärsyttävää, kun alkaa mennä tunteisiinkin tämä homma niin, että ei meinaa senkään takia jaksaa nostaa pyrstöään enää penkistä. Ehkäpä tämä tästä taas iloksi muuttuu kuitenkin. Kaivoin sykekellonkin naftaliinista. Jos se vaikka kertoisi mulle jotain olennaista. Pari vuotta se onkin lepäillyt laatikossa laakereillaan. Leposyke ainakin näyttää ihan ookoolta tässä istuessa. 

Mukavaa viikonloppua <3

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3