sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Pyhä

Matka Pyhälle oli pitkä, mutta meni aika kivuttomasti. Aloitettiin se ihan extempore päivää suunniteltua aiemmin ja pakattiin varmaan nopeammin kuin koskaan. Mister A tahtoi autokaupoille Oulussa ja mutsi antoi niin kovat suositukset Oulun Tietomaalle, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin varata ylimääräinen hotelliyö. Onneksi olin pessyt kaikki pyykit valmiiksi jo edellisenä päivänä ja muutenkin vähän valmistellut lähtöpuuhia, niin saatiin kamppeet ja auto lähtökuntoon parissa tunnissa. Ja hei, se aika sisälsi myös pasteijoiden JA omenapiirakan leipomisen. Koska tottakai eväänä pitää olla aina itsetehtyjä pasteijoita ja piirakkaa :)

Oulun Scandic City oli erittäin passeli hotelli koiran kanssa ja aamiainen oli 10+. Parasta oli, että huoneessa oli Saimille ruokakupin ja kakkapussien lisäksi vielä upouusi lelukin. Ihana juttu! Mister A lähti Saimin kanssa heti aamusta autokauppaan ja me tytöt suunnattiin Tietomaahan. Tietomaasta löytyi hommaa ysiveelle sekä kolmetoistaveelle eikä siinä kirjoittajallakaan tylsää ehtinyt tulla. Toki uhmasin kaikkia fysiikan (pahoinvointi)lakeja ja menin tyttöjen kanssa vuoristoratasimulaattoriin. Saatoin lähteä kesken pois ja hetken hengitellä sen jälkeen :D Kaiken kaikkiaan Tietomaa oli tosi kiva ja luulen, että mennään seuraavallakin Oulun visiitillä käymään. Epäilen, että myös mister A olis tykännyt paikasta kovasti.

Polttoaineen hinta on jo pitkään murehduttanut, varsinkin mister A:ta, jonka työmatka on yli 40 kilometriä per suunta. Vaihtoehdot dieselistä sähköön on pyörinyt mielessä. Mister A on omistanut useamman diesel-auton, mutta nyt Oulussa oli myynnissä biokaasuvaihtoehto, joka kiinnosti. Auto oli mieleinen ja hinta suht kohdillaan, joten ei muuta kuin lähimpään Motonetiin ostamaan kattotelineitä suksiboksille, koska eihän olemassaolevat tietenkään olleet uuteen autoon sopivaa mallia. Nopea asennus parkkipaikalla, kamojen siirto uuteen autoon heippa vaan Oulu!

Perille päästiin illalla kahdeksan maissa ja Holiday Clubin paritaloasunto oli aivan passeli. Ei luxus, mutta siisti ja hyvin varusteltu. Makuutilaa oli reippaasti niin, että kolmetoistavee ja mister A sai molemmat omat huoneet. Kirjoittaja lupautui nukkumaan minin kanssa parvella ettei se vain pyörisi sieltä yöllä portaita alas vahingossa. Saimin ulkoilutuksen + hiihtelyn suhteen asunnon sijainti oli täydellinen. Rinteeseen piti ajella autolla pari kilometriä.


Ensimmäisenä päivänä mini tahtoi laskettelemaan ja kolmetoistaveekin lähti rinteeseen ensimmäistä kertaa ever. Ekan päivän tytöt laski kahdestaan harjoittelumäessä. Tokana päivänä minäkin hyppäsin suksille ja lähdin tyttöjen kanssa vähän isompaan rinteeseen.  Lähdettiin mäkeen vielä kolmantenakin päivänä, mutta silloin alkoi rinteet olla jo huonommassa kunnossa, kun lämpötila kipusi lähemmäs kymmentä astetta.

Laskettelun lisäksi ulkoiltiin Saimin kanssa ja kokeiltiin vähän hiihtääkin. Ajeltiin Luostolle tsiigailemaan miltä siellä näyttää ja iskä vei kolmetoistaveen katsastamaan Pyhän luontokeskuksen. Mister A:n kanssa käytiin Pyhän huipulla yhtenä aamuna. Tytöistä kumpikaan ei halunnut lähteä, joten mentiin kahdestaan. Ensin tuntui vähän oudolta jättää tytöt kämpille ja lähteä omiin hommiin, mutta näinpä ne taitaa lomahommatkin vähän muuttua, kun lapset kasvaa. Koronan oireet vaivailee vielä sykettä nostaessa, joten mentiin matkat huipulle ja sieltä alas hissillä. Kokemuksen arvoinen juttu sekin. Kirjoittajaa jopa vähän jännitti. Koska kirjoittajaa vähän jännittää aika monikin juttu :D

Kolme päivää Pyhällä meni tosi nopsaa ja pidempäänkin oltaisiin viihdytty. Jonkin verran sählättiin varustevuokrien ja hissilippujen kanssa, kun aiottiin ensin lasketella vain parina päivänä ja loppuviimein saatiin vuokrata välineitä moneen otteeseen. Seuraavan kerran tiedetään, että otetaan heti hissiliput kokonaisille päiville ja samoin vuokrataan mahdolliset puuttuvat välineet koko ajalle. 

Kotiintulomatka meni sekin suht helposti, vaikka toki siinä pientä perussäätöä oli niin, että jouduttiin palata autokauppaan vielä uudelleen. Oli muuten superhyvä palvelu Oulun J. Rinta-Joupilla mennen tullen. Suosittelen! Ihan kiva idea oli palailla reissusta perjantaina, niin oli vielä kokonainen viikonloppu vapaata edessä kotona.


Se olis tämän vuoden talviloma sitten siinä.
Huomenna töihin!
Tsemppiä uuteen viikkoon!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3