maanantai 1. marraskuuta 2021

Halloween

Meillä on vietetty monena vuonna aikamoisia Halloween-juhlia, kuten kauemmin seuranneet ehkä muistaakin. Juhlapäivä on aina ollut pyhäinpäivä. Pikkuhiljaa juhlat on alkaneet pienentyä ja tänä vuonna päiväkin vaihtui. Pyhäinpäivänä kakstoistaveella on tallihommia, mutta tytöt tahtoivat kuitenkin jotain pientä halloweenia, niin kutsuttiin sitten yksi ystäväperhe eilen eli lokakuun vimppana päivänä meille herkuttelemaan. Tällä kertaa ei kutsuttu edes serkkupoikia, koska serkuksilla on tulossa muutaman viikon päästä omat pikkujoulut. Ihan kohta on myös minin synttärit, jotka on suunnitellut viettävänsä nekin serkkujensa kanssa.

Ei tehty muumionakkeja eikä matokakkuja, mutta pienen hämähäkkiboolin ja muutamia koristeluja kakstoistavee väsäsi kamunsa kanssa. Onginta on meidän halloween-perinne ja vaikka isommat alkaa olla jo ihan teini-ikäisiä, on se joka kerta aivan hauskaa kuitenkin. Naurettiinkin, että meillä ongitaan halloweenina niin kauan, kuin joku lapsista asuu kotona :D Tällä kertaa ongintapusseista löytyi karkkien lisäksi pienet lahjakortit kahvilaan, joten saadaan hyvä syy järkätä pieni luxushetki yhdessä joku päivä. Ehkä esim. joulun aikaan..

Onko teillä Halloween-juhlia? 
Juhlitteko lokakuun vimppana vai marraskuun ekana viikonloppuna?
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3