keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kevätsiivot


Täällä on kevätsiivoukset meneillään. Kirpparille on kannettu itselle turhat tavarat ja ne ikkunat on tosiaan pesty. Tyttöjen huoneita vähän freesailtiin ja koitettiin niihinkin saada jotain selkeyttä. Sovin just tekstiilipesurin vuokrasta, että saadaan meidän likainen sohva pestyä ja täytyypä siinä samalla kai koittaa olla reipas ja puhdistaa vähän auton penkkejäkin. Mister A haluaisi ostaa pesurin ja sen lisäksi miljoona muuta juttua. Mä en millään haluaisi joka ikistä mahdollista konetta ja romua tänne tilan tukkeeksi. 95 neliöisessä neljän ihmisen asuttamassa talossa pitää aika tarkkaan miettiä, mitä tänne rehaa. 

Kaikella lailla huvittaa nyt vähän selkiyttää tätä meidän kotikoloa. Tekemättömiä hommia kerääntyy aina pikkuhiljaa. Meidän makkarista puuttuu kattolistat uuden väliseinän rakennuksen jäljiltä ja telkkarinkin johdot roikkuu kuinka sattuu. Terassille haluaisin vihdoin sen sohvan, josta oon haaveillut monta vuotta. Kesäpeti on ollut ihan ihana ja hauskan boheemi, mutta kyllä nyt olis jo mun mielestä aika saada jotain muuta.

Mulla ja mister A:lla on hyvin erilainen käsitys siivoamisesta ja siisteydestä. Ollaan viimeiset päivät käyty hyvin tiukkoja keskusteluja koskien meidän pihaa, joka on mun mielestä hirvittävä ja mister A:n mielestä kotoisa. No, selkeää parannusta on jo havaittavissa, kun laitettiin hihat ja saha heilumaan. Kaikenlaista kyhäelmää sieltä jo lähti polttopuiksi ja tyttöjenkin kanssa sovittiin, että kyhäelmät pitää vähän paremmin keskittää tiettyyn paikkaan, eikä niin että koko markki on täynnä kieppitankoa, liukumäkeä ja timprausmajaa. Terassikin kaipasi uutta pintaa. Nyt just on vähän semmonen fiilis, että saattaa perinteiset vappubrunssit jäädä tänä vuonna laittamatta ja käytetään sekin päivä pihahommiin, kun on hyvä draivi päällä :)

Kivaa keskiviikkoa! Miten nyt voi olla jo keskiviikko?
Sannis

2 kommenttia:

  1. Mieti sitä että meillä on 98 m2 ja meitä on pian 6 henkeä! =( Ollaan katseltu isompaa kämppää jo siitä asti kun esikoinen oli 2, mutta toistaiseksi ei ole hinta, koko, sijainti ja kunto kohdanneet. Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa... Jokainen neliö on täynnä ja on vaikea luopua mistään, kun kaikkea tarvitaan. Toki vähemmälläkin tulisi toimeen, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan sitte konmarittamaan :D Mä laitan kyllä surutta tavaraa menemään. En toki semmosta mitä tarvitaan. Jostain syystä Aki tarvis paljon enemmän kaikkea, ku minä :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3