lauantai 6. tammikuuta 2018

2017

Muutama päivä täällä on vietetty hiljaiseloa, kun ei meinaa aika riittää kaikkeen. Mieli on ollut vähän matalalla ja kroppa tosi väsynyt. Vähän on huolettanut, että mikäs mikäs nyt on ja kuinka pitkään tämä jatkuu, mutta oon nyt heti koittanut ottaa vähän aikalisää ettei pääsisi oikein pitkälle ja pahaksi.

Jossain vaiheessa uhkailin lupailin, että kirjoitan viime vuodesta koosteen, jossa on vain ja ainoastaan hyviä juttuja. No, tässäpä sitä sitten tulee. Kilometrin pituinen setti joka tapauksessa, joten aika pikaisesti kelaan asiat läpi. Aivan alkoi hengästyttää.. Kuinka paljon sitä mahtuukaan hyviä juttuja vuoteen, josta suurinpiirtein puolet olin ihan puolikuntoinen.


Tammikuussa oltiin aika hissukseen. Oltiin kotiuduttu Floridasta ja fiilisteltiin Suomen talvea. Luin vähän läpi tammikuun postauksia ja aika perusarkea siellä oli. Tammikuussa oli muuten eniten postauksia koko vuonna. 23 kappaletta kaiken kaikkiaan. Ihaninta oli tosiaan kauniit talviset maisemat.


Helmikuussa vaihdettiin ovet keittiön kaappeihin. Paras päätös koko vuonna. Nätit ja helppo pitää puhtaana. Annukka täytti kahdeksan vuotta ja minä herkistelin, kuten aina synttäreiden aikaan. Vietettiin kiva aurinkoinen ulkoilupäivä Laihian Huitussa.


Maaliskuun kivoin juttu oli Tallinnan reissu perheen kanssa. Tosi nopea pyrähdys, mutta vähän ehti fiilistellä tunnelmaa. Tytöt oli matkasta innoissaan. Kevät oli jo mielessä ja aurinko toi valoa. Otin paljon kuvia. Juotiin glögiä ja tehtiin pääsiäisaskarteluja.


Huhtikuussa pyöräiltiin ja skeitattiin. Serkkupojat hengaili meillä. Trulliteltiin ja vietettiin pääsiäistä. Tavattiin ystäviä ja perhettä. Ulkoiltiin paljon. Käytiin ajelulla Uusikaarlepyyssä, mun lapsuuden mummulan maisemissa. Huhtikuussakin postasin paljon. Myös 23 postausta, kuten tammikuussa.


Toukokuussa vietettiin vappua läheisten kanssa ja herkisteltiin lasten äitienpäiväkortteja. Ajeltiin extempore Kaskisiin ja kahdestaan karattiin mister A:n kanssa yhdeksi yöksi Naantali - Turku-reissulle.


Kesäkuussa vietettiin duunin perinteiset kesäjuhlat; Treenattiin gladiaattoreiden kanssa ja juhlittiin Festivillassa. Huippukiva päivä! Kesäloma alkoi ja vuonna 2017 se olikin aivan yli kiva. Mister A joutui palaamaan töihin aiemmin, mutta me tyttöjen kanssa lomailtiin pidempään. Kansainvälisillä suurmarkkinoilla Vaasan keskustassa käytiin pariinkin otteeseen ja Uumajassa piipahdettiin mutsin ja Kanadan systerin kanssa juhannuksen aikaan. Loppukuusta ehdittiin vielä Tampereellekin, jossa vietettiin tyttöjen kanssa päivä kolmestaan ja duunipäivän jälkeen saatiin mister A:kin mukaan. Tavattiin Espoon kamuja Kangasalla vielä ennen kotiin lähtöä.


Heinäkuussa oltiin paljon kotona. Tehtiin puutöitä ja lapset ui omassa uima-altaassa. Kävin duuniporukan kanssa kiipeämässä laskettelurinnettä ylös ja innostuin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti ulkotreeneistä. Tehtiin ystäväperheen kanssa päiväreissu Pietarsaareen, jonne pitää nykyään joka kesä päästä. Uitiin, syötiin ja hömpötettiin. Omalla porukalla piipahdettiin Tuurin ilmaisessa Miljoonativolissa ja saatiin kunnon rankkasade niskaan. Mister A:n kanssa käytiin yhtenä perjantaina mun vanhojen koulukamujen kanssa iltaa istumassa ja toisena iltana minä karkasin frendini kanssa rantsuun mojitolle. Heinäkuussa palasin lomilta duuniin hyvillä energioilla. Tytöt jatkoi lomailua vielä, päivät isovanhempien hoidossa.


Elokuussa kotoiltiin. Käytiin mäkitreeneissä ja karattiin metsään aina, kun vain päästiin. Poimittiin marjoja ihan hulluna.. mustikoita mutsin mökiltä, vadelmia ämpärikaupalla omilta hoodeilta ja tyrnimarjoja Raippaluodosta. Tehtiin nokkosista lättyjä ja hullu hillomuija syntyi.


Syyskuussa vietettiin mutsin eli mummun synttäreitä. Jatkettiin metsäretkiä. Vuorotellen omalla porukalla ja kamujen kanssa. Minä järkkäsin luokkakokouksen ylä-asteporukalle ja se oli kyllä aika jännää. Askarreltiin pihlajanmarjoista kaikenlaista ja fiilisteltiin pimeitä iltoja. Poltettiin ensimmäiset kynttilät. Piipahdettiin Tyky-päivällä Helsingissä. Loppukuusta otettiin perhekuvia syksyisessä säässä.

Lokakuussa blogin kuvat muuttui kännykkäkuviksi, koska myin kamerani. Kuvailin kaiken maailman asetelmia terassilla piristyruiskeeksi syksyn sairasteluja vastaan. Tehtiin viikonloppureissu Rokualle, jossa maisemat oli upeat. Mietittiin jo Halloween-juhlia ja vietettiin mun synttärit.


Marraskuussa juhlittiin Halloweenit ja isänpäivänä vietiin mister A keilaamaan. Ihmeteltiin outoa valoilmiötä nimeltään aurinko ja fiilisteltiin ensimmäisiä kuuraisia aamuja. Tyttöjen kanssa ulkoiltiin ja vielä pääsi scooteilla äitskän mukaan kävelylle. Duuniporukalla vietettiin pikkujouluja ja mister A:n kanssa päästiin kaksistaan treffeille syömään kolmen ruokalajin illallinen. Perhekuvauksessakin ehdittiin piipahtaa.


Joulukuussa tehtiin vuoden toinen Tallinnan reissu ja odoteltiin joulua. Tavattiin paljon rakkaita ihmisiä. Herkisteltiin itsenäisyyspäivää ja nautittiin sen upeasta säästä. Vietettiin minin synttärit vauhdikkaissa merkeissä. Syötiin duunikamujen kanssa joululounas ja valmisteltiin kotona jouluruokia. Pidettiin pikkujoulut ystäväperheiden kanssa. Tytöt oli onnellisia ja jännittyneitä joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Sain erityisen huippuja fiilareita vuoden viimeisessä Spinningissä. Päätettiin vuosi rauhallisissa merkeissä.

**********

Semmonen vuosi 2017. Näyttäis siltä, että ollaan ainaskin ahkerasti käyty Suomen kaupunkeja läpi ja häärätty vaikka mitä :) Varmaan olis vielä mooonta kivaa juttua, jotka jäi mainitsematta...Duunissa kivoja hetkiä, kamujen kanssa hullua kikatusta ja käkätystä, ilta mutsin ja Kanadan siskon kanssa mutsin terassilla kesällä, lasten hauskoja heittoja, siskon poikien ilmeet joululahjat saadessaan ja ties mitä muuta.

Tulkoot tälle vuodelle ainakin yhtä monta mahtavaa juttua. Sairastelua toivotaan vähemmän. Onnea ja iloa tilataan ainakin sata kiloa!

Sannis

6 kommenttia:

  1. Olipa paljon ihania kuvia ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Huh huh, hieno määrä reissuja:) Taisi olla vain 2 kuukautta kun et oo matkustanut Vaasasta pois. Kivalta kuulostaa. Mutta, mutta kuinka sä keksin noi teidä kohteet??? Vaikuttavat niin luovilta valinnoilta mennä jonnekin Rokualle tai Kaskisiin. Ite en tajuaisi ikinä, että niistäkin voi löytyä jotain. Onkohan mulla aukko sivistyksessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan tosiaan kovasti kruisailtu pitkin Suomea. Toki suurin osa on käyty vain päiväseltään.. Kaskinen, Uusikaarlepyy, Pietarsaari on vain ajeltu sinne ja samana päivänä takaisin. Näissä päiväreissuissa on kivaa se, että ei tarvikaan olla sen kummemmin mitään suuria nähtävyyksiä tai sirkushuveja.. Tsiigaillaan vaan vähän kaupunkia ja käveleskellään. Käydään ehkä jossain puistossa ja syömässä. Jos on uintimahdollisuus, niin sitä sitten kans tietysti. Tytöt on vielä niin pieniä, että niille riittää pelkät tavalliset leikkipuistotkin ja molemmat tykkää lähteä vähän ajelulle.

      Sitä en oikein tiedä, miten kohteet valikoituu. Välillä tsiigataan vain kartasta, mitä tässä on lähellä, missä ei oo vielä käyty. Suomesta löytyy yllättäen kaikenlaista kivaa, kun alkaa tutkia. Laitan paljon ylös ideoita ja paikkoja, mitä esim. Facebookissa tai blogeissa tulee vastaan. Semmoset matalan profiilin paikat on meidän juttu. Olis toki ihanaa reissata ulkomailla joka vuosi ja monta kertaa vuodessa, mutta siihen ei kyllä pankkitilin saldo riitä. Vaikka toki, meneehän näihin kotimaan reissuihinkin isoja summia. Ja toki on kivaakin, että opitaan kaikki lisää tästä omasta maasta. Kannattaa lähteä rohkeasti vaan tsiigailemaan lähialueita.

      Poista
    2. Toinen anonyymi täältä sivusta sanoo, että ehkä onkin hyvä, ettei oo rajattomasti rahaa reissata ulkomailla, jäis noi kivat lähireissut kokematta :) saa itse kokea ja nauttia, eikä mennä mona-lisa katsomaan, koska se on jonkun melestä hieno taulu, tai siks että on käyny paikoissa joissa "kuuluu käydä". Paljon kivempi kokea ja löytää paikkoja itse. Aidompaa nautintoa. Vähän niinkuin löytäisi salaisuuksia :)

      Poista
    3. Yes, just näin ajattelen vähän itekin. Tosi kivoja juttuja ollaan löydetty ihan läheltä puolivahingossa.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3