maanantai 13. marraskuuta 2017

Isänpäiväviikonloppu


Kuinka teillä sujui isänpäiväviikonloppu?

Me heitetiin mister A:n kanssa lenkki Ikeaan. Perjantai-iltana jumpan jälkeen lähdettiin. Puoli yhdeltätoista illalla oltiin perillä mun isosiskon luona ja siinähän menikin sitten useampi tunti höpöttäessä. Ei olla hetkeen käyty ja oli paljon päiviteltävää. Siskonen oli jo laitellut joulua ja ihana kiireetön fiilis tarttui muhunkin. Lauantaina vielä venyttiin hyvä tovi ennen, kuin maltettiin suunnata kohti Ikeaa. Saatiin mitä tarvittiin ja lähdettiin kotiin päin. Kotimatkalla haettiin tytöt Iso kiitos hoitajille <3 ja sen jälkeen valvottiin myöhään. Typytkin koristeli tuliaispiparkakkutalojen osia vielä vähän kymmenen jälkeen illalla. Ihan hunningolla :)

Sunnuntaina herättiin isänpäivään. Tyttöjen kortit ja askartelut oli taas ihania. Mun mielestä on aina niin parasta, että päiväkodissa ja koulussa tehdään näitä muistamisia. Nyt on paljon somessa ja mediassa Aivan, kun seuraisin mitään mediaa :D :D Mutta siis somessa nyt ainakin :D puhuttu näistä isän- ja äitienpäivien vietoista ja siitä, miltä niistä lapsista tuntuu, joilla ei jompaa kumpaa tai kumpaakaan ole. Meidän tytöt on kyllä onnekkaita. Niillä on iskä, joka on paikalla. Niillä on iskä, joka opettaa niitä pesemään autoja, naulaamaan nauloja ja ruuvaamaan ruuveja. Niillä on iskä, joka sanoo illalla hyvää yötä ja joka koittaa opettaa, kuinka tätä elämää eletään. Niillä on iskä, joka rakastaa niiden äitiä ja joka laittaa perheen aina ensimmäiseksi.

Aamun isänpäiväkortissa luki: "Tykkään isistä, koska se tekee puita." Ja kyllähän me niin monesta muustakin syystä meidän iskästä tykätään :) Tehtiin isänpäiväaamiaiseksi teeleipiä ja muffinseja. Sen jälkeen käytiin hohtokeilaamassa ja syömässä. Isänpäivän iltana kaverit oli kylässä ja niinkuin se meidän iskäkin sanoi..kyllä kavereiden kanssa vaan menee aika niin nopsasti.

Hyvä viikonloppu! Nyt uuteen viikkoon!
Sannis


2 kommenttia:

  1. Ihana isänpäivä teillä! Mä odotan innolla, että tyttö suostuu askartelemaan isille. Nyt sai kerhossa hirveän hepulin, kun ei saanut syödä kyniä... Korttien tekeminen jäikin sitten pääasiassa minun harteilleni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 :D
      Noi kortit, missä on lasten sanomia juttuja on kyllä aina niin parhaita.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3