perjantai 25. elokuuta 2017

LPG

Yhteistyössä Klinikka Jonas Kesti

Tosi henkilökohtaisen tilityksen jälkeen on aina vähän vaikeaa palata kirjoittelemaan. Kun edellisellä kerralla on vuodattanut sydänverensä, tuntuu semihämärältä alkaa postailla jotain vadelmahillokuvia. No, ei ookaan sitte vadelmahilloa...vaikka tokihan oon tietysti tänäänkin puskajussina ollut ja hilloa keitellyt. Kuvat jäi ny kuitenki ottamatta.

Tiistaina kävin Jonas Kestin luona. Jonas tekee myös täyteainehoitoja, mutta ihan ekaksi oli ny LPG:tä tarkoitus kokeilla pakottaviin jalkoihin :D Ootteko koskaan käyneet LPG:ssä? Jenkeissä tuo laite on hyväksytty lääketieteelliseksi hoitolaitteeksi jo vuonna 2000, mutta Vaasassa hoitoja on tarjolla vain muutamassa paikassa. Kesti majailee keskustassa Hovioikeudenpuistikolla.

Oon tiennyt, että urheilijat käyttää LPG:tä palautumiseen. En tiennyt, että sillä voi hoitaa arpia ja palovammoja.. vaalentaa ja jopa poistaa niitä. Niitä varten laite on alunperin kehitetty. Systeemin taika piilee alipaineessa, joka vilkastuttaa verenkiertoa ja lymfakiertoa, nopeuttaa aineenvaihduntaa ja poistaa turvotusta. Hoitoa voi tehdä melkein mille kropan alueelle tahansa ja vaihtoehtoja oli lukematon määrä. Nykyään LPG:tä käytetään paljon kauneudenhoidossa, esim. selluliitin poistoon. Mun mielestä hoito oli bueno. Tuntui tarpeeksi, mutta ei sattunut. Myös hoidon tekijä oli bueno. Mä en ihan heti oo innoissani lähdössä vieraiden miesten luo hierottamaan koipiani, mutta Jonaksen kanssa tuli rento fiilis ja oli kiva höpötellä.

Ja nyt sitte silmät ja korvat auki -> LPG hoidossa ei oo pakko olla iho paljaana. Tokihan hoito tehdään mieluiten paljaalle iholle, mutta jos oot yhtä angstinen, kuin minä ja housujen riisuminen on dealbreaker niin tämä on sun juttu. Olis voinut olla jopa omat trikoot jalassa, mutta minä venyin suuriin suorituksiin ja lainasin talon kledjuja. Vedin semmoset kinkkuverkkosukkikset jalkaan ja vieressä olevan hoikentavan peilin ansiosta, en edes ollut ihan heti sahaamassa ranteitani auki. Score!

Aion mennä uudelleen. Mee sinäkin. Klinikka Jonas Kesti Facebook klik ja nettisivut klik.

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3