lauantai 4. helmikuuta 2017

Vuoden paskin päivä (#vähemmänpullaa)



Huuuuh, nyt on muijjalla vähän liian tiukat viikot takana. Aiemmin jo mainitsin, että viime aikoina on pieniä harmituksia ja hankaluuksia tullut vastaan useampia ja jotenkin tuntuu, että ne kaikki yhdessä superkiireisten viime viikkojen kanssa on vähän liikaa. Ei meinaa nyt meikämuijasta riittää jokaiselle ja joka suuntaan. Ekaluokkalaisen puuhista oon ollut huolissani viime aikoina, kun meno on ihan säätöä kaiken aikaa ja jotenkin sitten eilen meni kuppi nuriin, kun kavereiden kanssa sekoiltiin menemään, soiteltiin välillä kotiin itkien ja urpoiltiin minkä ehdittiin. Samalla siinä sählingissä koitin hoitaa jotain työhommaa ja mini urputti vieressä ja yhtäkkiä tunsin vaan, että sydän alkoi läpättää ihan kummallisesti ja lihakset meni ihan heikoiksi ja veltoiksi koko kropassa. Joku paniikkihäiriö vai?

No, oli mikä oli, uupumuskaudesta on vielä ihan liian lyhyt aika ja pakko tunnistaa merkit. Päätin, että puhelin menee äänettömälle viikonlopuksi ja muutenkin otetaan vähän aikalisää. Kävin iltapäivällä ohjaamassa Spinning-tunnin ja sen aikana fiilis parani jonkun sata astetta, mutta taas kotiin päästessä meni laturi jumiin. Ei vaan jaksanut sitä komentelua ja käskytystä. "Äiti, anna sitä ja tätä! Äiti, tee tätä ja tota!" Aina välillä tuntuu, että sitä on joku hiton palvelija, kun tytöt komentelee menemään. Varsinkin neljävee on aikamoinen tänttähäärä ja kaiken aikaa vailla jotain. Ekaluokkalainen taas ei muista mihin on matkalla ja sille saa sanoa jokaisen asian kymmenen kertaa, mikä voi viistää niin hemmetisti mutsin hermoja.

Niin, että paistelin siinä sitte ekaluokkalaisen pyynnöstä proteiinipannareita tytöille iltapalaksi, kun meni loppuviimein se kuuluisa kuppi nurin. Puolen tunnin avautumiskohtauksen jälkeen viikkasin pyykkiä kodinhoitohuoneessa, kuuntelin kun A-tiimi koitti kauhealla huudolla saada hiuksia harjattua ja mietin mihin seinään löis päänsä ensimmäisenä. No, pyykit tuli viikattua, kaikki seinät on ehjät edelleen ja tytötkin nukahti molemmat hyvin nopsasti. Mister A keräsi rohkeutensa ja kysyi, josko muikkeli haluaa ruokaa.. että jos se hakis jotain tai tekis jotain. Ja arvatkaa mitä, vuoden paskin päivä ja #vähemmänpullaa-muijja kieltäytyi take awaysta!! Ruisleipää ja kananmunaa sitte vaan. Score! Toisaalta, en oo välttis ikinä ollut niin tunnesyöjä, mutta siis tapasyöjä sitäkin enemmän. Ja tällaisina päivinähän on ollut tapana vetää huiviin pitsa. Että score, kyllä!

Mä kaikkeni toivon, että tänään on parempi fiilis :D
Sannis

P.S. Postauksen kuvat otin eilen ja tulppaanit toi ystävä. Joten eihän siinäkään päivässä kaikki ihan kakkaa ollut <3

13 kommenttia:

  1. Luettu sut jutut kaikki mitäs täs 3vkon aikana oot laittanu. Ny netti toimii kunnolla täällä et uskallan jo muitakin kattoo ku vaan facee. Se onkin vissiin elämän viisaus ja tarkoitus, että välillä ollaan korlealla ja joudutaan sit taas nöyrtymään ettei totuus unohdu. Vaikkei enää olekaan itselläni näitä lapsiperheen arkea nii ittelläni on keski-iän arki joka jotenkin muistuttaa samanlaiselta....omallatavallaan. Mut oot huikea Nainen❤ ja ihana perhe.
    -tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä.. mennään alas ja ylös. Onneks on ihania ihmisiä elämässä <3 Pärjätkää ny siellä kaukana :)

      Poista
  2. Ihanaa ku avaudut....tollasta se on täälläkin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Nuorin on ekaluokkalainen ja 2 vanhempaa koululaista löytyy. Toivottavasti sun vointi parempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kyllä tää tästä taas! Alkuvuosikiireet vähän helpottaa niin ehtii jossain vaiheessa vähän huilatakin :)
      Kiitos, kun kommentoit ja tsemppiä sinne!

      Poista
  3. Kuulostaa tutulle :D
    Kahden tyttären äitinä, voin sanoa, että kyllä välillä olis tehny mieli joko hakata omaa tai jonkun muun päätä seinään aikoinaan....
    En kummiskaa hakannu :D
    Mutta joo.. on yllättävän vaikeaa tunnustaa nää asiat, ehkä meihin on iskostettu sellanen
    "Holy Mother"-malli jotenkin..
    Vaan ku se äitiraukkakin on ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vaan repeilen sille, kun sun kurkussa näkyy se juttu, kun huudat :D :D :D
      Kiitos Teija, kun oot siellä <3

      Poista
  4. Ihanaa tekstiä -siis ei sillä, että riemuitsen sun huonolla päivällä- vaan kun tuntuu välillä että kaikki on täällä somessa niin helkutin onnellisia ja kaikki on aina NIIN hyvin ja ihanaa...vaikka tietäähän sen että kaikilla on joskus laturi jumissa.Oon itte taistellu 6v n kanssa juurikin noista jutuista,tuntuu ettei mikään riitä!Mistään ei olla oikeesti kiitollisia yhtään ja mikään huomio ei ole tarpeeksi.Aaaaaaarggggh!Kiitos ja anteeksi.Sait lukijankin avautumaan :D tsemppiä arkeen,you rock!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se niin helpottaa, kun tietää, ettei oo ihan yksin asioidensa kanssa. Vaikeetahan näitä on jotenkin sanoa ääneen ja varsinkin lapsista puhua, kun tuntuu ettei haluaisi omia tenaviaan moittia ääneen.
      Kiitos, kun kirjoitit! Nää kuus-seiskaveet osaa olla aika... hmm.. raskaita välillä :D

      Poista
  5. Voi tosiaan niin hienoa et näistä asioista puhutaan ääneen. Täällä kans kuus ja kaks veet. Ja juurikin niin et mikään huomio ei riitä eikä tiedä mitä äitinä tekis et kuus vee tyttö vois olla tyytyväinen ede yhen kokonaisen päivän.sit ku meet hermostuksissa huutamaan lapselle niin saa jälkikäteen murehtia tuleeko siitä nyt sit heti joku ongelmanuori ja äitinä ainakin olen mitä paskin.harva uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla sanoilla jote ihanaa että sä voit ja me lukijatki saatetaan olla siis ihan normaaleja äitejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin.. aina sitte muka ressaa, että mitenkäs kaikki tulee vaikuttamaan lapseen. Varmaan ne nyt ei edes mitään yksittäisiä takkuja muista. Ehkä. Toivottavasti. Maybe :D

      Kiitos, kun kommentoit <3

      Poista
  6. Lohduttavaa että muillakin on näitä päiviä :) Kun tuon 3,5-vuotiaan kanssa saa taistella lähes päivittäin. Oma jaksaminen on välillä koetuksella. Sitten menee hermot ja tulee huudettua. Jälkeenpäin paha mieli ja syyllisyys. MUt pitäis vaan hyväksyä, että se on tätä elämää <3 t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuuuuh, meillä on kans neljäveellä alkanut nyt joku ihmeen uhma. Tooooosi ihanaa! NOT! Tsemppiä sinne! Yritetään antaa itellemmekin vähän armoa. Joskus sitä vaan on pakko korottaa ääntä!

      Terkkuja <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3